DEATH METAL

[Dies Irae]

Tuli tuosta Purtenancen paluusta ja muutamista uusintapainoksista mieleen suomalainen death metal, ja kellarin siivouksen myötä satuin siinä penkomisen yhteydessä löytämään vanhoja Rumba lehtiä, joissa muistin olevan pari artikkelia Suomi -death metalista. Olipas mukava lukea noita, joskin se siivous vähän ns. venähti.

Eli, nyt puhutaan death metalista. Oma maku menee vahvimmin sinne ysärin puolelle ja uudemmista sitten hengeltään pitkälti old schoolimmat, mutta modernimmastakin saa toki puhua.

Oma näkemys on, että suomalainen death metal erosi mm. läntiseen naapurimaahamme Ruotsiin monessa suhteessa. Soundi ei ollut niin vahvasti sidottu Sunlightiin, osin mielikuvanakin, ja monessa mielessä koen myös, että Suomi death metal tarjosi myös ilmapiiriltään synkkäsävyisempää auraa. Toki vaikutteita otti yksi jos toinenkin, rajoista riippumatta.

Suuren yleisön silmissä monet Suomi-dm -bändit eivät nousset samalle tasolle Entombedin, Graven, Dismemberin suhteen. Osin varmasti jo ihan levy-yhtiöidenkin vuoksi, mutta genreä enemmän seuranneet usein tiesivät, mitä kentällä tapahtuu. Siinä missä Earache ja Century Media tai Nuclear Blast pitivät hallussaan edellämainittuja Ruotsi-bändejä, oli meillä pääsääntöisesti sellaisia, kuin Drowned (nyk. XTreem Music) tai rip-offaajia, kuten Thrash tai Seraphic Decay. Tosin ei kai tuo Drownedkaan mikään "peukkua ylös" ollut.

Ruotsi tosin oli muutenkin tuolloin kaukana meistä, mitä tuli musiikkibisnekseen, kontakteihin ja yleiseen seuraamiseen. Menestyshän ruokkii menestystä ja onhan Svea-mamman kärki oikeasti ihan vitun kovaa settiä kaikin puolin. Se, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että täällä julkaistiin yhtälailla todella kovia levyjä. Vaikka ei nyt jokainen sentään mikään klassikko ole, mutta monesti tiukkaa tavaraa silti. Osa jäi demoasteelle, osa pääsi levyttämisen makuunkin.

90-luvusta mainittakoon nyt vaikka Purtenance, Abhorrence, Amorphis, Sentenced, Funebre, Cartilage, Xysma, Disgrace, Depravity, Putrid, Adramelech, Coprophilia, Vomiturition, Mordicus, Convulse, Demilich, Demigod...

Myöhemmistä nostan näin aluksi esiin mm. sellaisia, kuin Lie In Ruins, Winterwolf, Slugathor, Stench Of Decay, Corpsessed, Desolate Shrine...

Se, mikä on aika yllättävää, kuinka moni noista alkuajan bändeistä (esim. Xysma, Sentenced, Disgrace, Amorphis, Convulse) muutti suuntaansa hyvin nopeasti.

Mutta, vinkkejä, linkkejä, seiska-ei-hyvää-päivää, hävettää, ilostuttaa, muistoja mitä-miksi-milloin tapahtui....

------------------------------------------------------------------------------------

EDIT: Ja jotta nuo Rumban "Suomi Death Metal" -haastikset eivät jäisi vain tuonne sivuston syövereihin, niin laitetaan skannauslinkit myös tähän aloitustopikkiin. Enjoy !!!

Osa 1 (Rumba 16/1992)

Amorphis
Beherit
Convulse
Disgrace
Sentenced

Osa 2 (Rumba 6/1993)

Black Crucifixion
Demigod
Demilich
Lubricant

[Dies Irae]

Ja aloitan näin lyhykäisesti itse, eli Svart julkaisee ABHORRENCEN koko tuotannon ja runsain bonuksin.

Suomi-dm historiaa jossa Amorphis linkkikin. Menee hankintaan ja vinyylinä tietty.

[P.K.]

Vanhoista konkareista on ihan hyvä muistaa myös Necropsy. Bändiltä tuli viime vuonna debyyttilevykin mikä kenties meni monelta täysin tutkan ohi. Ei mitään uutta tai merkittävää tarjoa, mutta todella kova levy missä on perusasiat ja riffit kohdillaan.

