Hard Rock/glam/tukka/kives

[tommidt]

On NIIN laaja ja sydäntä lähellä oleva aihe, että en jaksa alkaa sen enempää vuodattamaan. Kaikki tuon kulta-ajan kuuluisimmat ja vähän vähemmän kuuluisimmat poppoot on tullut tsekattua läpi tässä viimeisen 25 vuoden aikana. Hienoa musaa!

Uusista levyistä tällä saralla nostaisin esiin tuon Treatin uusimman "Coup De Gracen". Omasta mielestäni aivan HUIKEA levy tällä saralla. Ruotsinmaaltahan noita tämän saran bändejä on viime vuosina ponnahdellut esiin useitakin vanhan Treatin lisäksi esim. H.E.A.T, The Poodles ja em. Crazy Lixx.

Steel Pantherhan on nyt hieno huumorikattaus Jenkeistä. Jannuilla vahva tausta mm. hienosta Van Halen coverbändistä, The Atomic Punks.

Täytyypä palata tähän aiheeseen hieman kattavammin myöhemmin...

[Ismo]

Antakaapa vinkkejä näiden bändien parhaista levyistä: Van Halen, Skid Row, Whitesnake, Poison, Mötley Crüe, Def Leppard. Toki saa muutakin suositella, oli sitten vanha tai uusi bändi.

Van Halen: eka, Skid Row: 34 hours, Whitesnake: Trouble ja Slide it in, Mötley: Too fast for love ja Def Leppard: Pyromania ja Hysteria. Noilla pääsee alkuun, sen jälkeen voi vaikka kaivaa esiin Vandenbergin ekan, Cinderellan Long cold winterin, Giuffrian molemmat levyt, Europen viisi ensimmäistä levyä tahi vaikkapa Hanoi Rocksin Two steps from the moven. Nää nyt vaan tuli ensin mieleen, vaihtoehtojahan riittää!

[el bandito]

Uudemmista levyistä: Mötley Crüen Saints Of Los Angeles toimi itselleni (joidenkin biisien osalta) aivan saatanan kovaa, Crazy Lixx (mapen suositukseta lähti molemmat levyt tilaukseen) vieläkin kovemmin, aivan vitun hienoa menoa.

[Ice]

Eikä kannata unohtaa Crashdietin debyyttiä. Tuohon Crazy Lixxiin pitää tutustua. Mötleyn Greatest hits kannattaa hankkia ja Girls, Girls, Girls. Skid Rown paras on Slave to the Grind. Whitesnakelta vaikka uusin ja joku best of niistä kymmenista. Odotan mitä Jussi tähän pistää, Hardline ja Pink Cream?

[el bandito]

Jep jep! Pink Cream 69:n debyytti saa suun hangon keksille!

[gabriel]

Muutamia mainitakseni : Cinderella: Long Cold Winter, White Lion: Pride ja Big Game; Poisonin 3 ensimmäistä, Little Ceasar, Circus Of Power: Magic & Madness, Bang Tango, Skin & Bones: Not A Pretty Sight , Faster Pussycat...
Näitä tuli aikoinaan luukutettua hillittömästi. Nykypäivänä musiikimaku on ehkä hieman erilainen ja ennenkaikkea monipuolisempi ( kelpaa niin hevi, rokki kuin poppikin), mutta noiden pariin palaa säännöllisesti.

[Suffeli]

No ainakin Bon Jovilta ja Mötley Crüelta ne muutamat ensimmäiset levyt, Def Leppardilta se Pyromania ja Hysteria. White Lionilta Pride ja Big Game. Faster Pussycat tais olla ihan jees myös. Saigon Kickin The Lizard on kova ja tietysti Ratt lähes kokonaisuudessaan. Ja olikohan Britny Fox hyvää? Ja Slaughterin Stick It To Ya on hyvä.

