Virgin Steele

Raskaamman musiikin keskustelut
Gurney Halleck

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Gurney Halleck »

Avaudutaas nyt sen verran että ehkä liian raakileena julkaistua nimikkolevyä lukuunottamatta niin itselleni iskee perkeleen hyvin bändin koko tuotanto. Bändi on aina osannut yhdistää hienot tarinat ja sanoitukset helvetin mukaansatempaavaan musiikkiin joka vain pakottaa laulamaan mukana. Pätee myös siihen parjattuun Life among the ruinsiin.
Eräänlainen "ajattelevan miehen Manowar". Jos pitäisi valita kolme ehdottomasti tärkeintä bändiä itselleni olisi tämä yksi niistä.

Visions of Eden kärsi kyllä eniten siitä tuotantolaadusta, todella kovat biisit ja tarina jotenkin
lässähtivät usein kun aina välillä ei sitä kitaraa meinannut edes kuulla. Yhtään ei haitannut se että tyylillisesti biisit ovat pidempiä ja ehkä vähän progevivahteisempia kuin aikaisemmin. Päinvastoin se on ollut mielestäni ihan luonnollinen jatkumo.

Tämä uusin omaa jo paljon paremman tuotantolaadun ja tässä on muutama päivä sitä fiiliselty. Jos tämä olotila pysyy vielä jatkossa niin ehdottomasti yksi vuoden levyjä.

Fanipojan mielipide.

Niin ja turha kenenkään tulla sanomaan että suomalaiset ovat "hevikansaa" sen yleisökadon jälkeen mitä Nummirockin keikalla oli.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Jussi »

Gurney Halleck wrote:Niin ja turha kenenkään tulla sanomaan että suomalaiset ovat "hevikansaa" sen yleisökadon jälkeen mitä Nummirockin keikalla oli.
Jep, surullista kuultavaa oli yleisömäärä ja sääli etten itse ollut yhtenä lisäkatsojana paikalla. Mutta turha kai toivoa enää keikkaa suomeen esmes. Jalometalliin tuon jälkeen, mihin kyllä sopisi kuin korkea ujellus biisiin!
ts
Imperiumi Assistant
Posts: 1686
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:12 pm
Location: VANTAA!
Contact:

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by ts »

Jotenkin tuntuu, että Jalometallissa se saattaisi ehkä jopa toimia. Toivottavasti jollain on vielä riskiä bändi Suomeen rahdata.
Noble Savage
Posts: 69
Joined: Tue Feb 04, 2003 3:43 pm
Location: Oulu

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Noble Savage »

Gurney Halleck wrote:Niin ja turha kenenkään tulla sanomaan että suomalaiset ovat "hevikansaa" sen yleisökadon jälkeen mitä Nummirockin keikalla oli.
Eturivissä huusin! Tosin sinne ei ollu vaikea päästä :tut: Luultavasti eivät ihan heti ole tänne uudelleen tulossa. Sen verran jäätävä vastaanotto oli. Onneksi sentään yksi ehdottomia huippuhetkiä omassa keikkahistoriassa tuli todistettua.

Uusin lätty alkaa avautua VisionsOf Edenin in tyyliin mitä enemmän kuuntelen. Ei se Invictus ole, mutta helvetin hyvältä kuulostaa. Defeis tosin saisi studiossa rääkätä ääntään vähän rankemmin. Vähän säästelee, jos ei korkeita kohtia lasketa. Niissähän mies ei ole koskaan säästellyt.
HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by HailAndKill »

Mr Rami wrote:Tiistaina tuli siten Amazonilta postia, että "Iloisia uutisia, postitus tapahtuukin aiemmin mitä alunperin ilmoitettiin.". Jokunen tunti tuon ilmoituksen jälkeen tulikin viesti, että levy on postitettu. Eli pitäisi siis olla jo matkalla, eri asia sitten koska se minulle asti päätyy, kun on postilakkoa kehissä ja muutenkin nuo tapaa kulkea miten sattuu.
Täällä Porvoon suunnalla paketti löytyi postilaatikosta tänään eli toimitus yllätti kyllä allekirjoittaneen nopeudellaan. Nyt kun vielä löytäisi aikaa, että pääsee pyöräyttämään levyä kaikessa rauhassa.
Mr Rami
Posts: 646
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:02 am
Location: Piispanristi

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Mr Rami »

HailAndKill wrote:Täällä Porvoon suunnalla paketti löytyi postilaatikosta tänään eli toimitus yllätti kyllä allekirjoittaneen nopeudellaan. Nyt kun vielä löytäisi aikaa, että pääsee pyöräyttämään levyä kaikessa rauhassa.
Samat sanat Kaarinan suunnalla, postilaatikosta löytyi maanantaina. Toimitusnopeus yllätti todella positiivisesti.