Uusista nuorista toki pitää mainita Swallowed ja Krypts. Kenties molemmilta täyspitkät tänä vuonna.

[sakis]

Jännä juttu sinänsä ja voi olla että olen yksin mielipiteineni, mutta minusta nuo arvostetut ruotsalaisbändit Entombed ja Dismember on pasketta verrattuna suomalaisiin aikalaisiinsa. Ainut ruotsalainen dm-bändi jota kehtaa kuunnella vielä tänäkin päivänä on Hypocrisy. Eikä sekään ole kestä vertailua Floridalaisiin.

Jotta pysytään asiassa niin tärkeimmät suomalaiset dm-albumit ovat:

1. A.R.G. One World Without The End
2. SENTENCED North From Here
3. AMORPHIS Karelian Isthmus

[Zhema]

Unholy menee vissiin kanssa Suomi Death Metal kategoriaan. On kyllä aika doom, mutta death enivei.

[Dante]

Amorphisin ja Sentencedin vanhojen levyjen kautta tuli innostuttua suomi-döödiksestä aika kovaa, ja kun tuossa viimeisen noin kymmenen vuoden aikana yksi jos toinenkin vanha levy on julkaistu uudelleen, mikäs siinä skeneen perehtyessä. Demilich, Demigod, Convulse, Disgrace, Xysma, Mordicus etc, kaikki on kuunneltavaa ja parhaimmillaan jopa aivan loistavaa kamaa. Uudempiakin bändejä tulee toki kuunneltua, lähimpänä sydäntä tällä hetkellä Barren Earth, Insomnium ja Mors Principium Est. Stench of Decaynkin retrompi näkökulma saa jalan vipattamaan.

Suomibändien omalaatuiseen soundiin olen itsekin kiinnittänyt huomiota, useimmille bändeille ehkä lähin yhtymäkohta oli tuo Ruotsin Sunlight-meininki, mutta silti kotimaiset bändin saivat oman kamansa kuulostamaan jotenkin "mystisemmältä", ainakin tuollainen mielikuva usein tulee levyjä kuunnellessa.

[Nuclear Holocaust]

Parhaiten 90-luvun Suomi Death Metallista on jäänyt mieleen Metalliliitossa soitettu: Depravity -The Harnessed dice.

Depravityn rumpali Matti Johanssonin nykyinen työpaikka löytyy Korpiklaanista.

Suomi Death Metallin valitettavana kohtalona oli jäädä enempi demotasoiseksi puuhasteluksi samalla kun Ruotsissa ja Floridassa väännettiin timantinkovia klassikoita.

Suomen kansainvälinen metallimenestys olikin tuolloin vielä tuolloin kärsimässä synnytystuskista ja nämä Death Metallista tyyliään muuttaneet orkesterit olivat rakentamassa tulevaisuuden menestystä.

[Sabbathman]

Ja aloitan näin lyhykäisesti itse, eli Svart julkaisee ABHORRENCEN koko tuotannon ja runsain bonuksin.

Suomi-dm historiaa jossa Amorphis linkkikin. Menee hankintaan ja vinyylinä tietty.

Vanha Amorphis iskee sen verran lujaa, että siitä onkin nyt hyvä astua vielä askel taaksepäin tähän Abhorrenceen.

Vähitellen on hommailtu näitä suomalaisen death metallin klassikoita, Purtenance saapui eilen, Abhorrencen setti on tähtäimessä seuraavaksi.

Jännä juttu sinänsä ja voi olla että olen yksin mielipiteineni, mutta minusta nuo arvostetut ruotsalaisbändit Entombed ja Dismember on pasketta verrattuna suomalaisiin aikalaisiinsa. Ainut ruotsalainen dm-bändi jota kehtaa kuunnella vielä tänäkin päivänä on Hypocrisy. Eikä sekään ole kestä vertailua Floridalaisiin.