Enempää en osaakaan kommentoida. Mulla oli kaikki nää kikkelis-kokkelis hevit vinyyleinä ja olen luopunut koko satojen levyjen kokoelmastani

[Lauri Perkele]

Bangalore Choirin (mm. David Reece) On Target ja Baton Rougen Shake Your Soul ovat olleet viime aikoina kovasti tapetilla tässä taloudessa. Baton Rougen lisäksi kaikki, missä lukee Jack Ponti, maistuu.

Spencer Profferin tuottamista levyistä ensimmäinen Icon ja King Kobran Ready to Strike ovat kivestäkin kovempaa tavaraa.

Lillian Axen Love and War tuli vielä tähän hätään mieleen. Ja sitten tietty Hardline ja Firehouse. Ja Fifth Angelin Time Will Tell on mahtava levytys sekin.

Ai niin, Ismolta ostamani Kane Robertsin Saints and Sinners on kelpo albumi.

[Nostromo]

Itselle kyllä niin tuttuakin tutumpaa nämä kaikki ja 80-luvun heavy yleensäkin. Kun 83/84 on musiikin kuuntelun aloittanut vakavammin niin kaikki tuo tukkakama kuuluu siihen ydinnesteenä.

Yleistetysti voi sanoa että melkein kaikki kasarilla tehty on loistavaa. Silloin osattiin tehdä musiikkia taidolla ja sydämellä. Toki itsekin on tuon jälkeen kaikenlaista bläkkiä etc modernimpaa metalliakin alkanut kuunnella mutta kasari ei mihinkään häviä.

(...eikä Elvis/RnR/Rb, kun niitä ehti kuunnella hieman, ennen tuota heavyn aikaa 80-luvun alussa)

[Metal Giant]

No helvetti, miten Tykettoa ei ole vielä mainittu. Tai Bonfirea, tuo Shocker-leffan soundtrack-piisi taitaa tosin olla tutkapari Paul Stanley - Desmond Child käsialaa. Omat tekeleensä toki lähes yhtä kovia ja varsinkin Fireworksilla bändi vielä onnistuu välttämään ainakin omissa kirjoissani useimman hard&glamrock-bändin helmasynnin eli maksimissaan kahden hyvän kappaleen osumisen per levy. Esim. tuolla Tyketolla oli täsmälleen mainittu ongelma.

Ehdottomasti huomionarvoisia levyjä ovat myös Alice Cooperin Constrictor ja varsinkin Raise Your Fist and Yell. Vitut jostakin pop-Trashista.

Tuntemattomista suuruuksista nostan esiin vielä Slave Raiderin. Tämä Survival of the Fittest on vain sen verran kova.

Aika hyvin on Youtubesta muuten siivottu Blackfootin Siogon ylittämättömät hard rock -klassikot Teenage Idol ja Send Me an Angel. Tähän topikkiin ne kuitenkin ilman muuta kuuluvat.

Edit: Melkoista kuriositeettien listaamistahan ja esillenostelua tämä vääjäämättä on, mutta osattiin sitä Tanskassakin ja Pohjois-Irlannissa.

[Lane]

^ Noita Cooperin Allun lättyjä kehun minäkin!

Japanilainen Loudness ja levynsä Disillusion (1984) ja Thunder in the East (1985) olivat samalla kasetilla kun olin pikkuhevarina kiertämässä viikon Suomea iskän ja äiskän kanssa. Jättivät lähtemättömät jäljet! Hienoja levyjä.

