Hittolainen, miten mulla on päässyt unohtumaan kuinka kova tämä Hardlinen debyytti onkaan. Yksi Pohjoi$-Amerikan kovimmista biznezmiehistä eli Johnny Gioeli hoitaa laulut pirun komeasti ja Neal Schon (g) & Deen Castronovo (dr) niin ikään lyövät laatua lautaselle. Saakeli, rokkivarvas alkaa jytäjämään!!
eihän myöhemmistä vaiheistaan jäänyt Danger Zone, pian 2 vuotta sitten, myös unohtumaan?
ns: Falconer - Pale Light Of Silver Moon
Among Beggars And Thieves '08. Kaipa Stefan Weinerhallin ja Karsten Larssonin Mithotynillä oli myös tiukkojen riffien lisäksi blastbeatia, kun sellaiseksi meinaa viimeksimainitun tarkan rivakka komppi koko ajan mennä näissä mainion nopeissa melodisemmissakin kappaleissa. Ehkä tällä oli jälkikäteen ajateltuna liikaa ruotsinkielisiä, jotka toimivat paljon paremmin kokonaan senkielisellä Armodilla kolme vuotta myöhemmin.
HailAndKill wrote:Hardline - Takin' Me Down
Hittolainen, miten mulla on päässyt unohtumaan kuinka kova tämä Hardlinen debyytti onkaan.
eihän myöhemmistä vaiheistaan jäänyt Danger Zone, pian 2 vuotta sitten, myös unohtumaan?
Ainoastaan tuo ensimmäinen levy on tuttu.
Helstar - Possession
Hah, 30 vuotta tästä Helstarin debyytistäkin jo kulunut.
Uusi levy This Wicked Nest näemmä tulossa tämän kuun lopulla AFM:n kautta ulos. Jos en väärin muista niin Jussin kanssa taidettiin joskus noista aiemmista (The King of Hell ja Glory of Chaos) hiukan vääntää kättä. Tosiasia kuitenkin on, että 80-luvun julkaisut tästä Nosferatuun ovat sitä kamaa, jota voi suositella ihan vilpittömästi.
HailAndKill wrote:Hardline - Takin' Me Down
Hittolainen, miten mulla on päässyt unohtumaan kuinka kova tämä Hardlinen debyytti onkaan.
eihän myöhemmistä vaiheistaan jäänyt Danger Zone, pian 2 vuotta sitten, myös unohtumaan?
Ainoastaan tuo ensimmäinen levy on tuttu.
Helstar - Possession
Hah, 30 vuotta tästä Helstarin debyytistäkin jo kulunut.
Uusi levy This Wicked Nest näemmä tulossa tämän kuun lopulla AFM:n kautta ulos. Jos en väärin muista niin Jussin kanssa taidettiin joskus noista aiemmista (The King of Hell ja Glory of Chaos) hiukan vääntää kättä. Tosiasia kuitenkin on, että 80-luvun julkaisut tästä Nosferatuun ovat sitä kamaa, jota voi suositella ihan vilpittömästi.
Tsekkaa ihmeessä tuo uusinkin; vähintään Fever Dreams -video tuolta palvelupuolelta!
Ja ei kai niistä ihmeempää vääntämistä; King Ov Hell on kaverin sanoin tosi köyhää äiä_mättö_räs-siä, mutta Glory Of Chaos yllätti mm. sillä, miten James Rivera kuulostaa läpi levyn Warrel Danelta & biisitkin potkivat ihan eri laadulla!
Onpas todella hyvä tämä uusi sinkku, heti bändin top-3:een! Klassista, aina hakemansa tai pikemminkin tähtäämänsä aikakauden soundia nimenomaan. Sääli, ettei kansitaide ole heillä koskaan yhtä kovissa kantamissa, mutta sama se. Musiikki meinaa.