Kerran oli pakko soittaa läpi, vaikka kovinkaan keskittyneesti en ehtinyt kuunnella. Kolme biisiä levyn lopusta tuli kuunneltua skarpimmin. Kuten on jo täälläkin todettu, sellaista vaikka Invictuksen tapaista kertahittimateriaalia ei löydy, mutta toisaalta ei levy ollenkaan hassummalta kuulostanut. Minusta tämä on luontevaa jatkoa Visions of Edenille, suunnilleen samantyyppisillä maalailevilla linjanvedoilla mennään, mutta paljon paremmilla soundeilla. Tuotanto on tosin jotenkin kummallinen, vaan niinhän se Virgin Steelellä aina.

Eli, lupauksia herättävä levy. Nyt sitten paljon kuuntelua alle, että voi paremmin arvioida. Ja jos tuon bonuslevynkin ehtisi soitella.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Jussi »

HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by HailAndKill »

Kuuntelin illalla levyn läpi ja vankan kertakuuntelun perusteella käsissä on helkkarin iso pettymys.

Soundeissa on joo parannusta, mutta siltikään en pääse niihin kunnolla kiinni. Ei silti, että juuri soundit olisivat se suurin naputtamisen aihe, sillä se löytyy itse biiseistä. Joka hemmetin kappaleessa on kohtia, jolloin huomasi olevansa ihan varma, että nyt lyödään pienempi vaihde silmään ja painetaan talla pohjaan, mutta kun eieiei. Jossain To Crown Them...-biisin puolivälissä se vihdoin tapahtuu, mutta iloa kestää pari minuuttia, sitten lyödään jarrupoljin pohjaan ja that's it taas kerran. Samaten ison miinuksen saavat mielestäni ihan hemmetin huonot kitarasoolot, joita on näemmä soitellut enimmäkseen Josh Block. DeFeisin laulusta voisi heittää kommenttia oikeastaan samassa yhteydessä, kun tuossa ylempänä kirjoitti noista himmailuista eli vaikka mieheltä tulee kunnon huutoja aina silloin tällöin niin monessa kohtaa olisi toivonut muuta ratkaisua kuin sitä peruskuiskailevaa tyyliä...joka toisaalta on vuosien saatossa tullut hyvinkin tutuksi.

Totta kai useampia kuuntelukertoja kertyy vyölle ja sitä mukaa uutukainen toivottavasti kokee edeltäjiensä kohtalon kehittyen yhä paremmaksi ja paremmaksi, mutta nyt vain tuntuu, että takaa-ajettavaa on huomattavasti enemmän esim Visions of Edeniin verrattuna.

En ole paljoa seurannut VS-leirin touhuja, joten asioista paremmin tietävät voinevat antaa infoa Pursinon tilanteesta. Mites joku Block on miehen noin reippaasti syrjäyttänyt?
HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by HailAndKill »

Mr Rami wrote:Virgin Steelen uutukainen on hieman omituinen tapaus. Selvästi tämä on Virgin Steeleä ja mitään uutta ja mullistavaa ei tarjoilla, mutta jotenkin on hankalaa suhteuttaa aikaisempiin levytyksiin. Periaatteessa tämä on kyllä loogista jatkoa edelliselle Visions of Edenille, mutta jotenkin tuotantopuoli ja letkeästi soljuvat kappaleet tarjoavat hiukan erityyppistä lähestymistapaa. En kyllä osaa nimetä seikkoja jotka tällaisen mielikuvan saavat aikaan. No, sama se, sillä musiikki toimii loppujen lopuksi varsin hyvin, vaikka kieltämättä ensimmäisillä kuuntelukerroilla ei meinannut päästä sinuiksi levyn kanssa. Lisäksi DeFeisin barbaarisromanttisuudesta tuntuu olevan jäljellä enimmäkseen sitä romanttisuutta, sen verran lällyksi on musiikkipuoli mennyt. Mutta siis, loppujen lopuksi tämä on hemmetin hyvä levy, vaikka ei ihan sellainen olekaan mitä odottelin. Virgin Steele ei siis tälläkään kertaan pettänyt, vaan yllätti (ainakin vähän).

