Hyvä kun nostit ja hyviä uutisia tällainen vanhojen IS-aikojen kaltainen ripeys julkaisujen välillä. Tai ainakin jos verkkaiseen viime vuosikymmeneen vertaa!
Lisää linkkejä, kun ketju oli näemmä vuosi sitten jäänyt Jalometallia odottavaan aikaan, joten sehän oli
tuolla & Pelastajan oma pätkä vielä tässä:
2008: Astral Doors, 2009: Stormwarrior. Tässä on toki vain pari ensimmäiset Suomen-konserttinsa Jalometallissa soittaneista bändeistä, mutta tyyliensä puolesta ne molemmat edustavat perinteikkään ja melodisen heavyn suuntaa, joka on itselleni aina ollut se kaikkein tärkein. Em. yhtyeet olivat myös omien Jalo-vuosiensa parhaat vedot, joten nythän sitä samaa paikkaa sijataan oikein kunnolla, samoilla lähtökohdilla. Iron Saviorilla tuntui itse asiassa vielä olevan yleisöä tuplasti näitä kahta mainittua enemmän.
Uuden, vahvasti edustetun ja varsin vahvan The Landing -albumin Starlightilla ja The Savior -videokappaleella alkanut keikka sai vain ihmetyksen valtaan molempien biisien ajaksi: puolet bändistä olivat eri tyyppejä kuin lavalla olisi pitänyt olla! Kovin väritön kaveri soolokitarassa (varmaankin jollain toisella kiertueella paraikaa olevan Joachim Küstnerin tilalla) paljastui myöhemmin hampurilaisen perushevibändi Paragonin Jan Bertramiksi, joiden levyä Sielck muuten taas kerran tuottaa. Basisti taas oli nimeltään Uwe Seemann, ja kertoi olevansa aina saman kaupungin bändien taustalla, joskaan ei levyjen krediiteissä. Tuuraamansa, vastikään Masterplanista palanneen Jan Eckertin hän kertoi tunteneensa kolmisenkymmentä vuotta, ja kuulemma paskempiakin palveluksia voi vanha kaveri pyytää kuin lähteä soittamaan hevikeikkaa itselle uuteen maahan. Mielenkiintoisempana detaljina Seemann kertoi olleensa käytännössä myös GammaRayn basisti (soitinta hallitsevan Dirk Schlächterin oltua aina tarkkaamossa), kun bändi oli koesoittanut viitisentoista vuotta sitten rumpaleita, Dan Zimmermanille päätyneen pestin aikaan. Onneksi kuitenkin Zimmermanin edeltäjä Thomas Nack oli nyt sentään paikallaan rummuissa, sekä Piet Sieckin ääni ja kitarasoundi hyvässä kunnossa. Herra Sielckin show tämä selkeästi olikin, kun antaumuksella jalka monitorilla revittävä (sekä hikoileva, annettakoon aukinainen kauluspaita anteeksi) veteraani kiitteli viidentoista vuoden bändiuransa ensibuukkausta Suomeen ja jatkoi mainioon 2002 nimibiisiin Condition Red.
Tässä vaiheessa kaikki siis hyvin ja kuorotkin kajahtivat melkein kuin (osin samasta) Blind Guardianin yleisöstä. Varsinkin sen jälkeen kun muhkeanoloinen basisti pääsi soittamaan 1998 Coming Home -sinkkuhitin maukasta bassointroa. Valitettavasti näiden välissä kappalevalinnat olivat omiaan latistamaan tunnelmaa. Eihän siinä mitään että tunnin slottiinkin laitetaan paljon tavaraa uudelta levyltä, kun olisivat edes sen paremman levypuoliskon biisejä. Nyt ainoa sellainen oli Heavy Metal Never Dies, joka jäikin vanhojen helmien puuttuessa yhdeksi setin kohokohdaksi. Toki odotetustikin, mutta muutoin jäi vähän ikävä maku, ei kuitenkaan niin paha kuin kaverilla, joka syytti Rautapelastajaa ”Edguy-syndroomasta!” eli siitä, että yhtye jättää hyvät kappaleet soittamatta. Esimerkiksi yhdeltä kolmesta heikoimmasta IS-levystä, vuoden 2004 Battering Ramilta, olisi ollut suurin osa parempia kuin ainoana siltä kuultu Break The Curse. Lisäksi Sielckin vanha ystävä ja bändikaveri Kai Hansen olisi saanut kertoa joskus Pietille, miten valmiiksi tylsällä kappaleella ei kannattaisi huudattaa yleisöä. Hansenista puheen ollen, tämän kautta Helloweenille päätyneestä, jonkun (turhaan) huutamasta Gorgar-klassikon nimestä Sielck tiesi kertoa vanhan knopin, että kyseessä on samanniminen, aito 80-luvun flipperi. Kai sitä nimiä on huonommistakin lähteistä kappaleille napattu. Ensimmäiseltä levyltään kuultiin Megatropolisin (2007) japanin bonukseksi nauhoitettu medley Iron Watcher, joka koostuu 2/3 Iron Savior-nimikappaaleesta ja kertsijuoksutusten verran klassisesta Watcher In The Skysta. Ja vielä ihan loppuun kuultiin jälleen Priest-laina, joka ei kuitenkaan ollut yksikään viidestä (5) Iron Saviorin levyttämästä coverista, vaan läpihölkätty Breaking The Law, jonka myötä kesti jo poistua oluelle. Ja vaikka tässä tätä tekstiä uuden albumin kivan värikkäällä kannella varustettu Iron Savior -paita päälläni kirjoitankin, kappalevalintojen vuoksi tätä vetoa ei voi kuvata kuin pettymykseksi.