Jotta pysytään asiassa niin tärkeimmät suomalaiset dm-albumit ovat:

1. A.R.G. One World Without The End
2. SENTENCED North From Here
3. AMORPHIS Karelian Isthmus

Entombedin 2-3 ensimmäistä iskevät hyvin, Dismemberiltä tuntuu toimivan vain ensimmäinen ja viimeinen. Hypocrisy on kauttaaltaan mahtavaa, siis JOKAINEN albumi iskee hyvin tai todella hyvin. Floridan ja kaiken death metallin kuningasbändi on DEATH josta ei mene yli mikään koskaan, ei edes Bolt Thrower. Morbid Angelin ABCDEG -kuusikko toimii hyvin, Obituaryn 3 ensimmäistä, Deicide on mielenkiintoinen oikeastaan vain ensimmäisellä levyllään. Cannibal Corpsea kuuntelin joskus, jotenkin ei vaan jaksa kiinnostaa kun Amerikasta on sellainen mestaribändi kuin NILE.

Listaamasi levyt ovat kyllä tärkeydessään ja timanttisuudessaan aivan huippuja. Itselleni A.R.G. on näistä viimeisin löytö ja tuntuu toimivan todella hyvin, mutta Sentenced ja Amorphis edustavat aikakautta jolloin aloitin kuuntelemaan death metallia, kevättalvella '93. North From Here ja Karelian Isthmus...ehkä 2 kovinta death metal -klassikkoa mitä Suomesta löytyy, edelleen.

...Suomi-dm tarjosi myös ilmapiiriltään synkkäsävyisempää auraa.

...kotimaiset bändin saivat oman kamansa kuulostamaan jotenkin "mystisemmältä", ainakin tuollainen mielikuva usein tulee levyjä kuunnellessa.

Purtenance (The Lost Memories) soi kuulokkeiden kautta juuri ja tässä on kyllä oiva esimerkki miten suomalainen death metal on tunnelmaltaan omaa luokkaansa.

[-mikko-]

Viime aikoina on itsellä soinu melko paljon Gorephilian Ascend To Chaos ep. Onneksi näitä yrittäjiä riittää tänäkin päiväna.
Itse ihastuin death metaliin genrenä joskus vajaa kymmenen vuotta taaksepäin, ja tässä ajassa on tullu tajuttua näiden alkupään klassikoiden parhaus. Uudempi teknisempi dödiskin kyllä kelpaa, mutta aina sitä huomaa palaavansa siihen vanhaan turvalliseen.

Ja joo, vois laajentaa keskustelun death metaliin yleisestikin. Varmasti eläis keskustelu!

[Dies Irae]

Unholy menee vissiin kanssa Suomi Death Metal kategoriaan. On kyllä aika doom, mutta death enivei.

Tottakai menee.

Varsinkin kaksi ensimmäistä on doomahtavan, mutta samalla mustemman death metalin helmiä. Demoja saa vinyylinä (esiaste Holy Hell ja pari Unholya) vaikkapa täältä.

Ja joo, vois laajentaa keskustelun death metaliin yleisestikin. Varmasti eläis keskustelu!

Noo, tämä topikki on vasta aluillaan, niin katsellaan nyt miten kehittyy. Pääpaino toistaiseksi Suomen tarjoama kalmisto ja sen historia/nykyisyys/tuleva.

[Leprosy]

Oma näkemys on, että suomalainen death metal erosi mm. läntiseen naapurimaahamme monessa suhteessa. Soundi ei ollut niin vahvasti Sunlightiin, osin mielikuvanakin, sidottu ja monessa mielessä koen myös, että Suomi-dm tarjosi myös ilmapiiriltään synkkäsävyisempää auraa. Toki vaikutteita otti yksi jos toinenkin rajoista riippumatta.

Suomalaiset DM-bändit olivat todellakin aika montakin astetta synkempiä kuin muunmaalaiset virkaveljensä (okei, ehkä poislukien Incantation, Winter, Paradise Lost, Autopsy ja 666 muuta vähemmän tunnettua bändiä, mistä meikäläisen kaltaisella noviisilla ei ole edes hajua. Niitä bändejä nimittäin OLI joskus aivan vitusti). Tiedä mistä ihmeestä sekin mahtoi johtua, mutta joku mystinen synkempi aura on aistittavissa about kaikilta ensimmäisiltä Suomi Death Metal-nauhoituksilta.

Suuren yleisön silmissä monet Suomi-dm -bändit eivät nousset samalle tasolle Entombedin, Graven, Dismemberin suhteen. Osin varmasti jo ihan levy-yhtiöidenkin vuoksi, mutta genreä enemmän seuranneet toki tiesivät, mitä kentällä tapahtuu.

