mape wrote:Kylläpä se yliarvostetuimman leima on ja pysyy Fabio Lionella. Halvatun mölisijä.
No, paha kiistääkään, eikä kuulu omiinkaan suosikkeihin. Mutta onpas ainakin omaperäinen, sillä niin paskalla englannilla eivät äännä edes Suomen ralli- ja formulakuskit yhteensä.
Se käppäinen italo-englantihan on yksi Fabion vahvuuksista tai erikoisuuksista! Hiton kova laulaja joka tapauksessa!
En tiedä miten muut ajattelevat, mutta on jotenkin erikoisen kovettu livealbumi (Youtuben kautta ei pääse samaan fiilikseen kuin suoraan levyltä, mutta tässäpä kuitenkin):
Sabbathman wrote:
Se käppäinen italo-englantihan on yksi Fabion vahvuuksista tai erikoisuuksista!
Näinhän mie kirjoitinkin. Mun korvaan se ei kuitenkaan ole pitkässä juoksussa vahvuus. Pieninä annoksina ihan ok. Trick Or Treatin hassutteluun taas Luppin samansuuntainen paikallisaksentti istuu paljon nätimmin.
Sabbathman wrote:En tiedä miten muut ajattelevat, mutta on jotenkin erikoisen kovettu livealbumi (Youtuben kautta ei pääse samaan fiilikseen kuin suoraan levyltä, mutta tässäpä kuitenkin):
Kovettu Mutta heh: juuri pläräsin 2006 Miasmoja, joissa tuo The Dark Secret Live In Canada taisi saada 4 tai 5/10, minusta ihan aiheesta. Eihän siinä ole kaikkien (DeMaion lämppärille myöntämien) taustanauhojen vuoksi kun yritystä identtisen levysuorituksen suuntaan, kaikki vain huonompina versioina.
Itse kun oli/on paikan päällä, niin tilanne on eri. Ah sitä glooriaa, kun Last Winged Unicorn lähti 2001 Tuskassa
Italomongerruksesta tuli mieleen, että olen viime päivinä kuunnellut cd-laarieni pölyisimmästä nurkasta löytyneen nynnybändi Skylarkin tuotantoa. Yllättävää oli huomata, että bändi on ollut aktiivinen näihin päiviin asti. Sen verran laskusuhdanteista tuotanto nimittäin on, että oletin bändin jo saaneen armonlaukauksen. Vai miten mahtaa olla tilanne noiden uudempien levyjen osalta, ovatkohan mistään kotoisin? Siis levyt Divine Gates Part III: The Last Gate ja Twilights of Sand.
Nämä tuli kuunneltua peräkanaa: Divine Gates Part I: Gate of Hell, Divine Gates Part II: Gate of Heaven, The Princess' Day, Wings ja Fairytales. Molemmat Divine Gatet ovat sangen kovia levyjä, melodiat ovat kunnossa ja vokalistikin kimittää kivasti. The Princess' Day on myös vielä hyvä levy, vaikka hienoista tason laskua onkin havaittavissa. Seuraavana listalla oleva Wings onkin sitten sellainen jätekasa, että en ymmärrä miten tämä on voinut ylittää julkaisukynnyksen. Soundipuoli on jopa Skylarkin standardeilla lussua, laulut menevät miten menevät ja biisit ovat tylsiä kuin pohjoiskorealainen ilotalo. Fairytales esittelee naislaulajan, mikä onkin sikäli viisas veto, että kimittävät laulut sujuvat naisilta keskimäärin paremmin kuin miehiltä, tosin italalaisilla miehilläkin tuntuu olevan lahjoja sillä sektorilla. No, ei mene laulu tälläkään levyllä kaikin paikoin puikkoihin, mutta biisit ovat aavistuksen parempia kuin Wingsillä, joten alkanut syöksykierre hiukan tasaantuu, mutta ei nytkään mitään huippuja tavoitella.
Ei siis ole isommin hinkua tutustua noihin uudempiin tuotoksiin, mutta jos vaikka niistä sittenkin olisi johonkin?
Juuri nyt kuuntelen kuitenkin Rhapsodyn debyyttiä.