Bonuslevyn kappaleet ovat molemmat erinomaisia ballaadeita (kuinkas muuten). When I'm Silent tuo muistumia jopa Noble Savagen ajoista, mikä on mukavaa. Puhuttu puolen tunnin historiikki on myös ihan kiinnostava, vaikka samat jutut onkin jo tullut luettua eri levypapereista.
Otetaas tämä teksti hankinnat-topicista tänne VS:n omaan. Odottelinkin jo, että jotain kommentteja tulisi ja pääsisin vähän vertailemaan niitä omiin ensituntemuksiin. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen Bacchanalia on pysynyt harvinaisen kaukana omasta cd-soittimesta ja saa nyt nähdä, että milloin siihen uskaltaa/haluaa tutustua lisää. Sen verran korkealta putosin omien odotuksieni kanssa, että päätin käydä VS:n tuotantoa läpi ykköslevystä alkaen ja se on kyllä tarjonnut pimeisiin iltoihin todella paljon hienoja biisejä ja tunnelmia.

Debyyttihän on aika raakile niin biisien kuin tuotannon osalta, mutta jo heti kakkoslevyllä lyödään pienempää vaihdetta kunnolla silmään. Noble Savage toimii muutamaa kappaletta lukuun ottamatta komeasti. Age of Consentista on hyllyssä Noisen 97-vuoden uusintajulkaisu, joka kärsii aika paljon lukuisista bonusbiiseistä. Nämähän nostavat keston yli 71 minuutin kohdalle eivätkä kaikki biisit, kuten esim molemmat coverit, oikein puolusta paikkaansa. Toisaalta taas hittibiisejä löytyy kuten esim The Burning of Rome.

Life Among Ruins on kautta aikojen ollut itselleni vähän vaikea tapaus. Tyylillisesti mennään kauas monien tuntemasta VS:stä, kun rokkilinjalla painetaan alusta loppuun. Toisaalta kuitenkin levyllä on biisejä, jotka ovat jääneet ensikuuntelusta lähtien jostain syystä mieleen kuten esim Love Is Pain ja Never Believed in Good-Bye. Eilen illalla tulikin sitten päästyä The Marriage of Heaven & Hell: Part I:n kimppuun ja tämänkin kanssa oli hieno palata ajassa vuosia taaksepäin niihin hetkiin, kun levyä kuunteli ensimmäistä kertaa. The Raven Song on ainoa biisi, jonka voisi heittää saman tien menemään, mutta muuten homma on melkein täydellistä timangia.
Mr Rami
Posts: 646
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:02 am
Location: Piispanristi

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Mr Rami »

HailAndKill wrote:Otetaas tämä teksti hankinnat-topicista tänne VS:n omaan. Odottelinkin jo, että jotain kommentteja tulisi ja pääsisin vähän vertailemaan niitä omiin ensituntemuksiin. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen Bacchanalia on pysynyt harvinaisen kaukana omasta cd-soittimesta ja saa nyt nähdä, että milloin siihen uskaltaa/haluaa tutustua lisää. Sen verran korkealta putosin omien odotuksieni kanssa, että päätin käydä VS:n tuotantoa läpi ykköslevystä alkaen ja se on kyllä tarjonnut pimeisiin iltoihin todella paljon hienoja biisejä ja tunnelmia.
Aika niukasti on kyllä kommentteja näkynyt. Liekö sitten niin huono ettei kukaan ole jaksanut kuunnella kokonaan?