Fastway-I've Had Enough. Aivan loistavaa rokkia kera aamukahvin. Lea Hart omaa kyllä hyvän lauluäänen. Harmi ettei mies enää ole musiikin tekemisessä mukana.
mitenkäs Goodnight L.A. kuulostaakin nyt näin ponnettomalta, vaikka 24 vuotta vanhaa levyä olen jopa miekin ehtinyt jonkun vuoden kuunnella. Ehkä Keith Olsenin puleerattu tuotantotapa ei tehnyt heille(kään) hyvää?
Reilun viikon ajan olen tätä jonkin verran kuunnellut, enkä voi tajuta että miten joku voi olla sitä mieltä, että uudet vedot on parempia kuin ne '88 tehdyt??
Soundit ei minusta ole siellä päinkään, mitä alkuperäsessä... onhan nämä biisit hyviä vaikka Tenkasen Aarnen vetämänä, mutta ei tuota levyä olis tarvinnu uusiksi tehhä...
np: Temple of the Dog - Times of Trouble
Minulta on menny tämä levy ihan totaalisesti ohi, on kyllä kovaa porukkaa kehissä tässä. Chris Cornellilta melkeinpä sydäntä riipaiseva laulusuoritus.
en tiedä kuka Alexia Rodriquez on, joka tämän laulaa uudella soololevyllään, mutta hyvän kuuloista matskua. Paljon verevämpää, kuin parit viimeiset Firewindit, jotka olivat aika lässähtäneitä. Useimmat biisit & rundinsa laulava palkkasoturi Mats Levén ei ole myöskään koskaan haitaksi.
Mahottoman viihdyttävä pläjäys. Eikö tuo Alice vanhene koskaan ?! Oonko missannu jotain, mutta tämä julkaisu tuli ihan kuin varkain. Luulisi kolahtavan jokaiselle satunnaisellekin Alice-diggarille, setti painottuu Welcome to the Nightmareen yms vintage-Aliceen. Brutally Live jää nyt jäähylle, tai no audiomuodossa jatkaa osittain.
Näitä Hollannin naisvetoisia bändejä, sieltä paremmasta päästä kylläkin. Uusi kiekko nyt pyörii ja edellisestä on tultu taas vähän raskaammalle polulle. Ja onhan täällä Hietalan Marcokin parissa biisissä taas mukana (ollut useamminkin bändin levyillä).
Hieno '92 nimibiisi, joka on iskevyydellään aina hakannut (jostain kumman syystä edelleen setissä edes pätkänä viihtyvän) Casbahin samalta JS Soton aikakaudelta. Miksei Gioeli vedä tätä tai Magiciä koskaan?! Mutta albumin kohokohta ennen Long Timea ja yhtä parhaista slovareistaan Your Life (Not Close Enough To Paradise). Myös instrumentaalia Dreams Of Passion on jaksanut 15+ vuotta kuunnella, toisin kuin näitä "opus se & se" -nimettyjä myöhäisempiä yrityksiä.
Wade Blackin ainokaiseksi jäänyt World Asylum soimassa parin päivän loman alkajaisiksi. Vähän ihmetyttää äijien touhut, sillä tätä levyä seurasi New World Asylum, johon palannut laulaja Mike Olivieri veteli hoilaukset uusiksi. Sen jälkeen eivät seitsemään vuoteen ole saaneet studiolevyä aikaan.
Ihan kelpo seiskapuolikkaan arvoinen levy, mutta kyllähän tämäkin bändi niillä 80-luvun levyillään ansaitusti ratsastaa.
Reilun viikon pyörinyt tasaisesti uusi Empire Of The Undead, eikä laadukkuudellaan päästä jättämään rauhaan päivää-paria pidemmäksi ajaksi. Upea kohta menossa:
is it true that I must sleep forevermore, just watching changes
Vaikka 2 eepoksesta I Will Return on tätäkin parempi, mahdollisesti paras Henjo Richterin biisi bändille koskaan!
edit huomisena eli huomenna: Heavenly - Until I Die
el klassiko, pian 14 vuoden takaa! Piet Sielck "tausta"(l. duetto)laulajana + vaihtoehtoisessa kitarassa, sekä upea teos nuorelta Ben Sottolta. Ehkei tosin lyriikoiden puolesta:
there're sometimes when I'm far away
and fight so hard to save the human race...
mutta toisaalta myös nättiä settiä:
..you must know that you light up my life and make me real
but before let me dream and drown in your eyes so divine
and I hope soon you'll be mine
[youtube]F7Rz7LYtba0[/youtube]
Tampereella edelleen eilisen Freedom Callin jatkoksi. Löylyistä kotiuduttu hetki sitten ja Stygian Shoren jälkeen soimassa Running Wildin viimeisiin hyviin levyihin lukeutuva The Rivalry.
