Jep, plus näissä voi olla ns. poliittisia syitä julkaista levy (esim. että tyydytetään jotain osakkeenomistajia tai yhteistyökumppaneita tuottamalla tietyt levyt ulos). Eikä sekään ole vaihtoehto, että lafka seisoo ns. tyhjäkäynnillä, koska jostain on niitä tuloja tuotettava firman kiinteiden kulujen kattamiseksi. Ei se bisnes ole ihan niin yksinkertaista kuin normiduunarin työ.IC wrote:Kyllä mä uskon, että jollain pienemmillä/keskisuurillakin, kuten vaikka AOR/Metal Heaven, on tarvis julkaista joku tietty määrä levyjä vuodessa. Jos ei laatua löydy riittävästi, kasvatetaan voluumia sitten keskinkertaisilla. Kun halvalle tekee, jää pienimmistäkin myyntimääristä jotain viivan alle.grimnail wrote:Varsinkin isommissa yhtiöissä taisi/taitaa olla henkilökunnalla paine vain julkaista jotain. Jos ei löydetä jotain julkaistavaa, niin kohtahan siellä johto alkaa laskeskella, ettei näin vähäisen levymäärän julkaisemiseen tarvita näin paljoa porukkaa. Tehdään työtä, että on työtä. Jos ei mene kaupaksi, niin aina voi vedota piratismiin. Ei se toki näin yksinkertaista ole, mutta onhan tämä lähes kaikkeen työntekemiseen liittyvä dilemma, että jotain on tehtävä.
Imperiumin levyarviot
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Näinhän se menee, eikä sekään palvele kenenkään tarkoitusta, että näitä ruvetaan nirsosti jatkuvasti lähettämään eteenpäin. Jos vähän tilanne eskaloituu, niin kuviohan voisi mennä näin:WildFire wrote:Ongelmanahan tässä on se, että levyjen jakelu arvioijille on pääasiassa yhden henkilön varassa, ja vaikka suurinpiirtein olisikin genret tiedossa, minkä tyylistä kenellekin kannattaa lähettää, mistäs hän voisi tietää, mikä levy nyt kunkin arvioijan mielestä on niin turhanpäiväistä kamaa, ettei siitä oikein mitään sanottavaa keksisi. Onhan noita "väärän tyylisiä" tai muuten mitäänsanomattomia tapauksia omallekin kohdalle sattunut. Levyjen edelleenlähetys ei tietenkään mikään mahdoton homma olisi, mutta olen sen verran ahkera (eli laiska, kun en jaksa miettiä, sopisiko levy jollekin muulle arvioijalle paremmin), että olen itsekseni tehnyt linjauksen, jonka mukaan siitä kirjoitetaan, mitä fyysisenä annetaan.
Mape lähettää levyn vaikka minulle. Totean, ettei ole "minun teekuppini", pistän levyn eteenpäin kollegalle X. X päättää ettei hänkään halua sitä arvostella (kiireeseen, genreen tai yhdentekevyyteen vedoten ja laittaa sen eteenpäin kaverille Y. Y ehkä tekee sen, tai jatkaa kierrettä.
Tässä kuviossa on 2 ongelmaa: kulut & aika, vaivasta nyt puhumattakaan. Ok, eihän se ole kuin ~eur per lähetys, mutta sekin on omasta pussista pois. Ja eiväthän ne jää yhteen levyyn vuodessa, joille voisi ajatella tekevänsä näin.
Sitten voisi tietysti ajatella, että "no lähetänpä useamman levyn kerralla" ja sitten ongelmaksi tulee tuo aika. Lähettääkö 2, 5 vai 10 levyä kerralla, että säästää kuluissa? Ja äkkiä käykin niin, että se kiekko on vaan makoillut ja matkannut pari kuukautta Mapelta sille arvostelijalle Y.
Ei ihan ideaalitilanne tuokaan. Lopulta on vain helpompi irvistää, kuunnella se levy sen muutaman kerran läpi, vaikka kolmesti ja naputtaa siitä ne sanat ulos, vaikka se vähän vituttaisikin.
Jos tässä joku maksaisi tästä työstä ja hoitaisi muut kulut, ei tällaista ongelmaa varmasti olisi.