Jos sen verran vielä täydentäisin kommenttiani, että vaikka missään Invictuksen kaltaisessa hittiputkessa ei liikutakaan, kyllä Bacchanaliltakin ne hitimmät biisit alkaa kuuntelujen myötä löytyä, esim. The Bread Of Wickedness toimii mainiosti. Välissä on sitten vaikeammin avautuvaa tavaraa. Levyä ei ole mitenkään hirveästi puunattu ja hinkattu, ja luulen että sen takia se kuulostaa nykyisten viimeisen päälle balansoitujen tuotosten rinnalla kuunneltuna erikoiselta.
HailAndKill wrote:Debyyttihän on aika raakile niin biisien kuin tuotannon osalta, mutta jo heti kakkoslevyllä lyödään pienempää vaihdetta kunnolla silmään.
Ykkösen ja kakkosen uusintapainokset tuli joskus hommattua, mutta täytyy myöntää että en ole kuunnellut oston jälkeen kuin muutaman kerran. En enää edes muista niiltä mitään. Asian voisi tietysti korjata helposti.

Vasta Noble Savagesta eteenpäin levyt ovat olleet ahkerammassa kuuntelussa. Se ja sen jälkeen tulleet levyt ovat kaikki erinomaisia, vaikka NS:llä ja Age of Consentilla muutama vähän hirveämpikin kappale on.
ts
Imperiumi Assistant
Posts: 1686
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:12 pm
Location: VANTAA!
Contact:

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by ts »

Uusin levy otettu haltuun taustakuunteluna, siinä toimi ihan hyvin. Ei mitenkään päräyttävä, muttei mikään huonokaan. Pitää vielä pyöräytelä syvemmin. Se 30 minuutin tarinan kuuntelu oli tavallaan aika hypnoottista.

Niin ja pistinpä linjoille kuvia tuolta paljon mainitulta Nummirockin keikalta
HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by HailAndKill »

Kiitokset taas kerran hienoista kuvista. Kyllähän noita mielellään katselee ja harmittelee, kun ei pystynyt olemaan paikalla...puhumattakaan menneen kesän Headbanger's Open Airista, johon lähtö kusi viime metreillä aika lahjakkaasti.

Kun tuossa aiemmin kirjoittelin VS-tuotannon läpikäynnistä niin kaksi edellistä iltaa menivät aika helkkarin kovassa seurassa. Vaikka onkin toistoa niin pakko silti uudelleen hehkuttaa The Marriage of Heaven & Hell: Part II:sta ja Invictusta. Jos jollain on jäänyt nämä klassikot kuuntelematta niin hoitakaa hyvät ihmiset tuo epäkohta kuntoon mahdollisimman pian. Viikonloppuna pitäisi käydä Atreukset läpi ja katsoa niiden nykykunto.
HailAndKill wrote:En ole paljoa seurannut VS-leirin touhuja, joten asioista paremmin tietävät voinevat antaa infoa Pursinon tilanteesta. Mites joku Block on miehen noin reippaasti syrjäyttänyt?
Ei kenelläkään ole tähän heittää mitään vastausta?
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Jussi »

Nostetaan lähes 13 kk jälkeen pettymykseksi pitkässäkin juoksussa osoittautuneen levyn lankaa, kun Iron Fire coveroi yhtä Virgin Steelen top-5 kappaleista.

Onhan tuo a Token Of My Hatred loistava, jo alkujaankin 2000, mutta mitäköhän tarkoitusta varten nyt tanskalaiset levyttivät, tuleekohan aika tiuhaan tahtiin (taas) ilmestyvälle Voyage Of The Damnedille bonariksi vai mitäs?[/quote]
HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by HailAndKill »

Mä jo luulin noston nähtyäni, että täällä spoilataan Bacchanalia part kakkosta, joka tullaan julkaisemaan viidellä eri kansikuvavirityksellä ja koko levy on pelkkää spoken wordia, mutta tännehän tungetaan jotain juuttiviritelmää. :(

Pitänee kai tuokin silti paremman puutteessa tsekata.
dark9shade
Posts: 36
Joined: Tue Oct 01, 2002 12:51 pm
Location: Borgå
Contact:

Re: Virgin Steele 2011 & beyond..

Post by dark9shade »

Kuluneena kesänä tuli todistettua viimeinkin VS livenä
ensi kertaa - Metalcampissa. Vetivät siis yhdellä kitaristilla ilman basistia,
tosin synailijalla lisättynä.. No esityksestä jäi sama fiilis kuin viime "pakkanaali" levystään -
parempi kuin ei keikkaa ollenkaan.. Hyviä ja vaisumpia hetkiä.
Tosin tämä on kyllä itselle tärkeydessään niitä artisteja
joita en tämän enempää lähde ruotimaan. Live tilanteessa kaikki käy !

