Grey Sky Bleed

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
mega
Posts: 1657
Joined: Fri Aug 23, 2002 6:49 am
Location: Tampere
Contact:

Grey Sky Bleed

Post by mega »

GREY SKY BLEED UPPOUTUU SALALIITTOTEORIOIDEN JA DISINFORMAATION SAKEAAN MAAILMAAN VIDEOKSIKIN TEHDYLLÄ ESIKOISSINGLELLÄÄN

Vuonna 2022 perustettu savolaislähtöinen Grey Sky Bleed on työstänyt kaikessa rauhassa esikoisalbumiaan, jonka on määrä ilmestyä myöhemmin tänä vuonna Art Gates Recordsin kautta. Yhtyeen melodioita kaihtamattomassa heavy metalissa on kuultavissa kaikuja niin perinteisestä brittihevistä, progerockista kuin modernimmastakin ilmaisusta, mikä on luonnollista seurausta jäsentensä hyvin värikkäistä musiikillisista taustoista mm. alternative rockin, death metalin, elektronisen musiikin ja jopa iskelmän parissa.

Nyt tulevalta debyytiltä on ilmestynyt videoksikin tehty ensisingle Voices in the Dark, josta laulaja Jukka Ruostila kertoo seuraavasti:
”Biisissä kuuluvat meidän musiikilliset juuret lähtien aidoista heavy metal -riffeistä, jotka yhdistyvät melodiseen lauluun ja tyylitietoiseen kiippariosastoon. Sekä sanoitukset että video käsittelevät puolestaan nykyään liikaakin pinnalla olevia salaliittoteorioita sekä disinformaatiota, joita valitettavasti etenkin korona-aikoina alkoi puskea pintaan jopa meidän omasta tuttavapiiristä. Kaikemmualiman hömpötyksiä, kuten meillä Savossa tavataan sanoa!”

Voices in the Dark -musiikkivideo katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=_wZFq8G6AJA ja kappale myös kaikissa yleisimmissä striimauspalveluissa https://bfan.link/voices-in-the-dark

KOKOONPANO
Jukka Ruostila – laulu & koskettimet
Heikki Kokko – kitara
Antti Heikkilä – basso
Sami Romppainen – rummut

https://www.facebook.com/profile.php?id=61566885412450
https://www.instagram.com/greyskybleed/
Post Reply