Ei, en tahdo nillittää näin pienestä ongelmasta, koska ei tässä nyt kovin isosta asiasta puhuta, mutta tietyt realiteetit on vain hyvä tiedostaa. Enkä ainakaan minä tiedä tällaiselle pulmalle optimaalista ratkaisua.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 103
- Joined: Fri Aug 23, 2002 9:38 am
- Location: TURKU
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Tämähän se pointti on. Levyarvioinnit tehdään omalla ajalla varsinaisen päivätyön ja elämän ulkopuolella. Sillä vähällä ajalla sitten kuunnellaan keskinkertaisia levyjä, kun voisi kuunnella hyllystä erinomaisiakin, niin ei ihme, että arviot alkavat pikkuhiljaa toistamaan itseään. Itse katsoin viisaammaksi ko. dilemman alkaessa painaa päälle koko ajan enemmän ja enemmän vähentää arviohommia radikaalisti. Fanzine-pohjainen kirjoittelukin kun alun perin tarkoitti sitä, että kirjoitetaan siitä, mistä digataan.Serpent wrote:Jos tässä joku maksaisi tästä työstä ja hoitaisi muut kulut, ei tällaista ongelmaa varmasti olisi.
Jossain maisemakonttorissa istuskellessa kuukausipalkalla joistain Lion Musicin julkaisuista löytyisi varmasti enemmän sanottavaa.
-
- Posts: 2859
- Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
- Location: Helsinki
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
En tiedä miten täällä toimitaan, mutta yleisesti, ei kai media ole velvollinen kaikkia saamiaan levyjä arvioimaan? Ketäänhän ei hyödytä sellaiset arviot, johon kirjoittajalla ei ole mitään sanottavaa, ei edes sitä mainostajaa jos numerokaan ei ole kiitettävä. Tottakai jos tavoite on tehdä kaikista saapuvista tuotoksista arvio, on se upea tavoite mutta silloin kirjoittajien määrä on oltava aika suuri, johon taas ei päästä koska arvioita tekee vain intohimoisesti siihen suhtautuvat ihmiset. Siis kuten yllä, vapaa-ajallaan ilman mitään rahallista korvausta. Mutta jos tuolta Serpentin blogista poimittuna jonossa on 40 + tuotosta, ei ole lie lähinäköpiirissä että tuo jono lyhenisi koskaan? Aikaa on kuitenkin rajallisesti ja materiaalia tulee koko ajan lisää. Kun itse tein vielä arvioita, oli se 10 arviota kuukaudessa jo aika maksimi mitä ehti kunnolla tekemään. Edelleenlähetyshän toimisi ideaalimaailmassa, kun levyt menisi eteenpäin vain niille, joita se tuleva tuotos kiinnostaa, reaalimaailmassa tuollaisen systeemin luominen voi olla mahdotonta ilman isoa kasaa rahaa. Lopptulemana on siis viive arvioihin, joka ei ole mielestäni kriittinen juttu laisinkaan, jos vain pitemmällä odotuksella saadaan parempaa tekstiä luettavaksi. Taso on kuitenkin niin hyvä Imperiumissa ettei tilanne ole laisinkaan kriittinen, vaikka tuo Starbuckin Earth ja muutama muu arvio onkin aika turhia.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Ei tietysti. Esim. minä teen näitä siksi myös vanhoista levyistä, koska olen masokisti, utelias kuuntelemaan uutta musiikkia ja minulla on kyseenalainen työmoraali. Joskus tämä tuntuu myös pakkomielteeltä. Mutta tätä ei taas voi soveltaa arvon kollegoihin.Ice wrote:En tiedä miten täällä toimitaan, mutta yleisesti, ei kai media ole velvollinen kaikkia saamiaan levyjä arvioimaan?
Kyllä se lyhenee ja jonokin on kausiluonteista. Joskus on jopa täysin jonottomia kausia. Ikinä ennen ei vain ole ollut jono noin suuri, myönnetään. Siihen on tietysti vaikuttanut niin omat menot (esim. reissaaminen) kuin niiden suurempi tulvakin. Viime aikoina taas levyjä on tullut vähän vähemmän, joten jono (ainakin teoriassa) lyhenee. Ja sitten taas myöhemmin kasvaa.Ice wrote:Mutta jos tuolta Serpentin blogista poimittuna jonossa on 40 + tuotosta, ei ole lie lähinäköpiirissä että tuo jono lyhenisi koskaan? Aikaa on kuitenkin rajallisesti ja materiaalia tulee koko ajan lisää.
Minulla on se etu, että pystyn suuren osan työpäivästäni kuuntelemaan musiikkia ja samalla tekemään levyistä myös muistiinpanoja. Sen lisäksi kotona on aikaa vaihtelevasti. Ja sitten on tietysti niitä päiviä, kun sitä ei ehdi tekemään yhtään, ja viikonloput minäkin monesti omistan sille itse hankitulle musiikille.