SPV pukkasi tänä vuonna ulos värituplavinyyli uudelleen julkaisut kiekoista Noble Savage ja
Age of Consent uusilla boonusbiiseillä varustettuina. Tuli nämäkin hommattua.
Hienot paketit. Voi suositella. 22€/zippe, EMP:iltä muun sälän ohessa tilattuna..
Autumnal
Posts: 554
Joined: Fri Aug 23, 2002 11:00 pm
Location: Praha
Contact:

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Autumnal »

Jussi wrote: Onhan tuo a Token Of My Hatred loistava, jo alkujaankin 2000, mutta mitäköhän tarkoitusta varten nyt tanskalaiset levyttivät, tuleekohan aika tiuhaan tahtiin (taas) ilmestyvälle Voyage Of The Damnedille bonariksi vai mitäs?
"This song will appear on “By The Gods: A Noble Tribute To Virgin Steele”."

http://www.metal-archives.com/albums/Ir ... tabs_notes
Asamael
Posts: 428
Joined: Mon May 31, 2004 5:27 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: Virgin Steele 2011 & beyond..

Post by Asamael »

dark9shade wrote:Kuluneena kesänä tuli todistettua viimeinkin VS livenä
ensi kertaa - Metalcampissa. Vetivät siis yhdellä kitaristilla ilman basistia,
tosin synailijalla lisättynä.. No esityksestä jäi sama fiilis kuin viime "pakkanaali" levystään -
parempi kuin ei keikkaa ollenkaan.. Hyviä ja vaisumpia hetkiä.
Tosin tämä on kyllä itselle tärkeydessään niitä artisteja
joita en tämän enempää lähde ruotimaan. Live tilanteessa kaikki käy !
DeFeisin tyyli taitaa nykyään olla laulumelodioiden totaalinen raiskaaminen. Sääli että käsittämätön maneerien ylikäyttö on pilannut yhden parhaista hevilaulajista. Muttajoo... onnistuipa sitä itekin Nummen keikasta aikoinaan nauttimaan vaikka olikin näiden tiettyjen seikkojen takia vähä käppäistä. Eikä tullu Burning of Romea, mistä olen ikuisesti katkera.
Jarkale

Re: Virgin Steele

Post by Jarkale »

DeFeisin mahtava ääni taitaa olla aika totaalisesti mennyttä, ikävä kyllä. Jotakuinkin voimissaan se oli vielä Atreus ykkösellä, mutta kakkosen soitua ekaa kertaa soittimessani silloin vuosituhannen vaihteessa, ihmettelin jo, että missä se voimakas, raspikas äänenkäyttö piileksii. Enemmän ja enemmän piilossa se on pysynytkin sittemmin. vinkunaa, ininää, pihinää ja kuiskailua siitäkin edestä, satunnaisten karjahdusten saattelemana. Ei enää sekuntiakaan sitä suunnatonta voimaa ja auktoriteettiä uhkuvaa tyylikkyyttä. Äärettömän surullista noita viimeisimpiä livevetoja on kuunnella. Noble Savagen ajoista Atreus saagan saakka sitä kestikin... Kahdella ekall levyllähän Dave vielä selkeästi opetteli äänenkäyttöään... Invictus on muuten yksi maailmankaikkeuden parhaita levyjä.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Virgin Steele - The Black Light Bacchanalia

Post by Jussi »

HailAndKill wrote:Mä jo luulin noston nähtyäni, että täällä spoilataan Bacchanalia part kakkosta, joka tullaan julkaisemaan viidellä eri kansikuvavirityksellä ja koko levy on pelkkää spoken wordia, mutta tännehän tungetaan jotain juuttiviritelmää. :(

Pitänee kai tuokin silti paremman puutteessa tsekata.
Tuolla sivuillaan oli männäsyksyltä tulevia kuulumisiaan, AOC-reissuen (ylläri, seuraavat 3 seuraavat perässä taas) lisäksi. Noo, ihan nättejä nuo deluxet kyllä ovat.
After the “AGE OF CONSENT” re-issue and the next live dates, what can we expect from the VS Camp next?

