THE ARISTOCRATS (UK/USA) 26.-28.10.2023 SUOMEEN

Tapahtumailmoitukset
Post Reply
Planet_xxx_
Posts: 45
Joined: Fri Jun 06, 2008 9:50 am

THE ARISTOCRATS (UK/USA) 26.-28.10.2023 SUOMEEN

Post by Planet_xxx_ »

Progressiivisen rockin voimatrio The Aristocrats palaa ensi syksynä Suomeen. Bändi esiintyy Jyväskylän Lutakossa torstaina 26. lokakuuta, Tampereen Olympiassa perjantaina 27. lokakuuta sekä Helsingin Ääniwallissa lauantaina 28. lokakuuta.
 
Vuonna 2011 debyyttialbuminsa julkaissut The Aristocrats on vakiinnuttanut asemansa yhtenä proge-universumin omaperäisimmistä ja viihdyttävimmistä yhtyeistä. Kaikuja metallin, rockin ja jopa popin sekä kantrin puolelta biiseihin ammentava kolmikko loistaa erityisesti keikkalavoilla, kun huikaisevalla yksilötaidolla varustetut heittäytymiskykyiset muusikot antavat improvisaation virrata läpi valmiiksi monisävyisen biisimateriaalin.
 
Pakollisen koronatauon aikana The Aristocrats on ehtinyt käydä myös uuden musan kimppuun ja tulevalla kiertueella faneja hemmotellaankin esittämällä täysin uutta ja vielä levyttämätöntä materiaalia sekä huolellisesti kuratoitu kattaus valikoituja helmiä aiemmasta tuotannosta. Myös bändi odottaa tulevia koitoksia Euroopassa jo vesi kielellä: "Edellisistä keikoistamme Isossa-Britanniassa ja Euroopassa, joista osa taltioitiin FREEZE! Live In Europe 2020 live-levylle juuri ennen kylmää puhuria kiertuemaailmassa, on kulunut aivan liian kauan. Odotamme suurella innolla kaikkien kärsivällisesti The Aristocrats-keikkojen paluuta odottaneiden fanien jälleennäkemistä.
 

 
THE ARISTOCRATS - THE DEFROST TOUR FINLAND 2023
 
26.10.2023 Jyväskylä, Lutakko
Liput alkaen 43 euroa
www.facebook.com/events/874423923562346
 
27.10.2023 Tampere, Olympia
Liput alkaen 43 euroa
www.facebook.com/events/3407956132865066
 
28.10.2023 Helsinki, Ääniwalli
Liput alkaen 43 euroa
www.facebook.com/events/5657858567643306
Post Reply