Eikä vain rahaa, vaan se tuottaa myös vaivaa ja vie aikaa. Ja lopulta: haluaisiko kukaan lukea mediaa, jossa arvosanat olisivat käytännössä seiskasta ylöspäin? Ok, SUE taitaa tätä jo joiltain osalta tehdä, ja kuinka kiinnostavaa se on?Ice wrote:Edelleenlähetyshän toimisi ideaalimaailmassa, kun levyt menisi eteenpäin vain niille, joita se tuleva tuotos kiinnostaa, reaalimaailmassa tuollaisen systeemin luominen voi olla mahdotonta ilman isoa kasaa rahaa.
Jep, palaute on hyvästä ja myös tärkeää, että sitä tulee - hyvässä ja pahassa. Siksi itse ainakin toivoisin vilpitöntä palautetta enemmänkin, mutta mitä on niin mediakuvioista, töistä kuin omista blogirustauksistakin nähty, niin sitä tulee todella harvoin suhteessa nähtyyn työhön. Näin se elämä vaan menee.Ice wrote:Lopptulemana on siis viive arvioihin, joka ei ole mielestäni kriittinen juttu laisinkaan, jos vain pitemmällä odotuksella saadaan parempaa tekstiä luettavaksi. Taso on kuitenkin niin hyvä Imperiumissa ettei tilanne ole laisinkaan kriittinen, vaikka tuo Starbuckin Earth ja muutama muu arvio onkin aika turhia.
-
- Posts: 2859
- Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
- Location: Helsinki
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
En tarkoittanut sitä ihan noin. Käytännön esimerkkinä siis näin, saan uuden Slipknotin tmv. levyn mutta en saa muutamalla kuuntelulla siitä mitään irti. Kysyn median sisäisellä palstalla haluaako levyn joku muu. Levy menee uudelle tyypille, joka on kuullut Slipknottia ennenkin, tykännyt jostain muttei mikään fanipoika välttämättä, tai miksei. Uusi kirjoittaja saa kuitenkin levystä jotain irti, kritisoi sitä laadukkaasti ja antaa 2/10 tai innostuu siitä ja kertoo miksi sekä antaa 9/10. Pääasia siis, että kirjoittaja saa luotua tekstiä jossa on joku idea. Tiedän toki itsekin että vaaraa tällaisella järjestelmällä on luisua juuri tuohon arvosteluasteikkoon kaikki levyt 7-10 / 10 mutta onnistuessaa olisi myös hedelmällistä. Miksei ajan salliessa myös kaksi mielipidettä samasta levystä, jota on ollutkin täällä. Rahalla hain vain sitä, ettei ilmaiseksi saa ainakaan helposti sellaista määrää tekijöitä, että uudelleenlähetyskuvio toimisi.Serpent wrote:Eikä vain rahaa, vaan se tuottaa myös vaivaa ja vie aikaa. Ja lopulta: haluaisiko kukaan lukea mediaa, jossa arvosanat olisivat käytännössä seiskasta ylöspäin? Ok, SUE taitaa tätä jo joiltain osalta tehdä, ja kuinka kiinnostavaa se on?Ice wrote:Edelleenlähetyshän toimisi ideaalimaailmassa, kun levyt menisi eteenpäin vain niille, joita se tuleva tuotos kiinnostaa, reaalimaailmassa tuollaisen systeemin luominen voi olla mahdotonta ilman isoa kasaa rahaa.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 752
- Joined: Thu Jun 21, 2007 12:46 pm
- Location: Helsinki
Re: Imperiumin levyarviot
Omasta puolestani voin sanoa sen, että vaikka nuo mitäänsanomattomat levyt ovat hankalia käsitellä, niin en niistä silti ainakaan tällä arviotahdilla haluaisi luopua. Koska myös ostan levyjä jatkuvasti, niin olen mielelläni jyvällä siitä, millaista kamaa mikäkin yhtye tai artisti esittää. Jos kaikille arvosteltaville levyille tulisi arvosanaksi tuolla ylempänä mainittu seiska tai enemmän, niin pian alkaisi uskottavuus olla uhattuna. Sitäpaitsi kyllä ostavan yleisönkin on hyödyllistä tietää jos joku levy on sysipaska.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 834
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:28 pm
- Location: Kallio
Re: Imperiumin levyarviot