^ Nice! Mulle ei Serious Black sisältänyt vain noin montaa hyvää biisiä, mutta pitää tsekata ltd-versio myös vielä, jossa oli kai 3 lisää, lopulliseen mielipiteeseen. Astralion tuli ja valloitti, seuraava askel olisi livekeikka heiltä, toivelistan kärkipäässä..
Frontiersin paskanimisestä Sinner/Allen-projektista Level 10 on lyriikkavideo julkaistu hiljan ja enemmän tekijämiehiä mukana, kuin tiesinkään:
[youtube]5pZfEOmBuDQ[/youtube]
LEVEL 10 was born out of a collaboration between American powerhouse singer Russell Allen (SYMPHONY X, ADRENALINE MOB, ALLEN LANDE) and the iconic German producer/bassist Mat Sinner (PRIMAL FEAR, SINNER). The pair met a few times during the years and swore to each other to find the time to work together. That occasion finally came about when Frontiers President, Serafino Perugino managed to connect with the two and get them committed to the creation of a new Metal album which could meld the more contemporary and aggro sound of Adrenaline Mob with the more traditional European Power Metal assault of Primal Fear.
Sinner quickly put together a killer lineup for the album, including his Primal Fear cohorts Randy Black (on drums) and Alex Beyrodt (on guitar) and called Roland Grapow (ex-Helloween) and Alessandro Del Vecchio (Hardline, Voodoo Circle) to complete the lineup on lead guitar and keyboards respectively. On the songwriting side – besides the band members – the album also sees contributions from Magnus Karlsson, Carsten Schulz, Sander Gommans and Amanda Somerville.
While the actual recording took a long time due to the “day job” commitments from the various musicians involved in this release, the result is an outstanding and super heavy – yet infectiously melodic - album! With Allen’s over-the-top vocals and a powerful lineup second to none, the resulting album is – from start to finish a true delight for all heavy metal fans!
“The target was to write and record a traditional and powerful heavy rock album with some of the best players in this genre” says Sinner. “The result is just amazing. Russell’s voice is in a fantastic shape, kick ass songs and I’m really proud of the album!”.
Russell Allen concludes: “When Mat and I met many moons ago we became fast friends. He's a great talent and a great guy. We had talked about working together in some way and it took shape in the form of level 10. I'm very excited for the world to finally hear this great record!”
Line-Up:
Russell Allen – Lead & Backing Vocals
Mat Sinner – Bass & Backing Vocals
Roland Grapow – Guitars
Alex Beyrodt – Guitars
Randy Black – Drums & Percussion
Alessandro Del Vecchio - Keyboards
tracklist:
01. Cry No More
02. Soul Of a Warrior
03. When The Nighttime Comes
04. One Way Street
05. Blasphemy
06. Last Man On Earth
07. In For The Kill
08. Voice Of The Wilderness
09. All Hope Is Gone
10. Demonized
11. The Soul Is Eternal
12. Forevermore
13. All Hope Is Gone (acoustic version) (Japan Only Bonus Track)
Shadowquest julkaisee huomenna eli 26.1. debyyttialbuminsa Armoured IV Pain. Julkaistujen maistiaisten perusteella ihan hyvää matskua luvassa. Bändissä myös vaikuttaa tunnettuja muusikoita.
Patrik Johansson
Vocals
Currently in Bloodbound and Dawn Of Silence.
Ronny Milianowicz
Drums
As a long time songwriter and producer as well as drummer and arranger Ronny is also known for his apperance in bands as Sinergy, Saint Deamon and of course Dionysus.
Jari Kainulainen
Bass
Jari is known by his membership in bands as Stratovarius, Symfonia, Evergrey and his current appearance in Masterplan.
Peter Huss
Lead Guitars
Currently in Shining.
Huss toured with Sinergy in 1999, temporarily replacing Alexi Laiho. He also played all the guitars on Issa's debut album Sign of Angels (2010).
Kaspar Dahlqvist
Keyboards
While eagerly searching for the treasure at Rainbow’s foot, Kaspar also fingers a keyboard now and then as well as scribbles down distorted ramblings…
Previously in Dionysus.