[ovassa-8]

Samoin Shy, Jag Wire, Jenkkien Autograph, maisbändeistä upeita olivat toki Vixen, Phantom Blue ja Suomen oma Annica Wiklund jonka Badly Dreaming kestää todella kuuntelua tänäkin päivänä, huikea klassikko! Zero Nine nyt tietysti loistaa suomalaisista yhtyeistä kirkkaimpana, Wild Force oli liian kesyä ja Iron Cross täyttä pelleilyä. Miehet kävivät poseeramassa Jenkeissä pilvenpiirtäjän katolla ja joku heistä näytti Simmonsilta, mutta musiikin taso oli karmeaa. Ei kaikki kasarikama ollut loistavaa, jotkut Tigertailzit ja Recklessit olivat aikasmoisen avuttomia rävellyksiä.
Samoin ärsyttää nämä nykypäivän svedu-bändit jotka ovat todella tehdyn kuulloisia, se viaton henki mikä parhaissa 80-luvun yhtyeissä puuttuu näistä Crashdieteistä ja Crazy Lixxeistä, puhumattakaan omasta Reckless Lovestamme, levynkansia myöten niin suunniteltuja bändejä, puhumattakaan siitä miten joka fotosessiossa poseerataan joku Kissin paita päällä jotta näytettäisiin niin tukkabändiltä, liian läpinäkyvää.

[Metal Giant]

Celtic Frostin lisäksi moni muukin orkesteri tarkasteli 80-luvulla linjaansa kevyempään suuntaan. Eikä se kevyeen sarjaan hyppääminen kuitenkaan automaattisesti paskaa musiikkia tuottanut, esimerkkinä vaikkapa Y&T, jonka varhaistuotantoa on pakko kuvailla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta termillä tylsä.

Toista se sitten olikin Contagious- ja Ten-levyillä.

[ovassa-8]

Y&T oli yksi parhaista yhtyeistä 80-luvulla, valitettavasti se suurin menestys sitten jäi saavuttamatta. Kyllä Mean Streak ja Black Tiger sekä In Rock We Trust ovat upeita albumeita, Earthshakerkin menee.. Contagiouksella saavutettiin jo sitten huippu, hieno albumi, en nyt niin kevyenä sitä pitäisi. Meniketti on vahva laulaja ja biisintekijä. Ja keveys ei tosiaankaan tarkoita että paskaa tehtäisiin, esim. Judasin Turboa voidaan pitää kevyempänä kuin aikaisempia teoksia ja se on helvetin kova albumi, hakkaa Point Of Entryn ja jopa Stained Classin kevyesti. Yksinkertaisesti kokonaisuus ratkaisee. Ja Judasin keikka jäähallissa -86 oli jotain niin hurmosta.

[Ismo]

Ai niin, Ismolta ostamani Kane Robertsin Saints and Sinners on kelpo albumi.

Höh, Kanen eka on vielä parempi!

[Metal Giant]

Samoin ärsyttää nämä nykypäivän svedu-bändit jotka ovat todella tehdyn kuulloisia, se viaton henki mikä parhaissa 80-luvun yhtyeissä puuttuu näistä Crashdieteistä ja Crazy Lixxeistä, puhumattakaan omasta Reckless Lovestamme, levynkansia myöten niin suunniteltuja bändejä, puhumattakaan siitä miten joka fotosessiossa poseerataan joku Kissin paita päällä jotta näytettäisiin niin tukkabändiltä, liian läpinäkyvää.

Aivan samaa voi kirjoittaa näistä uusiorässi- ja perushevibändeistä. Onhan siellä musiikillisesti ihan hyvää plagiointia, mutta jotenkin se kokonaisuus vain on hieman falskin oloista.

Iron Crossiin vielä vahva eri, Too Hot to Rock ja Fight for the Strangershan ovat vitun kovia kappaleita. Näin nostalgikon mielestä ennen parempia -aikoina sillä kuppaisimmmallakin (no joo, aika lailla samaa mieltä jostakin mainitusta Tigertailzista) bändillä oli se yksi esiin nouseva kappale per levy. Eihän se nyt kovin hyvä osumatarkkuus ollut, mutta toki enemmän kuin nykyään julkituotavat muoviset 70 minuuttia kestävät teokset, joista ei jää mitään mieleen. Ei mitään.

[Nostromo]

Armour suomesta on tiukkaa kamaa, tosin ei nyt ihan Glamia. Crazy Lixxiltä se eka kiekko on ok, paljon kakkosta kovempi.