Turhauttavampia ovat oikeastaan sellaiset tasaisen hyvät, mutta täysin massasta erottumattomat ja mieleenpainumattomat liukuhihnatuotteet. Kun ne helmet ovat kuitenkin kortilla, niin monesti tulee tunne, että enemmin sitä voisi inspiroitua kasasta täyttä paskaa, kuin yrittää kirjoittaa ties monennenko kerran siitä samasta levystä, mutta eri bändin nimellä julkaistuna.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Tähän sitä aina pyritäänkin, voisin sanoa Imperiumin puolesta. Ts. mieluummin bändin X tuotos sellaiselle tekijälle, joka bändiä on entuudestaankin kuullut ja kyllä Mape ottaa huomioon meidän arvostelijoiden mieltymyksiä jos tiettyjen bändien perään huudellaan. Sillä on puolensa, hyvässä ja huonossa: fanitausta kun aiheuttaa helposti sitä, että levyä hehkuttaa jo siksi, että se on SE bändi. Toisaalta, pettymyksetkin ovat siten voimakkaampia, jos levy sitten onkin huonompi kuin mitä siltä on tohdittu odottaa.Ice wrote:Käytännön esimerkkinä siis näin, saan uuden Slipknotin tmv. levyn mutta en saa muutamalla kuuntelulla siitä mitään irti. Kysyn median sisäisellä palstalla haluaako levyn joku muu. Levy menee uudelle tyypille, joka on kuullut Slipknottia ennenkin, tykännyt jostain muttei mikään fanipoika välttämättä, tai miksei. Uusi kirjoittaja saa kuitenkin levystä jotain irti, kritisoi sitä laadukkaasti ja antaa 2/10 tai innostuu siitä ja kertoo miksi sekä antaa 9/10. Pääasia siis, että kirjoittaja saa luotua tekstiä jossa on joku idea.
Toisaalta, millekään antifanille levyn antaminen ei ole kenenkään eduksi. Vaikka paskoista levyistä kirjoittaminen inspiroi enemmän kuin ns. harmaavarpusista, niin itsetarkoituksellinen vihan lietsominen tai arvostelijan ärsyttäminen ei hyödytä ketään. Se vain pistää vituttamaan, kun arvostelukasaa kasvatetaan jälleen yhdellä "täysin turhalla julkaisulla". Totta kai näitä kakkakiekkoja tarvitaan kontrastin takia. Eiväthän kaikki levyt voi olla "hyviä" tai "keskinkertaisia". Mutta jep, kyllä tuota edelleenlähetystä käy kulissien takana, vaikka se itseä vähän turhauttaakin välillä.
Näitäkin tehdään mahdollisuuksien mukaan, mutta nykyisellä levymäärällä se on monesti hankalaa. Lisäksi levyistä yleensä tulee vain yksi kopio. Eri asia on sitten nämä lataukset, joista tietysti on mahdollista tehdä useampi kuin yksi per levy. Näissä vaan on monella se, että jäävät kyllä auttamatta fyysisten levyjen rinnalla kakkoseksi, ihan ymmärrettävistä syistä.Ice wrote:Miksei ajan salliessa myös kaksi mielipidettä samasta levystä, jota on ollutkin täällä.
-
- Posts: 218
- Joined: Thu Mar 22, 2007 6:54 pm
- Location: tanperkle
Re: Imperiumin levyarviot
Jokainenhan sitä itsensä näköistä tekstiä kirjoittelee. Ainakin tämmöisissä piireissä. Ymmärtäähän tuon jokainen, että yhteisöön kun ilman palkkioita tarvitsee sisältöä tuottaa, ei voida edellyttää jokaiselta mitenkään erityisen ultra-analyyttistä tai ammattimaista otetta. Ammattilaiset taitavat pääasiassa säästellä paukkunsa duuniaan varten. Musta on ihan hyvä että teksti on kirjoittajansa näköistä - olettaen ettei kirjoittaja mene tavallaan tekstin eteen ja tee siitä lukukelvotonta paskaa.
Ei sillä, että ammatikseen kirjoittavien teksti olisi läheskään aina laadukasta tai nautinnollista. Itse en pidä uutislehtien tyylistä moukaroida teksti piirteettömäksi paskaksi, jossa on sijaa vain faktalauseille toinen toisensa perään. Ihan mulkkua lukea muutenkin monien uutislehtien tekstiä kun palstaleveys on sanomalehdissä standardoitu ja suomenkieliset sanat niin perkeleen pitkiä. Kyllähän tuota paikallislehteen tuli väännettyä, mutta omat jutut tuli luettua vain kun se sinne itse tuli taitettua.