David’s Answer: More live dates, and the next re-issues which I believe will be “THE MARRIAGE OF HEAVEN & HELL” albums and the “LIFE AMONG THE RUINS” album, all with additional bonus tracks, and new additions to the packaging, and probably once again in vinyl format, as well as CD. In addition, we will also be working on what will be our next full-length new album. And we hope to be celebrating our “Anniversary” in a special way.

Edward’s Answer: We are also starting to do some videos for the new re-issue and we hope to be able to re-visit the catalogue and present some type of video from some of the other releases as well. We have begun shooting video for the song “Perfect Mansions”. We want this video to be as over the top and emotionally charged as the song is. And as Dave said, we have some ideas about our upcoming “Anniversary” that we will reveal later in the weeks ahead. We hope to explore some possibilities that will enable us to be in even closer contact with our audience, and also present the songs in a new and different light.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Virgin Steele

Post by Jussi »

Kun US-metal -ketjussa tuli juttua, niin nostetaan tätä omaa vaikkapa noilla Noble Savagesta (taas) aloitetuilla reissueilla, joista yli yllä ed. kerran puhuttu. Viimevuotinen Age Of Consent:
CD1 (Age Of Consent 1988 LP + Bonus Tracks from 1997 remaster) :

01. The Burning Of Rome (Cry For Pompeii) (6:39)
02. Let It Roar (3:48)
03. Prelude To Evening (1:10)
04. Lion In Winter (5:32)
05. Stranger At The Gate (1:30)
06. Perfect Mansions (Mountains Of The Sun) (8:33)
07. Coils Of The Serpent (1:24)
08. Serpent’s Kiss (8:15)
09. On The Wings Of The Night (4:41)
10. Seventeen (4:21)
11. Tragedy (4:22)
12. Stay On Top (3:37) [Uriah Heep cover]
13. Chains Of Fire (3:35)
14. Desert Plains (4:52) [Judas Priest cover]
15. Cry Forever (4:32)
16. We Are Eternal (4:13)

CD2 "Under The Graveyard Moon" (Bonus + Previously Unreleased Tracks):

01. Screaming For Vengeance (5:11) [Judas Priest cover]
02. The Curse (2:57) (Bonus Track from 2008 remaster)
03. Breach Of Lease (5:58) (Previously Unreleased) [Bloodrock cover]
04. Another Nail In The Cross (6:24) (Previously Unreleased)
05. a Changeling Dawn ("Noble Savage" acoustic version) (10:56) (Previously Unreleased)
06. Under The Graveyard Moon (6:53) (Previously Unreleased)
07. Down By The River (5:43) (Previously Unreleased) [Neil Young cover]
Uusin, Life Among The Ruins on aikamoinen pläjäys:
Disc 1/2: - Life Among The Ruins (1993)
01. Sex Religion Machine
02. Love Is Pain
03. Jet Black
04. Invitation
05. I Dress in Black (Woman With No Shadow)
06. Crown of Thorns
07. Cage of Angels
08. Never Believed in Goodbye
09. Too Hot to Handle
10. Love's Gone
11. Snakeskin Voodoo Man
12. Wildfire Woman
13. Haunting the Last Hours
14. Last Rose of Summer
Additional Bonus Tracks from 2008 remaster:
15. Snakeskin Voodoo Man (Live Acoustic Rehearsal Version)
16. Jet Black (Live Acoustic Rehearsal Version)
17. Purple Rain (Live Acoustic Rehearsal Version) [Prince cover]
18. Wildfire Woman (Live Acoustic Rehearsal Version)
19. Eyes Without a Face (Live Acoustic Rehearsal Version) (New Bonus Track) [Billy Idol cover]