^ siksi kai se ainakin välillä kulkee lempinimellään Pata Johansson, mutta siltikin sotki ainakin kun Bloodboundiin tuli.. Mutta olipa hyviä biisejä nuo Shadowquestit, varsinkin Live Again, kiitos nimimerkille Jonius!
Kaikkeen se vanha purjelahje-Jari ehtiikin Milianowicz myös kiva tavata taas soittohommissa, hieno biisintekijä! Ja katsos, coverina Armoured IV Painilla Freewheel Burning, kerrankin ei-niin-mielikuvitukseton Priest-laina jollakin. Hyvin lähellä jo, että menee näiden perusteella tilaukseen 1 kpl fyysiötä.
Tämä on kyllä kunnon vanhan koulukunnan konstailematonta ilottelua. Hyvä esimerkki siitä, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Näin perinteinen riemuilu kuulostaa jopa raikkaalta nykyskenessä, kun muut yrittävät väkisin keksiä jotain omia twistejään uudistuakseen.
Kuunnelkaapa joku When Death Comes Knocking. Huhhuh.
Tämä on kyllä kunnon vanhan koulukunnan konstailematonta ilottelua. Hyvä esimerkki siitä, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Näin perinteinen riemuilu kuulostaa jopa raikkaalta nykyskenessä, kun muut yrittävät väkisin keksiä jotain omia twistejään uudistuakseen.
Kuunnelkaapa joku When Death Comes Knocking. Huhhuh.
What he said, for once! Siksipä se on tuolla Kovassa kuuntelussa ollut levy, vaikka CDON myöhästelikin Limb Musicin fyysiön kanssa pitkälle joulukuuhun, eikä muuten Äxäkään kanna hyllyssä. Hävetkää!
mie wrote:Astralion
Vaikkei tänä vuonna ilmestynytkään esimerkiksi Dreamtalelta (jonka mieleentuovia hetkiä löydän Astralionista) uutta materiaalia, löysin vuoden 2014 loppumetreillä silti huippuluokan kotimaista powermetallia, omaksi yllätykseksenikin! Musiikkivideoilla voidaan ilmeisesti tehdä vielä tänäkin päivänä koukuttava vaikutus. Mutta niitä promovalintojakin parempia (lue: nopeampia) kappaleita tällä marraskuussa ilmestyneellä ja perinteitä kunnioittavalla debyytillään on kyllä runsaasti.
Onpas mennyt muuten tyystin ohi jo heinäkuussa(!) julkaistu Theocracy-nokkamies Mattin kynäilemä hyväntekeväisyysbiisi. Äänessä Matt Smith, Pagan's Mindin Nils K. Rue ja joku nainen:
Onkohan täällä ollu jo juttua Kreikkalaisesta WARDRUM:ista. Loistava bändi. Tuo viimeisin Messenger levy on vuoden 2013 top5-kamaa. Levyä on tosin hankala saada mistään, itse tilasin omani Ukrainasta!
1998. Aika monta mahtavaa power metal -levyä julkaistiin tuolloin. Osuipa silmään tälläinen edesmennyt saksalainen AVALON jolta tässä widun hienoja vetoja...
Tuo Astralion kuulostaa kyllä lupaavalta parin jewtubesta kaivamani samplen perusteella ainakin. Pitänee kuikuilla josko näkisi livenä ensi kesänä, eh.
Evertalen albumi Of Dragons And Elves julkaistaan remasteroituna Noiseart Recordsin kautta maailmanlaajuisesti 27.2. Alla uusi lyriikkavideo In The Sign Of The Valiant Warrior kappaleesta.
Majesty jatkaa näköjään tutulla ja turvallisella linjalla. Se on hyvä se. Tämä vain paranee kuuntelu kuuntelulta. Ei hyvän ja tarttuvan Heavy Powerin tekeminen mitään rakettitiedettä ole. Yksinkertainen on kaunista kunhan sen osaa oikein muotoilla.