Muuten piti sanomani että itse olen vuosien ajan kovastikin hyötynyt blogien tarjonnasta, paljon sellaista mitä ei enää kaupasta saa on voinut (monesti 320Kb-laadullakin) netistä latailla.
(huom, torrentteja en ole koskaan käyttänyt)

Turha yhtiöiden itkeä jos eivät legendakamaa ihmisille tarjolle tuo.

Olisi kyllä hieno saada Suomeenkin Saksan tyylisiä Kasarimegakonsertteja jossa kymmenet alan bändit yhtäaikaa olisivat. Kun vielä kuulee/lukee että monet pumput ovat edelleen kovassa iskussa, esim Y&T, A.Saint etc.


....äsken muuten itsellä soi Wratchildin Stakk Attakk...

[Scandal]

Muuten piti sanomani että itse olen vuosien ajan kovastikin hyötynyt blogien tarjonnasta, paljon sellaista mitä ei enää kaupasta saa on voinut (monesti 320Kb-laadullakin) netistä latailla.
(huom, torrentteja en ole koskaan käyttänyt)

Muuten piti sanomani että itse olen vuosien ajan kovastikin hyötynyt torien tarjonnasta, paljon sellaista mitä ei enää kaupasta saa on voinut (monesti tuoreenakin) varastaa torilta. (huom, S-Marketista en ole koskaan varastanut)

(Jos K-Kauppa ei myy tuoreita porkkanoita, tokihan saan varastaa ne torilta? Ja kun näin teen, ensimmäisenä lähden inttter-vepin ihmemaailmaan asiasta lesoilemaan!)

[heraklos]

- - naisbändeistä upeita olivat toki Vixen, Phantom Blue ja Suomen oma Annica Wiklund jonka Badly Dreaming kestää todella kuuntelua tänäkin päivänä, huikea klassikko!

Ei unohtaa sovi Rock Goddessiakaan, joka oli myös ihan ok bändi: Rock Goddess - Satisfied Then Crucified

[Sabbathman]

Alice Cooperilta Constrictor, Raise Your Fist And Yell, Trash ja Hey Stoopid...parhaasta päästä kasarirokkia...

Skid Rowsta puheenollen...Ykköslevy on yksi parhaita valintoja.

Gunnareitten Appetite For Destruction, täälläkin suositeltu Quiet Riotin Metal Health.

Ehdottomasti Vixenin kaksi ensimmäistä levyä Vixen ja Rev It Up, komppaan myös että Suomen oma Annica on ehdottoman hieno levy!

Lee Aaronilta ainakin Metal Queen...hieno laulaja, kova bändi!

Twisted Sisteriltä usein hehkutetaan vain sitä loistavaa Stay Hungryä ja ihan oikeutetusti...mutta harva suosittelee 2 ensimmäistä levyä Under The Blade ja You Can't Stop Rock 'n' Roll!!! Myös levyiltä Come Out And Play and Love Is For Suckers löytyy hyviä ralleja...

Whitesnake...suosittelen aina ja kelle tahansa koko tuotantoa ja erityisesti sieltä vanhemmasta päästä 70-luvun lopulta 80-luvun alkupuoliskolle (itselläni on lähes kaikki levyt sekä vanhoina että remasteroituina painoksina), mutta tuon otsikon huomioiden erityisesti Whitesnake 1987 ja Slip Of The Tongue, siinä on kasarirokkaamista viimeisen päälle.

Judas Priestiltä tähän triidiin sopii omalaatuisen tunnelman omaava Turbo! Ei se itsellenikään iskenyt valtavasti aivan ensi alkuun kuten Painkiller ja British Steel, mutta kuuntelu kuuntelulta parantui entisestään...Saman levytyssession tuloksia löytyy myös Ram It Down levyltä.

Täällä ja kaveripiirissäni suositeltiin Rattia ja jäin siihen kiinni, ainakin 2 ekaa levyä iskee lujaa.