Ihan hyvä hommahan tuo on jos oikeasti löytyy aikaa ja viitsimistä laitella levyjä etiäppäin jos ei itte siitä saa mitään kirjoittamisen arvoista irti.
Ei sillä, että ammatikseen kirjoittavien teksti olisi läheskään aina laadukasta tai nautinnollista. Itse en pidä uutislehtien tyylistä moukaroida teksti piirteettömäksi paskaksi, jossa on sijaa vain faktalauseille toinen toisensa perään. Ihan mulkkua lukea muutenkin monien uutislehtien tekstiä kun palstaleveys on sanomalehdissä standardoitu ja suomenkieliset sanat niin perkeleen pitkiä. Kyllähän tuota paikallislehteen tuli väännettyä, mutta omat jutut tuli luettua vain kun se sinne itse tuli taitettua.
Ihan hyvä hommahan tuo on jos oikeasti löytyy aikaa ja viitsimistä laitella levyjä etiäppäin jos ei itte siitä saa mitään kirjoittamisen arvoista irti.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Cheers noista sanoista ja kuten sanottua, ei tässä millään tavalla haluta väheksyä palautetta: se kun on aina tervetullutta, risuina tai ruusuina. Se on kuitenkin tiedossa - niin näissä hommissa kuin muutenkin - että kaikkia ei voi miellyttää, on se sitten sen takia, että teksti on "paskaa" tai "mielipiteet vääriä". Mutta näillä mennään ja parhaamme yritetään.
-
- Site Admin
- Posts: 2760
- Joined: Thu Aug 22, 2002 6:39 pm
- Location: Espoo
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Jonkin verran on tullut puhetta siitä, että jokin levy ei ole aina osunut oikealle arvostelijalle. Pyrin kyllä lähettelemään levyt aina sille/niille arvostelijoille, joiden tiedän juuri sen alagenren parhaiten tuntevan ja siten todennäköisimmin parasta tekstiä aiheesta kirjoittavan. Aina ei voi osua, sen toki myönnän ja osan "hudeista" voi pelastaa uudelleenpostittelulla.
Mutta. Sitten on tilanteita, joissa näin ei ole edes mahdollista tehdä. Eli ns. paskoja nakkeja. Raskaan musiikin kentän pirstoutuessa aina vain pienempiin palasiin koko ajan ilmestyy aina vain enemmän julkaisuja, jotka eivät osu kenenkään arvostelijamme "pirtaan". Nekin kuitenkin kaiken reiluuden nimissä pitäisi saada arvostelluksi.
Samaa mieltä vai ei?
Pitäisikö meidän rajata tarkemmin mitä Imperiumissa arvostellaan ja mitä ei, vai etsiä aktiivisemmin, no, sanotaan nyt vaikka punkkareita, hipstereitä, post-rokkareita/post-metallin asiantuntijoita tahikka esim. wave/EBM-gootteja? Tai pyytää Timo Taikuria loitsimaan meille jostain joku, joka oletusarvoisesti pitää kaikesta metalcoresta? Tai 50-minuuttisista omakustannelevyistä, joista isolla osalla ei tässä kehitysvaiheessa oikeastaan pitäisi olla enempää kuulijoita kuin bändi itse?
Mikä neuvoksi?
Mutta. Sitten on tilanteita, joissa näin ei ole edes mahdollista tehdä. Eli ns. paskoja nakkeja. Raskaan musiikin kentän pirstoutuessa aina vain pienempiin palasiin koko ajan ilmestyy aina vain enemmän julkaisuja, jotka eivät osu kenenkään arvostelijamme "pirtaan". Nekin kuitenkin kaiken reiluuden nimissä pitäisi saada arvostelluksi.
Samaa mieltä vai ei?
Pitäisikö meidän rajata tarkemmin mitä Imperiumissa arvostellaan ja mitä ei, vai etsiä aktiivisemmin, no, sanotaan nyt vaikka punkkareita, hipstereitä, post-rokkareita/post-metallin asiantuntijoita tahikka esim. wave/EBM-gootteja? Tai pyytää Timo Taikuria loitsimaan meille jostain joku, joka oletusarvoisesti pitää kaikesta metalcoresta? Tai 50-minuuttisista omakustannelevyistä, joista isolla osalla ei tässä kehitysvaiheessa oikeastaan pitäisi olla enempää kuulijoita kuin bändi itse?
