Mansion - Second Death (Doom-rock)

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
vastus
Posts: 20
Joined: Sun Jan 30, 2022 1:13 pm
Contact:

Mansion - Second Death (Doom-rock)

Post by vastus »

ILJETTÄVIÄ SYNTEJÄ SOVITTAMASSA - MANSION-YHTYEEN TULEVAN LEVYN ENSISINGLE JULKI

Turussa vuonna 2011 alkunsa saanut kulttirock-yhtye Mansion julkaisee Second Death -nimeä kantavan toisen kokopitkän albuminsa ensi vuoden tammikuussa. Nyt lahko on antanut julki kymmenen minuuttia kellottavan singlejärkäleen You Are Suspicious, jossa mukana vierailee Jess And the Ancient Ones-yhtyeessä kitaroiva Tommi Hoffrén.

Reilun vuosikymmenen saatossa yhtye on pistänyt ulos kolme ep-mittaista julkaisua ja viimeisimpänä vuonna 2018 debyyttialbuminsa First Death of the Lutheran. Tulevalla levyllä kuullaan niin sävellysten kuin sanoitustenkin osalta raskaimpia tunnelmia tähän saakka. Kokoonpano on ammentanut vaikutteita musiikkiinsa niin vallitsevasta maailmantilanteesta kuin yhteisöllisyyden rappiosta.

"Tämä julkaisu tulee pitämään sisällään selonteot harvojen ja valittujen haasteista; heidän, jotka tulevat istumaan turvassa Herran luona kun taivaan torvet pauhaavat ja enkelit surevat ihmiskunnan poismenoa. Albumin virret hyökkäävät saastaisten ajatusten kantajia, seurakunnan takin kääntäviä käärmeitä sekä suruttomien oikeuslaitosta vastaan", summaa yhtye tulevasta albumista.

Levyn ensimmäisestä singlestä yhtye kertoo seuraavaa:
"Unhoita katalat mielenliikkeesi, sillä Alma näkee sinun ja kieron pääsi lävitse. Tulet epäilemättä jäämään kiinni synneistäsi. Nyt julki annettu virsi kertoo epäilyksestä, joka ensimmäisenä herää, eikä hevillä hellitä. Lopussa kuultavan raivokkaan soolon soittaa Jess and the Ancient Onesin Tommi Hoffrén, joka näin yrittää sovitella iljettäviä syntejään, siinä kuitenkaan onnistumatta."

Tuleva albumi on äänitetty, miksattu ja masteroitu Noise For Fiction äänitysstudiolla Joona Lukalan toimesta. Hänen ansioluetteloonsa kuuluu mm. Reverend Bizarren sekä Michael Monroen julkaisuja. Second Death julkaistaan 13. tammikuuta digitaalisesti, kasettina, CD:nä ja vinyylinä. Levy on ennakkotilattavissa yhtyeen Bandcamp-sivujen kautta täältä.

Kuuntele biisi tästä:
https://youtu.be/va8vYF944nE

Image

Image

Kokoonpano:
Alma - laulu
Osmo - laulu
Aatami – rummut, kitara
Samuel - kitara
Jaakob - kitara
Immanuel - basso
Matti-Juhani - Urut
Mikael - lyriikat

Diskografia:
Second Death (2022)
First Death of the Lutheran (2018)
Altar Sermon -EP (2015)
Uncreation -EP (2014)
We Shall Live -EP (2013)

Linkit:
Bandcamp: https://weshalllive.bandcamp.com
Spotify: https://spoti.fi/3GjxJ3r
Instagram: https://instagram.com/iamthemansion
Facebook: https://www.facebook.com/mansionalma
Post Reply