Onhan näitä. Kasariheavy on parhaasta päästä.

[heraklos]

Twisted Sisteriltä usein hehkutetaan vain sitä loistavaa Stay Hungryä ja ihan oikeutetusti...mutta harva suosittelee 2 ensimmäistä levyä Under The Blade ja You Can't Stop Rock 'n' Roll!!! Myös levyiltä Come Out And Play and Love Is For Suckers löytyy hyviä ralleja...

Minulle juuri nuo TS:n kaksi ekaa levyä iskevät kovimmin. Muista TS-levyistä en jaksa innostua yhtään. Samoin muuten on Mötley Crüenkin kanssa: kaksi ekaa levyä ovat hyviä, ja sitten meno pehmeni liiaksi.

[Jeaqar]

Hah. Tämä suohan on lähes loputon tallottavaksi, mutta kovia levyjä tuossa onkin jo edellä mainittu. Tässäpä muutama suositus ennen hommiin lähtöä.

Tesla, jolta ainakin The Great Radio Controversy on ehdotonta kovuutta sarallaan.

Gotthard on aivan saatanan kova. Debyytistä kannattaa lähteä liikkeelle, se vaan yksinkertaisesti on levy, jota ei voi ohittaa.

Pretty Maidsin alkupäästä voi myös huoletta kolme ekaa myös tsekata.

[Ead Hollfard]

Mihinkäs unohtui KING KOBRA?

Kaksi ekaa täyttä timanttia: Ready to strike melko hard rock-vetoista ja Thrill of a lifetime onkin sitten jo kunnon AOR:ää. Kaiken bonuksena vielä rumpalina Carmine "mulkku" Appice.

[Munamankeli]

Mihinkäs unohtui KING KOBRA?

Kaksi ekaa täyttä timanttia: Ready to strike melko hard rock-vetoista ja Thrill of a lifetime onkin sitten jo kunnon AOR:ää. Kaiken bonuksena vielä rumpalina Carmine "mulkku" Appice.

Kyllä, King Kobran biisi Hunger on hunajaa. Alkoi kiinnostaa mistä tulee nimi "mulkku"? Luonteesta vai pikkuveljen koosta, eikä nyt puhuta Vinniestä?

MSG - Perfect Timing on kakkosluokan kasaria parhaimmillaan.
Ja sitä parasta kakkosluokkaa (suosion suhteen) oli John Sykesin vetämä Blue Murder, jossa rummuttaa eräskin "mulkku".

[Ead Hollfard]

Eiköhän tuo herran käytöksestä tule.

Kehotan tsekkaamaan muutamankin Carminen opetusvideon, jossa äijällä ylimielinen suhtautuminen oppilaisiin. Lisäksi useastakin haastattelusta on saanut lukea, miten äijän ego on ollut ongelma useassakin bändissä, esim. Ozzyn bändissä aikanaan kun mies halusi myydä kiertueella omia t-paitoja Ozzyn bändipaitojen rinnalla. Viimeisin huomio taas on The story of Anvil-leffasta, jossa Lips (Anvilin kitaristi-laulaja) menee Sweden rockin bäkkärille juttelemaan ukolle ja muistelemaan tämän aikoja Cactus-nimisessä bändissä. Carmine vain pyörittelee silmiään kun Lips hyväntahtoisesti haluaa jutella idolilleen.

Netistä löytyy myös vanha David Micheal-Phillipsin haastis, jossa tämä kertoo Carminen aikoinaan vaatineen jotain 30-50% King Kobran tuloista aikoinaan. Ilmeisesti muut äijät eivät pahemmin Kobrasta taloudellisesti hyötyneetkään silloin aikoinaan.

Vinnyhän on toista maata, ainakin sellaisen kuvan olen henkilökohtaisesti saanut. Ei pahemmin liitele ja soittaa Carminen suohon mennen tullen, ainakin nykyään.

Niin, ja se on King Kobra KOOLLA, ei CEELLÄ.