Mikä neuvoksi?
-
- Posts: 1847
- Joined: Mon Mar 22, 2004 5:37 pm
- Location: Tampere, Hervanta
Re: Imperiumin levyarviot
Miten jos noissa etukäteen vaikeissa tapauksissa annettaisiin levy arvosteltavaksi sellaiselle, joka hyvin avoimin mielin suhtautuu uusiin bänditulokkaisiin, oli sitten genre mikä tahansa? Taikka sellaiselle, joka ei pidä mitään metallin genreä parempana kuin jotakin toista? No, helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tuosta nyt jotain apua edes olisi tai synnyttäisi uusia ideoita, miten toimia. 

Re: Imperiumin levyarviot
Tulokkaisiin suopeasti? Jos se on tulokas se pitäisi arvostella jotenkin "kevyemmin", että bändi ei vaan loukkaannu? Onko se laadukasta journalismia, kun kyse on musiikin laadusta kuitenkin? Oikeasti, maailma on täynnä kulttuurikriitikkoja ja paras tapa selvittää kulttuurikriitikon sopivuus omalle kohdalle on LUKEA ko. kriitikon materiaalia. Imperiumi on siitä hieno kapistus, että täällä voit takautuvasti käydä etsimässä x-arvostelijan tekeleet ja katsoa mitä mieltä hän on ollut. Voit ehkä löytää itsellesi luottoarvostelija vaivaa näkemällä. Esim. Imperiumin vuoden levyt on hieno juttu, koska sieltä voin katsoa ns. vuoden merkkipaalut ja tiedostan eri arvostelijoiden genret ja mieltymykset kun juttuja on tullut luettua.heraklos wrote:Miten jos noissa etukäteen vaikeissa tapauksissa annettaisiin levy arvosteltavaksi sellaiselle, joka hyvin avoimin mielin suhtautuu uusiin bänditulokkaisiin, oli sitten genre mikä tahansa? Taikka sellaiselle, joka ei pidä mitään metallin genreä parempana kuin jotakin toista? No, helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tuosta nyt jotain apua edes olisi tai synnyttäisi uusia ideoita, miten toimia.
Re: Imperiumin levyarviot
Aivan suotta aliarvioit imperiumin arvostelijoita. Kyllähän arvosteltavan bändikin kannalta on parempi kuulla mielipide kokeneelta arvostelijalta. Esimerkiksi Serpentin suuntaan pieni ruskea kieli on paikallaan, vaikkakaan oma näkemykseni harvoin hänen kanssaan kohtaa. Kautta linjan on se integriteetti nähtävissä, ja sata kertaa mieluummin hänen käsiinsä luovuttaisin oman teokseni, kuin jonkin avomielisen aloittelijan. Ne risut ja laajan kuuntelukokemuksen tuoma näkemys ovat kuitenkin erittäin rakentavia. Kaikenkaikkiaan en näe nykylinjassa juurikaan korjaamista. Ottaen huomioon, että talkoilla homma pyörii, ei tämän mittaluokan ja tason musiikkimediassa ole kertakaikkiaan mitään valittamista. Pikemminkin päinvastoin.heraklos wrote:Miten jos noissa etukäteen vaikeissa tapauksissa annettaisiin levy arvosteltavaksi sellaiselle, joka hyvin avoimin mielin suhtautuu uusiin bänditulokkaisiin, oli sitten genre mikä tahansa? Taikka sellaiselle, joka ei pidä mitään metallin genreä parempana kuin jotakin toista? No, helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tuosta nyt jotain apua edes olisi tai synnyttäisi uusia ideoita, miten toimia.
-
- Posts: 1847
- Joined: Mon Mar 22, 2004 5:37 pm
- Location: Tampere, Hervanta
Re: Imperiumin levyarviot
Ei vaan avoimin mielin. Esimerkki yksinkertaistaen rankasti pointtini: jos joku rakastaa perinnemetallia ja ei voi sietää death metallia, ja sellaiselle henkilölle annetaan arvioitavaksi death metal -yhtyeen levy, niin ei se voi saada hyvää arvosanaa, vaikka olisi omassa kategoriassaan loistava tekele. Ratkaisu: death metal -levy voidaan antaa sellaiselle arvioitavaksi, joka on avoin "kaikille" metallin genreille taikka death metal -fanaatikolle.shinara666 wrote:Tulokkaisiin suopeasti? Jos se on tulokas se pitäisi arvostella jotenkin "kevyemmin", että bändi ei vaan loukkaannu?heraklos wrote:Miten jos noissa etukäteen vaikeissa tapauksissa annettaisiin levy arvosteltavaksi sellaiselle, joka hyvin avoimin mielin suhtautuu uusiin bänditulokkaisiin, oli sitten genre mikä tahansa? Taikka sellaiselle, joka ei pidä mitään metallin genreä parempana kuin jotakin toista? No, helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tuosta nyt jotain apua edes olisi tai synnyttäisi uusia ideoita, miten toimia.