On muuten oikeasti todella hämmästyttävää, miten monet ulkomaalaiset death metalliin todella vahvasti vihkiytyneet henkilöt eivät tiedä, että Suomessa oli melkoisen runsaasti death metal bändejä 1990-luvun alkupuoliskolla. Ainakin sen mitä on ulkomaisilla festareilla tullut juteltua dm-fanien kanssa, ihan vitun monelta kuulee tyyliin "there aren't/haven't been many finnish death metal bands", ja sen jälkeen alkaakin Leprosyn känninen ja paska enklannin kielinen ihmisten sivistäminen. Ja voi heittää vaikka minkäpituista namedroppingia omasta mielestään tunnetuista bändeistä (vissiin sit kai pelkästään Suomessa) ja jengi on että hä, nevöhööd.

oli meillä pääsääntöisesti sellaisia, kuin Drowned (nyk. XTreem Music)

Eikös tuolla/noilla ollut jossain vaiheessa joku kolmaskin nimi? Mutta enivei, hattu pois päästä Dave Rottenille, että jaksaa julkaista noita suomalaisen death metallin pikkuklassikkoja ja helmiä aina vaan.

tietysti sellaiset rip-offaajat kuin Thrash tai Seraphic Decay. Tosin ei kai tuo Drownedkaan mikään "peukkua ylös" ollut.

Joo ja Wild Rags (tai Wild Fags, kuten jollain Avulsedin demolla asia oli ilmaistu ). Ja kyllähän se Rotteninkin toiminta oli _kuulemma_ aikoinaan ns. jotain sinne päin.

Ruotsi tosin oli muutenkin tuolloin kaukana meistä, mitä tuli musiikkibisnekseen, kontakteihin ja yleiseen seuraamiseen. Menestyshän ruokkii menestystä ja onhan Svea-mamman kärki oikeasti ihan vitun kovaa settiä kaikin puolin. Se, ei kuitenkaan poista sitä tosiaa, että täällä julkaistiin yhtälailla todella kovia levyjä. Vaikka ei nyt jokainen sentään mikään klassikko ole, mutta monesti tiukkaa tavaraa silti. Osa jäi demoasteelle, osa pääsi levyttämisen makuunkin.

Meikäläisen veikkaus taas on se, että Suomessa oltiin vuoden-pari myöhässä. Silloin kun Nihilist oli jo julkaisemassa ekaa demoaan, Funebre veti vasta ekoja treenejään. Ruotsalaisten kokemus populaarimusiikista vientituotteena oli tietty valovuosia Suomea edellä jo aina varmaan jostain Abban ajoista lähtien (vs. meidän Bogart Co. jne ), mutta death metallin, nauhatreidauksen ja undergroundin kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Suomi oli speed metal villityksineen maailmaa pari vuotta jäljessä, ja sama homma oli sitten death metallin kanssa. Siinä vaiheessa kun Stone ja speed metal löi Suomesssa läpi, täällä ei oikeastaan edes ollut vielä death metallia, mikä oli jo saanut tietyissä piireissä jalansijaa noissa maissa mistä noita todellisia dm-pioneereja tuli. Leaders not followers!

Se, mikä on aika yllättävää, kuinka moni noista alkuajan bändeistä (esim. Xysma, Sentenced, Disgrace, Amorphis, Convulse) muutti suuntaansa hyvin nopeasti.

Aina tullut muuten miettineeksi, että johtuiko tuo monien Suomi-pioneerien radikaali tyylinmuutos siitä, että (niinkuin edelläkävijät aina) innostuivat uusista tyyleistä ja tuulista, ja halusivat viedä juttuuaan eteenpäin sen sijaan että olisivat jumittuneet samaan tapaan tehdä asioita ja musiikka. Ihan kuin alkoivat aikanaan tekemään speedin ja thrashin sijaan death metallia, heh.