Tähän vielä muutamat erikoisemmat oluet tuoppiin niin ilta etenee vallan mainiosti. Kohta varmaan suunnitelmissa startti kohti keskustaa.
Koska Duff liittyi väliaikaisesti Gunsin riveihin niin pitääpä vaihteeksi katsoa niitä vanhempiakin livevetoja. Tässä on helvetinmoinen asenne kyllä (Axl ryntäilee lavalla jalka paketoituna ja niin edelleen)!!
Tätä kuunnellessa tuli napsautettua Russian Standard Platinumi auki ja näinhän se pääsiäinen saadaan hyvin alkuun Siinä mielessä hyvä bändi että sama minkä levyn nappaat hyllystä, pettymään ei pääse ja koskee myös ensimmäistä lättyä.
Tätä kuunnellessa tuli napsautettua Russian Standard Platinumi auki ja näinhän se pääsiäinen saadaan hyvin alkuun Siinä mielessä hyvä bändi että sama minkä levyn nappaat hyllystä, pettymään ei pääse ja koskee myös ensimmäistä lättyä.
uudessa Classic Rockissa kulttibändinä esillä ('89 s/t:n myötä) ollut BM julkaisi kakkoslevy Nothin' But Troublen ilmeisesti loppuvuodesta 1993, kun vielä seuraavana vuonna ollaan saatu tehdä näin hyvä biisi musiikkivideoksi Geffenin laskuun siltä. Ei Sykesin flanellipaidasta huolimatta ole sitä myyntiä varmaan saatu 20 vuotta sitten... Marco Mendoza bassossa!
Tässä lienee luultavasti Damn Yankeesin kovin biisi jos minulta kysytään. Tommy Shawilta hienot laulusuoritukset, ja niitä lauluharmonioita sekä tarttuvia melodioita piisaa roppakaupalla, ja miksipä ei piisaisi kun oli näin laadukas poppoo näitä väsäämässä.
Kävin Helsingissä Itiksen Prismassa duunin jälkeen safkakaupoilla ja viihdepuolen remonttimyynnistä nappasin tämän Down to Earthin sekä Europen The Final Countdownin. Kolme euroa kappale miinus 15% ääs-kortilla, joten noin 2,50 euroa per levy tuli hintaa. Samaan hintaan tuli napattua Oliver Stonen Savages -dvd, joten kelpo visiitti.
Tämä levy ei ole Since You Been Gone -biisiä lukuun ottamatta kovin tuttu. Alku kuitenkin ihan letkeää menoa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Mahtuvat näppärästi yhdelle CD:lle kun jättää tuon turhakkeen eli SITA:n nimikkorallin pois. Myös tuon 'Dissident Aggressorin' olisi voinut vielä tipauttaa pois, niin ei tarvisi sitä joka kertaa skipata.
Mutta muuten loppuukin superlatiivit ja ylistyssanat kesken ensi tahdeista lähtien. Tämä on niin mieletön kokonaisuus, että tätä jaksaa aina vaan hinkata. Lisäksi tuo ultranopean paukutuksen ja himmeämmän häröilyn suhde on toisiaan täydellisen tukeva.
Vaikka Slayer on ehdottomasti osiensa summa, niin jos jonkun työskentely on pakko nostaa esiin valinta osuu Dave Lombardoon. Slayer on niitä harvoja yhtyeitä, joka onnistuu herättämään mielenkiinnon pelkällä rumputyöskentelyllä. Välillä ei edes hirveästi muita soittimia huomaa kun mykistyneenä ihmettelee ja ihailee rummutusta.
