Jørn Lande on minulle tuttu laulaja Masterplanin kautta. Päivänä jona päätin tarkistaa internettien syövereistä entisten Helloween-miesten, muun muassa Grapow ja Kusch, Helloween-ajan jälkeisiä edesottamuksia törmäsin Masterplaniin, ja ensi levy lähti ostoskassiin saman tien. Eniten bändissä yllättäen viehättikin minulle entuudestaan tuntematon norjalainen vokalisti. Masterplanin s/t on edelleen lempilevyjäni miehekkäiden biisiensä ja Jørnin mielettömän tulkinnan ansiosta.
Tämän topicin pani tekemään Mapen arvio solistin uusimmasta kiekosta. Arvosteluhan ei kovin mairittelevalta näytä, mutta asiaa siinä ainakin on paitsi Frontiersin promonjulkaisusta, myös siitä, mikä Masterplanissa oikeasti viehättää. Nimittäin ensi levy. Mielestäni Aeronauticilta, jolla siis on vielä täsmälleen sama porukka, on jotenkin henki pois, eikä Jörni kuulosta ollenkaan niin karhealta, miehekkäältä ja antaumukselliselta kuin tavallisesti. Jotkut biisitkin ovat jo valmiiksi kuluneen tai epäkiinnostavan kuuloisia - bändi on kuin varjo vuoden 2003 tekeleestään. Imperiumin arvosteluissa esiintyvä pieni alamäki on minun mielestäni syvä kuilu kahden ensimmäisen albumin välillä.
Jottei nyt ihan Masterplan-vuodatukseksi menisi (jätetään se jörnitön MK II nyt sitten kokonaan pois), voin sanoa, etten ole Jørnin soolomateriaalia sen vertaa kuullut, että osaisin sanoa siitä yhtään mitään muuta kuin että eipä ole tähän mennessä iskenyt. Niin paljon kuin norskin uniikista laulannasta välitänkin, voin hyvin mielin jättää miehen soolot väliin ja keskittyä siihen, missä mies on pelkästään tänä vuonna vieraillut, nimittäin Avantasiassa ja Ayreonissa.
Sekä Tobi Sammet että Arjen Anthony Lucassen ovat huomanneet miehen lahjat ja antaneet hänelle eräät projektiensa päärooleista, ja molemmat Jørn hoitaa kunnialla kotiin. Kun sain The Scarecrow'n käsiini, en joutunut pettymään tippaakaan, sillä jokin sanoi minulle ettei sieltä enää mitään metallioopperaa tule. Levy on mielestäni oikein hyvä (mitä nyt muuttuu koko ajan vähemmän hyväksi loppua kohden), ja aika suurilta osin juuri Jörkan takia. Ayreonin binäärihirviö-01011001:stä voisi sanoa, että siinäkin Jørn on on omalla tasollaan - jonka hän on minun kuulteni ylittänyt vain Masterplanin s/t:llä - eli suorastaan erinomainen. Mielestäni Lucassen joko ei osaa käyttää kaikkia sen projektin laulajia näille parhaiten sopivilla tavoilla, tai sitten vika on vain minussa. Jørn on kuitenkin levyn tasaisen varminta antia, koko ajan loistava. Niin paljon raspia kuin hänen äänessään onkin, hän pystyy silti mukautumaan tasan tarkkaan siihen, mitä hän milloinkin laulaa - oletteko kuulleet Masterplanin Black Dog- ja Mundanus Imperiumin Stargazer-coverit? Mies on aivan uskomaton.
Tämä olkoon siis yritys yleiseksi Jørn Lande -keskusteluksi. Joku enempi asiantuntija lienee hyvä valistamaan muun muassa tuossa Sir Russel Allen -duetossa ja soolotuotannossa. Yleensäkin, Jørn-asia, tervetuloa!
Joku saisi aloittaa vaikka valistamalla minua Ken Hensleyn Blood On The Highway -albumin hyvyydestä/huonoudesta. Onko se ostamisen arvoinen? Hensleyhän on kumminkin *se* Uriah Heepin biisintekijä.
Niin kai myös Arkin Burn the Suni, jota en sitäkään ole kuullut.