Disc 2/2: - "My Mourning Clothes"
01. When the Levee Breaks (New Bonus Track) [Led Zeppelin cover]
02. Sympathy for the Devil (New Bonus Track) [Rolling Stones cover]
03. My Mourning Clothes (New Bonus Track)
04. Mambo Sun (New Bonus Track) [T-Rex cover]
05. Ballrooms Of Mars (New Bonus Track) [T-Rex cover]
06. Wild Thing (New Bonus Track) [The Troggs cover]
07. The Moonrise in Your Skin (New Bonus Track)
08. Wild Thing Reprise (New Bonus Track)
09. The Magick in Your Sin (New Bonus Track)
10. Sex Religion Machine (Previously Unreleased New York Mix)
11. Jet Black (Previously Unreleased New York Mix)
12. Crown of Thorns (Previously Unreleased New York Mix)
13. Cage of Angels (Previously Unreleased New York Mix)
14. Never Believed in Goodbye (Previously Unreleased New York Mix)
15. Love Is Pain USA (Previously Unreleased New York Mix)
16. Invitation (Previously Unreleased New York Mix)
17. I Dress in Black (Woman With No Shadow) (Previously Unreleased New York Mix)
18. Too Hot to Handle (Previously Unreleased New York Mix)
19. Love's Gone Previously Unreleased New York Mix)
20. Flesh and Blood (Previously Unreleased Bonus Track)
Jännää nähdä, lyödäänkö The Marriage Of Heaven And Hellit tuplalevyksi. Tuskin, kun sittenhän pitäisi olla väh. kolmas levy bonuksille, ellei kaksikin tällä määrällä.
samassa ketjussa Ransu wrote:Virgin Steele on mullakin siellä ihan suosikkiyhtyeiden kärkipäässä! Ja nimenomaan ne 90-luvun levyt, kovimpana jumalainen Invictus. 80-luvun levyihin en ole niin tutustunut, lukuunottamatta Noble Savagea, josta noin puolet on kovaa kamaa ja puolet ihan mitäänsanomatonta huttua. Sama vaivaa Guardians of the Flamesia, josta ei omaan korvaan löydy kuin ehkä 3 oikeesti kovaa biisiä; nimikko, Redeemer ja A Cry in the Night.

Harmillista, että kaks uusinta levyä on surkeita tekeleitä. Biiseissä kyllä ehdottomasti potentiaalia löytyy, mutta ihan sysipaskat soundit, liian pitkät biisit ja DeFeisin liian maltillinen äänenkäyttö häiritsee. Taidankin laittaa samantein Invictuksen soimaan, vittu tää on täydellinen levy!
Ei kai nyt puolet 10 biisistäkin? 1996 Noisen (ekassa) remasterissahan noille lisäyksille tehtiin fiksusti, eli lisättiin LP:n raitojen perään. AOC:ssa sotkettiin sitten (samoin kymmenen biisin) alkuperäinen järjestys ihan kunnolla, kansikin oli eri.
Ransu

Re: Virgin Steele

Post by Ransu »

Jussi wrote:
samassa ketjussa Ransu wrote:Virgin Steele on mullakin siellä ihan suosikkiyhtyeiden kärkipäässä! Ja nimenomaan ne 90-luvun levyt, kovimpana jumalainen Invictus. 80-luvun levyihin en ole niin tutustunut, lukuunottamatta Noble Savagea, josta noin puolet on kovaa kamaa ja puolet ihan mitäänsanomatonta huttua. Sama vaivaa Guardians of the Flamesia, josta ei omaan korvaan löydy kuin ehkä 3 oikeesti kovaa biisiä; nimikko, Redeemer ja A Cry in the Night.

Harmillista, että kaks uusinta levyä on surkeita tekeleitä. Biiseissä kyllä ehdottomasti potentiaalia löytyy, mutta ihan sysipaskat soundit, liian pitkät biisit ja DeFeisin liian maltillinen äänenkäyttö häiritsee. Taidankin laittaa samantein Invictuksen soimaan, vittu tää on täydellinen levy!

Ei kai nyt puolet 10 biisistäkin? 1996 Noisen (ekassa) remasterissahan noille lisäyksille tehtiin fiksusti, eli lisättiin LP:n raitojen perään. AOC:ssa sotkettiin sitten (samoin kymmenen biisin) alkuperäinen järjestys ihan kunnolla, kansikin oli eri.
Noita Noisen reissue bonareita en olekaan kuullut, kun vaan se alkuperäinen kymmenen biisin LP löytyy hyllystä. Oon kyllä ajatellut, että ton 2011 uusintajulkasun vois joskus ostella, Viking on ihan jees biisi ja kaks Original Sin "coveriakin" löytyy! Ja tosiaan kun katoin alkuperäisen Noble Savagen biisilistaa niin just se 50/50 on kovia biisejä ja sitten niitä huonoja. Rock Me ja Don't Close Your Eyes pahimpina... :(