(ehkä tätä voi laajentaa myöhemmin yleiseksi dm-keskusteluksi, mutta toistaiseksi pidetään tämä rajojen sisäpuolella)

Kernaasti. Jostain syystä kaikkien dm-bändien yksittäiset ketjut kuolevat (no pun intended) ennen kuin kerkeävät edes kunnolla alkaakaan. Olisi oikeasti ihan asiaa jos olisi joku paikka, minne voisi heittää kaikki death metal- ja johdannaisjutut samaan paikkaan ilman että tarvitsisi aina aloittaa uutta ketjua, minne tulisi maksimissaan ehkä kolme vastausta, jos sitäkään. Vähän niinkuin tuo power metal-ketju mikä on porskuttanut jo monta vuotta.

Ja vedetääs nyt loppuun vielä jotain tähän ketjuun kuuluvia bändejä mitä en ainakaan vielä kännisine okulääreineni spotannut, eli Rippikoulu, ja tietenkin unohtamatta oman kotiseutuni ylpeyksiä, eli Etelä-Karjalasta Parikkalasta kotoisin ollutta Scumia ja joutsenolaista Mind Riotia! Mind Riotin Plasma-EP on todellinen unohdettu Suomi-helmi, vaikkei todellakaan olekaan mitään perinteistä suomideeämmää vaan jotain..... erilaista. Ja juuri siksi niin loistavaa. Ja tietenkin aikaisemmin mainittu Unholy kuuluu muuten parin viimeisen kanssa samaan sakkiin. Tosin isot pojat ovat kertoneet että Unholyn edeltäjä Holy Hell oli vielä hurjempaa kamaa. I wouldn't know, olin vähän turhan pieni ollakseni millään lailla kuvioissa taikka tietoinen yhtään mistään niihin aikoihin.

Ja vielä loppukaneetiksi, ja koska olen ihan saatanan päissäni, ei vaan voi olla sohaisematta, onko kenenkään muun mielestä aivan vitun huvittavaa, että joskus 2000-luvun alussa noin 1000000000000000000000000000000000000000 black metal bändiä pisti yhtäkkiä pillit ja meikit meikkipussiin, ja alkoivat jostain kumman syystä yhtäkkiä vetää death metallia? Siis samat tyypit, ketkä vielä viisi vuotta aiemmin olivat kovasti sitä mieltä, että death metal on naurettavaa pentujen sarjakuvaheviä, eikä ketkään itseänsä kunnioittavat älykkäät ihmiset voisi moista soittaa tai kuunnella. Ikinä.

Ainakin -90-luvun puolivälistä aina sinne vuosituhannen loppuun asti sait olla varma, että vaikka joku dm-bändi olisi soittanut millaista paskaa tahansa, niin ainakin ne olivat sen homman kanssa tosissaan eivätkä minkään vitun trendin perässä. Ihan vain siitä syystä, että koko homma oli niin vitun kuollut (haaha, taas). Voin nimittäin ihan reilusti myöntää, että siinä vaiheessa kun 2000-luvun alussa jostain ilmestyi ne n. 1000000000000000000000000000000000000000 uutta "death metal" bändiä mistä noin 99,9 prosenttia oli OIKEASTI täyttä paskaa ja sen lisäksi vielä jotain helvetin posereita, trendipellejä ja band wagonereja, allekirjoittaneelta meni maku koko musiikkityyliin moneksi vuodeksi. Onneksi trendeillä on tapana mennä ohi ja vain ne, ketkä ovat tosissaan, tavallisesti jatkavat siitä eteenpäin. Jep, olenpas vitun elitisti mutta entäs sitten.

[idi amin]

Mutta, vinkkejä, linkkejä, seiska-ei-hyvää-päivää, hävettää, ilostuttaa, muistoja mitä-miksi-milloin tapahtui....

Muistoja on, vaikkei isompaa DM-harrastuneisuutta ole koskaan ollutkaan. Nimittäin Joensuun death metal keikat, joita aikoinaan piisasi ja joissa usein kävin. Varmaan on käynyt moni muukin lautalainen. Kyllä oli kotikutoista meininkiä ne Penttilän nuorisotalon keikat. Ihan kuten punk-keikat ovat, DIY-meininkiä puhtaimmillaan. Ikkunat peittoon jätesäkeillä, pari värivaloa katon nurkkaan ja soittovehkeet lavalle. Joskus muistan olleeni valomiehenä eli rämpyttelemässä jonkun rasian nuppeja edestakaisin muutaman biisin ajan, kun järjestäjä vetivät kesken keikan hihasta että "voitko tulla vähäksi aikaa tähän". Erään kerran olin mummoni hautajaisissa, joista tultuani vaihdoin suoraan maastohousut jalkaan, kietasin hylsyvyön vyötärölle ja poljin Penttilään death metal keikalle - tosi death päivä oli se.