Ja enkä todellakaan aliarvosta Imperiumin arvostelijoita. Enkä avomielisyydellä tarkoita aloittelijaa. :wtf:
Alkuperäinen viestini oli tarkoitettu Mapen kysymykseen: mikä neuvoksi? Se oli vain ehdotus, jonka tarkoitus oli synnyttää uusia ideoita.
Re: Imperiumin levyarviot
Avomielisyyden puutteesta tuskin kukaan voi oikeasti sanoa kärsineensä. Resursseihin nähden täällä on ehkä Suomen parhaat arvostelijat.heraklos wrote:Ja enkä todellakaan aliarvosta Imperiumin arvostelijoita. Enkä avomielisyydellä tarkoita aloittelijaa. :wtf:
-
- Posts: 1847
- Joined: Mon Mar 22, 2004 5:37 pm
- Location: Tampere, Hervanta
Re: Imperiumin levyarviot
No, antaa olla sitten. Pointtini ymmärrettiin täysin väärin. Vastaapa sitten paremmin Mapen kysymykseen mikä neuvoksi?
Re: Imperiumin levyarviot
heraklos wrote:No, antaa olla sitten. Pointtini ymmärrettiin täysin väärin. Vastaapa sitten paremmin Mapen kysymykseen mikä neuvoksi?
Deviant wrote:Kaikenkaikkiaan en näe nykylinjassa juurikaan korjaamista.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 752
- Joined: Thu Jun 21, 2007 12:46 pm
- Location: Helsinki
Re: Imperiumin levyarviot
Mun kohdalla ainakaan kyse ei ole siitä, mistä itse tykkään, vaan siitä mistä on kokemusta. Esmes power-metallia en juurikaan nykyisin kuuntele, mutta arvostelu onnistuu, kiitos 10 vuodesta Colossusheraklos wrote:Ei vaan avoimin mielin. Esimerkki yksinkertaistaen rankasti pointtini: jos joku rakastaa perinnemetallia ja ei voi sietää death metallia, ja sellaiselle henkilölle annetaan arvioitavaksi death metal -yhtyeen levy, niin ei se voi saada hyvää arvosanaa, vaikka olisi omassa kategoriassaan loistava tekele. Ratkaisu: death metal -levy voidaan antaa sellaiselle arvioitavaksi, joka on avoin "kaikille" metallin genreille taikka death metal -fanaatikolle.shinara666 wrote:Tulokkaisiin suopeasti? Jos se on tulokas se pitäisi arvostella jotenkin "kevyemmin", että bändi ei vaan loukkaannu?heraklos wrote:Miten jos noissa etukäteen vaikeissa tapauksissa annettaisiin levy arvosteltavaksi sellaiselle, joka hyvin avoimin mielin suhtautuu uusiin bänditulokkaisiin, oli sitten genre mikä tahansa? Taikka sellaiselle, joka ei pidä mitään metallin genreä parempana kuin jotakin toista? No, helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tuosta nyt jotain apua edes olisi tai synnyttäisi uusia ideoita, miten toimia.

-
- Posts: 202
- Joined: Sat Nov 11, 2006 8:21 am
- Location: Jyväs kylä
Re: Imperiumin levyarviot
Totta, mutta silti luulisi, että piiriin (mikä vittu se on?) hakeutuisi myös niitä, joilla on myös sanallisesti jotain annettavaa. Esimerkiksi minä tykkäisin perkeleesti arvostella Black-, death-, ja heavy metallia, mutta koska tiedän kirjalliset rajani, en ole mihinkään arvostelutehtäviin hakeutunut.Jööti wrote:Jokainenhan sitä itsensä näköistä tekstiä kirjoittelee. Ainakin tämmöisissä piireissä. Ymmärtäähän tuon jokainen, että yhteisöön kun ilman palkkioita tarvitsee sisältöä tuottaa, ei voida edellyttää jokaiselta mitenkään erityisen ultra-analyyttistä tai ammattimaista otetta.
