Orbiter - Hollow World (Doom metal)

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
vastus
Posts: 20
Joined: Sun Jan 30, 2022 1:13 pm
Contact:

Orbiter - Hollow World (Doom metal)

Post by vastus »

ORBITER JULKAISI TULEVAN LEVYN TOISEN SINGLEN - KATSO HUURUINEN MUSIIKKIVIDEO

Helsinkiläinen Orbiter julkaisee syyskuussa debyyttialbuminsa Hollow World italialaisen Argonauta Recordsin kautta. Nyt levyltä on julkaistu myös musiikkivideon muodossa kappale Beneath, joka edustaa tulevan levyn energisempää osastoa. Kvartetti pohjaa soundimaailmaansa raskaaseen riffittelyyn ja doom metal -sävytteiseen ilmaisuun, mutta mukana on myös aimo annos niin grunge-vivahteita kuin eteeristä psykedeliaakin.

"Beneath kertoo siitä kuinka elämän raskaat kokemukset tuntuvat hukuttavan alleen, sekä kamppailuista niiden kivuliaiden pyörteiden läpi. Välillä täytyy vain pidättää henkeään ja odottaa oikeaa virtausta, joka johdattaa takaisin pinnalle. Beneath on yksi energisimpiä kirjoittamiamme kappaleita, ja siksi haluttiin tehdä sille myös vähän vauhdikkaampi ja huuruisempi musavideo", yhtyeen solisti Carolin Koss kertoo.

Tuleva albumi on äänitetty Coal House ja Soundwell studioilla Hiili Hiilesmaan ja Sakari Ikosen toimesta. Albumin masteroinnista on vastannut Ted Jensen, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. The Eaglesin, Alice In Chainsin ja Mastodonin kanssa. Hollow World julkaistaan 22. syyskuuta digitaalisesti, CD:nä ja vinyylinä.

Katso video tästä: https://www.youtube.com/watch?v=1R9kLMrGkdQ
Beneath-single kuunneltavissa myös Spotifyssa: https://spoti.fi/3oblEX8

Orbiter keikkailee kesällä seuraavasti:
10.6.2023 Enlightery Puotila, Helsinki. Mukana Rapid, Radux, Green King ja Emissary.
1.7.2023 Aavikko-fest, Paimio.

Image

Image

Kokoonpano:
Carolin Koss - laulu
Alexander Meaney - kitarat
Tuomas Talka - basso
Sami Heiniö - rummut

Diskografia:
Beneath -single (Argonauta Records, 2023)
Raven Bones -single (Argonauta Records, 2023)
The Deluge -EP (2020)
Bone to Earth -single (2019)
Anthropocene -single (2019)
Gravity -single (2017)
Oneironaut -single (2016)

Linkit:
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC5bbe_ ... 85AtQMmRZA
Spotify: https://spoti.fi/3SzomjS
Instagram: https://www.instagram.com/orbiterband/
Facebook: https://www.facebook.com/orbiterconnection/
Bandcamp: https://orbiterconnection.bandcamp.com/
vastus
Posts: 20
Joined: Sun Jan 30, 2022 1:13 pm
Contact:

Re: Orbiter - Hollow World (Doom metal)

Post by vastus »

ORBITERIN UUSI MUSIIKKIVIDEO "SILENCE BREAKS" JULKI

Helsinkiläinen doom metal -yhtye Orbiter julkaisee 22. syyskuuta debyyttialbuminsa Hollow World italialaisen Argonauta Recordsin kautta. Tulevalta levyltä on julkaistu nyt musiikkivideon muodossa kappale Silence Breaks, joka on myös albumin avausraita. Videon ohjaajana on toiminut yhtyeen laulaja Carolin Koss, jolla on taustaa myös elokuvantekijänä ja visuaalisena taiteilijana. Orbiter pohjaa soundimaailmansa painostavan raskaaseen riffittelyyn, mutta levyllä on kuultavissa myös aimo annos niin grunge-vivahteita kuin psykedeelistä tunnelmointia.

"Hollow Worldin tekeminen oli varsin ikimuistoinen kokemus, nyt kun siihen on saanut pienen hetken ajallista etäisyyttä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olemme tehneet esituotantoa ennen studioon menoa pidempään kuin viisi minuuttia, ja Hiilellä oli monessa biisissä iso rooli niiden lopulliseen muotoon hioutumisessa. Studiossa me vaalittiin mahdollisimman kokeilunhaluista mielentilaa. Monia soundillisia ratkaisuja ja soitannollisia viimeistelyitä keksittiin lennosta, eikä aina itsekään tiedetty miltä lopputulos tulee kuulostamaan. Ja sehän on hienoa se”, yhtyeen kitaristi Alexander Meaney taustoittaa levynteon prosessia.

Katso video tästä: https://youtu.be/jgQ_laB8BY0?si=F-OoeIHoTJeXdi9u

Piakkoin ilmestyvältä levyltä on jo julkaistu keväällä singlet Raven Bones ja Beneath, joista viimeksi mainitusta on nähtävissä myös Hannes Renvallin ohjaama huuruinen musiikkivideo.

Albumi on äänitetty Coal House ja Soundwell studioilla Hiili Hiilesmaan ja Sakari Ikosen toimesta. Albumin masteroinnista on vastannut Ted Jensen, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. The Eaglesin, Alice In Chainsin ja Mastodonin kanssa. Hollow World julkaistaan digitaalisesti, CD:nä sekä vinyylinä ja on ennakkotilattavissa Argonauta Recordsin -sivujen kautta täältä.

Orbiter keikkailee levynjulkaisunsa tiimoilta seuraavasti:
22.9. Poppari, Jyväskylä
28.9. Lepakkomies, Helsinki
14.10. La Barre, Joensuu
3.11. Sonic Rites Fall Fest, Helsinki
24.11. Barbar, Tallinna (EE)
25.11. Hell, Tartto (EE)

Image

Image

Kokoonpano:
Carolin Koss - laulu
Alexander Meaney - kitarat
Tuomas Talka - basso
Sami Heiniö - rummut

Diskografia:
Beneath -single (Argonauta Records, 2023)
Raven Bones -single (Argonauta Records, 2023)
The Deluge -EP (2020)
Bone to Earth -single (2019)
Anthropocene -single (2019)
Gravity -single (2017)
Oneironaut -single (2016)

Linkit:
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC5bbe_ ... 85AtQMmRZA
Spotify: https://spoti.fi/3SzomjS
Instagram: https://www.instagram.com/orbiterband/
Facebook: https://www.facebook.com/orbiterconnection/
Bandcamp: https://orbiterconnection.bandcamp.com/
Post Reply