Penttilässä kävi juurikin näitä ekassa viestissä mainittuja ryhmiä; Amorphis, Convulse, Unholy, Demigod, Abhorrence... Raakaa kamaa huonoilla soundeilla. Mutta hienoja iltoja olivat. Sittemmin tämä aktiivinen dm-porukka leikkasi tukat ja ryhtyi skinheadeiksi. Ja päätyi otsikoihin.

[Sir]

Nokian parinkymmenen vuoden takaisesta "DM-skenestä" on tässä threadissa jo mainittu Purtenance ja Convulse, mutta mainitaanpa vielä kolmas nimi. Myös Nokialla vaikuttanut Lubricant oli yksi 90-luvun alkupuolen omaperäisimmistä ryhmistä Suomessa. Ei sitä kaikkein suoraviivaisinta DM-vääntöä vaan jotain muuta.

[Dime]

Saako täällä puhua myös nykyajasta?

Itselle ei ole oikein koskaan uponnut tuo suomalainen old school dödö, kuten ei länsi naapurinkaan (melo deathin lasken omaksi genrekseen), muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, Floridan skenen tavoin. Johtuneeko sitten juuri tuosta synkkyydestä, vai mistä.

Tällä hetkellä kuitenkin Suomessa on useampi death metal pumppu, joka saa varauksettoman tukeni taakseen. Omaan makuun sopii parhaiten vähän grindahtavampi meno, jota tarjoilevat mm. Cannibal Accident, Deathbound ja uudempi tuttavuus Carnalation. Myöskään grooven osuutta toimivasta kuolosta ei saa aliarvioida, ja Torture Killer onkin koko maailman mittakaavassa kärkiyhtyeitä keski tempoisen jauhannan osalta, vaikka viimeisimmällä ep:lään lisäsivätkin noita vanhan koulukunnan vaikutteita. Myös Deathchain ansaitsee kunniamaininnan, ollen poikkeuksena hieman enemmän kallellaan tuohon vanhan kuolon suuntaan, mutta silti toimivan myös allekirjoittaneelle.

Nykyisen asuinkaupunkini death skene on myös hyvin eloisa, ja yrittäjiä tuntuu löytyvän kyllä tarpeeksi, mutta taso vaihtelee mielestäni melko paljon. Peukku kuitenkin Turun bändiskenelle täältä.

[Keppana]

onko kenenkään muun mielestä aivan vitun huvittavaa, että joskus 2000-luvun alussa noin 1000000000000000000000000000000000000000 black metal bändiä pisti yhtäkkiä pillit ja meikit meikkipussiin, ja alkoivat jostain kumman syystä yhtäkkiä vetää death metallia?

Ketäs näin teki? Samoth, jolla death metal tausta valmiiksi?

[sakis]

onko kenenkään muun mielestä aivan vitun huvittavaa, että joskus 2000-luvun alussa noin 1000000000000000000000000000000000000000 black metal bändiä pisti yhtäkkiä pillit ja meikit meikkipussiin, ja alkoivat jostain kumman syystä yhtäkkiä vetää death metallia?

Ketäs näin teki? Samoth, jolla death metal tausta valmiiksi?

Voisiko olla norjalaisia, Satyricon, Dimmu Borgir? Luultavasti nuo vääntää kuitenkin blackia edelleen. Norja on kyllä musiikin suhteen melko mitäänsanomaton maa jos Suomeen ja Ruotsiin verrataan.

Suomalaiset black-metal bändit ovat osaltaan loistavia. Mieleen tulee ainakin Beherit (Drawing Down The Moon), Impaled Nazarene (kaks ekaa täyspitkää), Thy Serpent (koko tuotanto), Enochian Crescent ja Darkwoods My Betrothed jonka Witch Hunter -albumilla soittivat Tuomas Holopainen ja Emppu Vuorinen.

Suomalaisista dm-bändeistä unohtui mainita ...and oceans, jota on tullut luukutettua paljon. Taitaapa silti kuulua black-metal osastoon sekin.