Niin, ammatikseen arvosteluja tekevien tekstit ovat järjestään pelkkää paskaa. Pyöritetään samat kliseet, haukutaan/kehutaan täysin samoilla sanoilla samoja asioita, nostetaan ne omat suosikit esiin... Tätä en mielestäni Imperiumissa ole paljoa nähnyt, ja hyvä niin. Rakentava kritiikki, ja kehut sinne minne kehut kuuluvat on se, jota levyarvosteluista haen. Arvosanoista en välitä pätkääkään, koska se on aina yhden ihmisen subjektiivinen mielipide.Jööti wrote:Ei sillä, että ammatikseen kirjoittavien teksti olisi läheskään aina laadukasta tai nautinnollista.
Loppuun on vielä laitettava erityiskiitokset Serpentille. Teikäläisen arvioita on joka kerta yhtä mukava lukea.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1863
- Joined: Sun Aug 25, 2002 10:05 am
Re: Imperiumin levyarviot
Onpahan oikeasti tosi hienoa, että meidän arvioista tai vaikka arviolinjasta nyt keskustellaan oikein urakalla. Arvioista kun ei kovin usein tule palautetta ja usein tuntuu, että arviot vain menevät tuonne ilmaan ja sitten ne lilluvat siellä herättämättä mitään sen kummempia ajatuksia. Sitten sitä vaan välillä funtsii, oliko vaikkapa se viimeisin arvio joko niin hyvä, ettei ole mitään lisättävää, niin mitäänsanomaton ettei ketään edes kiinnosta tai jotain muuta.
___________
~ Prepared ~
___________
~ Prepared ~
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1620
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:16 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Tämä juuri on se Imperiumin nykyinen järjestelmä, eli tämän mallin mukaan ollaan kuljettu tähänkin asti. Joten en nyt oikein ymmärrä mitä tällä voisi ratkaista mitä ei jo ole ratkaistu.heraklos wrote:Ratkaisu: death metal -levy voidaan antaa sellaiselle arvioitavaksi, joka on avoin "kaikille" metallin genreille taikka death metal -fanaatikolle.
Kiitos vielä kaikesta palautteesta kaikille, henkilökohtaisesta sekä yleisestä. Teille tätä touhua tehdään.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 76
- Joined: Fri Aug 23, 2002 9:42 am
- Location: Munkkivuori
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Lainatakseni Pentagram Bobbyn kuolemattomia sanoja:
"You are the music. We're just the band!"
Teille (lukijoille) nuo arvostelut on kirjoitettu, toissijaisesti näkisin että (ainakin itse) kirjoitan niin että myös bändillä on mahdollisuuksia saada tekstistä irti se mistä itse pidin ja en pitänyt (jos sen pohjalta kokevat että asialle tulisi tehdä jotain, hienoa, saan jatkossa paremmin minulle sopivaa musiikkia).
Ensisijaisesti kuitenkin kirjoitan tekstini niille ihmiselle jotka kuvittelen arvostelemistani levyistä ja tyyleistä tykkäävän. Sekä niille ihmisille jotka kuuntelevat kanssani samantyyppistä musiikkia, jotka mahdollisesti haluaisivat myös välttää kauheimmat tapaukset (joita onneksi on armollisen vähän).
"You are the music. We're just the band!"
Teille (lukijoille) nuo arvostelut on kirjoitettu, toissijaisesti näkisin että (ainakin itse) kirjoitan niin että myös bändillä on mahdollisuuksia saada tekstistä irti se mistä itse pidin ja en pitänyt (jos sen pohjalta kokevat että asialle tulisi tehdä jotain, hienoa, saan jatkossa paremmin minulle sopivaa musiikkia).
Ensisijaisesti kuitenkin kirjoitan tekstini niille ihmiselle jotka kuvittelen arvostelemistani levyistä ja tyyleistä tykkäävän. Sekä niille ihmisille jotka kuuntelevat kanssani samantyyppistä musiikkia, jotka mahdollisesti haluaisivat myös välttää kauheimmat tapaukset (joita onneksi on armollisen vähän).
-
- Posts: 1026
- Joined: Fri Aug 23, 2002 12:53 pm
- Location: Tampere
- Contact:
Re: Imperiumin levyarviot
Alkaisko Starbuckin aika pikku hiljaa olla ohi? Kattokaa ny jumalauta tuota Earth-arviotakin.