Ensinnäkin levyn äänimaailma etenkin levyn alkupuolella on minusta jotenkin kolean tahmea, joskaan ei huonossa merkityksessä. Tämä tuo levyyn lähinnä uniikin saundin. Mielestäni se yhdistettynä Matosin aiemmin kuultua aggressiivisempaan lauleluun ei kylläkään oikein tue Time to Be Free -nimikettä... paitsi ehkä Matosin tapauksessa: Matos, joka on koko aiemman tuotantonsa laulanut kristallinkirkkaasti, voikin nauttia vapaudestaan juuri hälyllisemmällä laulamisella. Laulutyyli ja levyn jokseenkin tukkoinen äänimaailma käyvät hyvin yhteen. Ihmettelen vain, miksi levyn tekijät tällaiseen tyyliin päätyivät. Alkaako Matosia ikä painaa, eikä ääni nouse enää niin hyvin kuin vielä viitisen vuotta sitten? Levyn korkeimmat ja puhtaimmat vedot taidetaan kuulla Endeavourilla, Face the Endillä ja How Long (Unleashed Awaylla), eivätkä ne todellakaan ole mitään Carry Onin luokkaa. En kylläkään valita, kuten sanottua: uusi tyyli sopii levyn tyyliin hyvin. Mutta: onko tyyli pakon alla tehty, kun ei ääni enää riitä?
Olen myöskin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen sitä mieltä, että levy on jotenkin tasapaksun kuuloinen. Kappaleet ovat kaikki sinällään persoonallisia ja vaikeita genrettää, mutta ne ovat jotenkin musiikillisesti "sitä keskenään samaa". Ainoastaan levyn toisella ja kahdella viimeisellä raidalla kuultiin minusta selvää vaihtelua muusta; Letting Go ja Endeavour olivat power-biisejä, etenkin Endeavour progahtava sellainen. A New Moonlight taas on minun mielestäni sekä levyn mahtipontisin että kaunein kappale, kuin myös monipuolisinkin.
Levyn äänimaailma muuten kirkastuu loppua kohti, ja sellaisesta varsin eksyneen oloisesta joskin oikeasti toimivasta ja hallitusta soitinpuurosta irtaudutaan. Tämä sopii Matosin levyn teemaan.
Sanoituspuolelta minulla ei ole vielä paljon sanottavaa. Aika menneiden muistelua ja itsensä etsimistä ja hyväksymistähän tuo on laidasta laitaan.
Mielenkiintoista levyssä on, että vaikka se minun mielestäni onkin kaikessa persoonallisuudessaan kuitenkin vähän persoonaton niin kuin tämä vain on mahdollista, vähän lattea ja soinniltaan kylmähkön jähmeä, sopivat kaikki yhteen kuin nakutettu. Minun on ehdottomasti kuunneltava tätä levyä vielä. Paljon. Tiedän jo nyt, että tämä tulee avautumaan minulle vasta myöhään jos silloinkaan. Minulla on todella paljon sulattelemista sen kanssa, että levyn musiikin polveilemattomuus, Matosin aiempaa käheämpi laulu ja sekaisen oloinen äänimaailma ovatkin yhdessä erittäin toimiva kokonaisuus. Minun tarvitsee muutenkin irrotella vielä lihoja luiden ympäriltä.
Kuulostaako tämä kaikki nyt mitenkään päin järkevältä teidän muiden mielestä?
"Coolin elotonta orkestroitua powerihtavaa metallia"? :S