[cfe]

Nykyisen asuinkaupunkini death skene on myös hyvin eloisa, ja yrittäjiä tuntuu löytyvän kyllä tarpeeksi, mutta taso vaihtelee mielestäni melko paljon. Peukku kuitenkin Turun bändiskenelle täältä.

Peukut myös täältä.

[cfe]

Nokian parinkymmenen vuoden takaisesta "DM-skenestä" on tässä threadissa jo mainittu Purtenance ja Convulse, mutta mainitaanpa vielä kolmas nimi. Myös Nokialla vaikuttanut Lubricant oli yksi 90-luvun alkupuolen omaperäisimmistä ryhmistä Suomessa. Ei sitä kaikkein suoraviivaisinta DM-vääntöä vaan jotain muuta.

Lubricantin MCD oli kyllä ihan mainio tekele. Mutta sitten taisivat jotenkin hukata itsensä ja hajosivat.

[Offensor]

Ai noi Xysman perässähiihtäjät omaperäisiä? OK... noh ei esim. Lubricantissa tai Convulsen tokassa pitkäsoitossa sinänsä mitään vikaa ole, suht kasvottomaksi vaan jää. Disgrace sentään osasi rokkaamisen hienosti! Hitto se vastikään ensi kertaa julkaistu Vol. 2 on mainiota Xysmaa!

Suomi DM top 5:

1. Rippikoulu - Musta Seremonia
2. Xysma - early shitz, First & Magical silti paras
3. Amorphis/Abhorrence... HOLY LAWS OF PAW!
4. Demigod (demo, jotenki Slumber... ei oo koskaan lähteny täysillä)
5. Convulse (World...)

Kunniamaininta Ukin Necrobiosikselle, Adramelechin Psychostasialle ja Nocturnal Feastin Hymn To Darkness demolle... kuka vitun nilkki nyysi mun kassun?

[Sir]

Ai noi Xysman perässähiihtäjät omaperäisiä? OK... noh ei esim. Lubricantissa tai Convulsen tokassa pitkäsoitossa sinänsä mitään vikaa ole, suht kasvottomaksi vaan jää.

Mä en jotenkin ole osannut tota Lubricantia Xysman perässähiihtäjäksi mieltää, mutta... ööö... nyt kun tarkemmin ajattelee niin voitpa olla oikeassakin. No joo, ei se huono bändi ollut.

[cfe]

Ai noi Xysman perässähiihtäjät omaperäisiä? OK... noh ei esim. Lubricantissa tai Convulsen tokassa pitkäsoitossa sinänsä mitään vikaa ole, suht kasvottomaksi vaan jää.

Mä en jotenkin ole osannut tota Lubricantia Xysman perässähiihtäjäksi mieltää, mutta... ööö... nyt kun tarkemmin ajattelee niin voitpa olla oikeassakin. No joo, ei se huono bändi ollut.

Olivat ne Xysmansa kuunnelleet mutta ei haittaa!

[Offensor]

No eihän sillä väliä jos tykkää! Meikällä ei vaan läheskään yhtä kovaa lähteny. Pointsit silti Lubricantille hienosta MLP-kannesta.

[Dies Irae]

Otsikko muutettu yleisesti DEATH metaliksi. Toki Suomi-akselia(kin) saa edelleen viljellä.

[cfe]

Tietääkö kukaan mitä hämeenlinnalaiselle The Zombi -yhtyeelle kuuluu? Bändi julkaisi muutama vuosi sitten kaksi älyttömän kovatasoista demoa/EP:tä ja heille jos keille olisi toivonut levytyssopimusta!

[Loke]

Vaasan poikia ei ole vielä mainittu, joten tehdään se nyt: Cartilage.

Ei edusta ehkä sitä kirkkainta kärkeä, mutta varsinkin In Godly Flesh demolla tarjoillaan varsin maistuvaa suomi-dm menoa. Dave Rottenin talliin päätyi tämäkin orkesteri, tosin ainoaksi isommaksi julkaisuksi taisi jäädä split lp ruotsalaisen Altarin kanssa. Hienoa pikselimössä tuon lp:n kansi muuten.

Cartilage - Intro: Carnival of Souls / The Altar

Jo mainitulta Necrobiosikselta kannattaa ottaa haltuun viime vuonna julkaista kokoelma: The Pile Of Decayed Entrails (jos sitä nyt vielä jostain saa käsiinsä).