[youtube]ooxBkUXqZSE[/youtube]
P.S Mikä tuo vuoden 2013 'Banners high' läpyskä on? Onko se siis ihan täysverinen pelkästään uutta materiaalia sisältävä studioalbumi? Multa se on jostain syystä mystisesti mennyt kokonaan ohi vaikka 'Thunder rideria' olen luukuttanut kulli ojossa.
Mä tosiaankin juutuin niin kiimaisesti tuohon Thunder rideriin, että en edes huomannut toista julkaisua samana vuonna. Eivätpä sitten tehneet mitään Pt. 1 / Pt. 2 henkistä ratkaisua.
Vaikka parhaimmillaan Majesty takoo aivan huikeata hittiä, niin mielestäni heidän sävellyskynänsä ei nyt kuitenkaan niin terävä ole, että olisi tarvetta roiskia julkaisuja liukuhihnalta.
Yllätyävän äkkiähän tuo tosiaan Thunder Riderin jälkeen tuli. Ei ihan niin hyvä, mutta useampi hyvä biisi siinä kuitenkin on.
Hyvä, että nyt on ollu vähän pidempi tauko. Vois odottaa hyvää kokonaisuurtta tästä uudesta.
Laulu- ja soitinyhtye Enfarce julkaisi viime yönä seuraavan levyn ekan sinkun. Väkevällä (vaikka itse sanonkin) kansitaiteella varustettu sinkku löytyy tuubista lyriikkavideon muodossa:
[youtube]jolqHCMIp4A[/youtube]
Nyt muutaman kerran soinut läpi tuo Serious Black, joka kiitos Jussin viimein löysi fyysisenä käteeni, kun ei Spotifystä tai Deezeristä löydy mutta uskaltauduin silti parin näytteen jälkeen ostamaan. Hyvä levy kaiken kaikkiaan, joskin Older and Wiserin voisin tiputtaa pois vaikka ok ralli onkin ainakin lyrikoiltaan niin jotenkin ärsyttävä. Levyn avaus varsinkin on kiitettävää menoa, I Seek.. ja High and Low molemmat mahtavia ralleja. Välissä on hieman taukoa ennen seuraavaa kiitettävää ja jotenkin mieleen Nocturnal Ritesin tuomaa My Mystic Mindia, tosin hyvää matskua ne "itä"biisitkin siellä väillä on. Räväkkä Trail of Murder (onko selvinnyt miksi juuri tämän niminen tehty tälle? ) sopii hyvin ennen pakollista balladia, joka on kappaleena ok mutta Breedin laulut nostavat sen hyvään kategoriaan. Settting Fire to the Earth on viimeinen kiitettävä teos levyllä, joten käteen jää sellainen 8/10 levy, joka ei ainakaan vielä kiiku vuoden parhaimpien vaativaan kiitettävään kategoriaan.
Urban Breedin tunnistettava (no itse toki Tad Morosea kuunnellut jo 90-luvulta) ääni iskee levyllä ytimeen useammin kuin kerran ja muutama yksittäinen lause lähtee vielä niin komeasti, että ilopissat on lähellä kuten esim. Akhenatonissa tuo "And I'll rise again!". Tuohon kipaleeseen kun olisi saanut vierailiaksi Sanvoiseninssa aikoinaan laulaneen Vagelis Maraniksen vetämään nuo verset ja mukaan kertsiin niin käsissä olisi kympin kipale. Harmi että Grapow katosi jo riveistä, tälle olisi kiva ollut saada laadukasta jatkoa, vaikka kai se vieläkin on jokseenkin mahdollista.
No, paha kiistääkään, eikä kuulu omiinkaan suosikkeihin. Mutta onpas ainakin omaperäinen, sillä niin paskalla englannilla eivät äännä edes Suomen ralli- ja formulakuskit yhteensä.
Mutta heh: juuri pläräsin 2006 Miasmoja, joissa tuo The Dark Secret Live In Canada taisi saada 4 tai 5/10, minusta ihan aiheesta. Eihän siinä ole kaikkien (DeMaion lämppärille myöntämien) taustanauhojen vuoksi kun yritystä identtisen levysuorituksen suuntaan, kaikki vain huonompina versioina.