Kolme ekaalevyä ovat ne parhaat ja Renegade paras. Crimson Thunder oli Renegaden jälkeen pettymys. Levy ei edelleenkään minulle uppoa. Syitä on vaikea kuvailla, mutta fiilis ei ole samalla tasolla kuin aikaisemmilla (johtuu varmaan tuotannosta) ja biisit olivat rakenteeltaan ja sovitukseltaan liian yksinkertaisia (jälkimmäinen on mielestäni edelleen syy siihen, miksi bändi "polkee paikoillaan", tai on vaarassa jopa hukkua massaan ja sitä kautta unholaan), kun vertaa aikaisempaan matskuun. Sama linja jatkui Chapter V:llä ja Tresholdilla. Nämä levyt ei edeltäjänsä tavoin napannut oikeastaan yhtään ja niiden aikana unohdin tietoisesti bändin olomassaolon.Nuclear Holocaust wrote:Renegadesta kukaan ei puhu mitään, joten muistutetaan sen olemassa olosta.
Sitten julkaistiin puskista Last Man Standing -biisi, joka yllätti ja seurauksena No Sacriface... -levyn suhteen oli jotain odotettavaa. Any Means Necessary olikin hyvä valinta sinkuksi. Mielestäni paras kappale yhtyeeltä siten Renegade-levyn (jos Last Mania... ei lasketa). Loppujen lopuksi koko levy osoittautui loistavaksi (coveri roskaa...) ja bändi teki tällöin mielestäni sen paluun, jota jotkut nyt hehkuttavat. Yksinkertaisuus musiikissa säilyi, mutta biisit olivat hyviä!
Infected-levyn dissausta en ymmärrä. Sillä bändi uusiutui hienosti - edellisen levyn ainoa huono puoli oli vanhan toistaminen. Ainoa surkea biisi on Sen Me A Sing, ja sekin on coveri. Uudelta levyltä olen kuullut vasta Hectors Hymnin ja Bushidon. Ihan hyviä biisejä - eivät toki vedä vertoja kolmen ekan biiseille, mutta ei ne muutaman kuuntelun perusteella nyt selvästi parempiakaan ole kuin kahden edellisen parhaat biisit.