Tulispa joskus jostain Invictuksesta tai vaikka Marriage Part 2:sta uusintajulkaisut samanmoisilla bonusbiisimäärillä kun Life Among the Ruinsissa. :) Tosin noi edellämainitun bonarit vaikuttaa olevan aika turhaa jämää, mikä helvetin New York Mix? Led Zeppelin cover tosin vois olla ihan mielenkiintoinen.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: huono Virgin Steele

Post by Jussi »

Ransu wrote:Noita Noisen reissue bonareita en olekaan kuullut, kun vaan se alkuperäinen kymmenen biisin LP löytyy hyllystä. Oon kyllä ajatellut, että ton 2011 uusintajulkasun vois joskus ostella, Viking on ihan jees biisi ja kaks Original Sin "coveriakin" löytyy!
No, eipä siellä ihmeitä ole, The Spirit Of Steele nyt kärjessä, mutta pari ihan jees aikakautensa biisiä kuten Where Are You Running To kuitenkin. Tuossa komeassa paketissahan nekin ovat samaa bonusta kuten nuo God Of Violence Kill, ym.
Ransu wrote:Ja tosiaan kun katoin alkuperäisen Noble Savagen biisilistaa niin just se 50/50 on kovia biisejä ja sitten niitä huonoja. Rock Me ja Don't Close Your Eyes pahimpina... :(
Heh, mitä kuraa sen sessioissa nauhotettuina vielä jätettiin pois: Hymns To Victory-kokoelman (2002) Saturday Night (feels alright!) ja saman vuoden The Book Of Burning -outouden Hot & Wild... :|

turha knoppi: Guardians Of The Flamen #9, Go All The Way julkaistiin saman vuoden ('83) Metal Massacre III -kokiksella paljon paremmalla nimellä Let's Go All The Way :D
Devil's Rondo

Re: Virgin Steele

Post by Devil's Rondo »

Reissuet on ihan jees, mutta itse en kaipaa bonuksia.
Noble Savage
Posts: 69
Joined: Tue Feb 04, 2003 3:43 pm
Location: Oulu

Re: Virgin Steele

Post by Noble Savage »

Virgin Steeleltä uuden materiaalin odotus laimeni omalta osalta aika kovasti tuon viimeisimmän jälkeen. Defeisin muniinpuhaltelu ei vaan tee oikeutta muuten varsin mainioille kipaleille. Huhuilkoon vaikka lavalla sitten, mutta studiossa voisi luukuttaa oikein olan takaa. Ei kai se nyt noin ole voinut ääntään menettää. Toki taitaa kyseessä olla sen verran omapäinen jamppa, että tekee tasan tarkkaan sitä, mitä itse haluaa ja muut ovat mukana tai jäävät tien varteen. The Bread of Wickednessissä oli ainoa kunnon kertsi, jossa Defeis ei kuiskinut, vaan antoi palaa. Ei tuota biisiä minnekään bändin Hall of Fameen nosteta, mutta kelpo kipale silti. Tuota laulua lisää.
HailAndKill
Posts: 1310
Joined: Mon Dec 01, 2003 9:26 am
Location: Porvoo

Re: Virgin Steele

Post by HailAndKill »

Virgin Steelen kotisivujen kesäkuinen haastis wrote:We are recording what will be the next new album, which hopefully will be issued before the year is out, and we are also recording the various bonus tracks that will be released on the next re-issues. And in truth we are really working on what will be the next 3 albums, because there are quite a lot of songs…We are trying to capture everything as the inspiration comes…As regards what the new album will be all about…I prefer to wait a bit to give you more information, as I am still writing, and I am waiting to see how the latest music develops. Once I know exactly what tracks it will contain I will then be in a better position to describe it to you…But…I can tell you that at the moment there are 3 different…let’s call them “Song Cycles” or Song Collections. Two of them could be conceived as conceptual, while the third consists of separate unrelated material. We are essentially trying to record everything before committing completely to what we will release first. It will all come out…it’s just a question of what will be first.
Vähäsen pelottaa, että jos tuollaisella biisimäärällä mennään niin mitäköhän sieltä mahtaa olla tulossa.
Post Reply