Bänditoiminta = Yritystoiminta

Muusikoiden keskustelu- ja ilmoitusalue
Post Reply
TheKraken

Bänditoiminta = Yritystoiminta

Post by TheKraken »

Sehän nyt on selvää, että suurin osa suomalaisista pienistä bändeistä ui siellä verottajan katseen tavoittamattomissa, myy paitoja ja levyjä kädestä käteen ja tuskin merkkaa mitään tarkemmin paperille.

Entäs sitten kun tästä tahtoo ottaa sen yhden askeleen eteenpäin? Tulee tarvetta tilittää keikkapalkkioita, painattaa ja jälleenmyydä oheissälää ja tämän tahtoisi tehdä suomen lainsäädännön puitteissa valtiolle siivunsa tilittäen.

Mikä olisi se järkevin yhtiömuoto? Kannattaako edes yrittää hakea jotain starttirahoja? Yms. peruskysymyksiä tässä herää itsellä.

Itse olen tällä hetkellä sivutoiminen yrittäjä oman toiminimen kautta, joten ihan ekaa kertaa en ole itse liikenteessä, mutta siltikin tuntuu jotenkin epävarmalta sokkona alkaa tällaista operaatiota suorittamaan.

Siihen nyt ainakin olen päätynyt, että toiminimi ei missään nimessä tällaiseen operaatioon sovi, koska tällöin taloudellinen riski, verot sekä kaikki velvollisuudet lankeavat yhden ihmisen harteille. Tästä aiheutuisi varmasti pidemmällä aikavälillä hellasäröä bändin kesken.

Myöskin papereihin merkattava toimiala on vähän kysymysmerkkinä. Toimialaluettelosta ei oikein sopivia määritteitä löydy. Toki tiedän, että sen voi määritellä itsekin. Mutta mikä olisi semmoinen sopivan kattava määritelmä, johon sisältyisi kaikki bänditoiminnan pakollinen taloudellinen sivutoiminta? Kuitenkin samalla niin laaja, että tarvittaessa pystyy venymään vaikka omaa julkaisua tekemään, ilman että menee toimialan ulkopuolelle.

Olisi siis mukava kuulla ihmisiltä kokemuksia, jotka ovat tämän operaation jossain vaiheessa uraansa suorittaneet. Millaisiin yhtiömuotoihin päädyttiin, minkä tyyppisiä perustusasiakirjoja pyöriteltiin ja mistäs löytyy se paras sekä halvin kirjanpitopulju, joka ymmärtää tämän tyyppisten asioiden päälle?
hyrrä
Posts: 644
Joined: Thu Jul 24, 2008 5:01 pm
Location: Helsinki / Turku

Post by hyrrä »

Itse en osaa sulle antaa kyllä oikee mitää vinkkejä. Mutta aikoinani kun itse olin perustamassa mun toiminimeä, menin juttelemaan NYP:in. Siellä sain apua kaikkeen. Vaiheittain, ennenku olin edes rekisterissä ja siitä sitte etiäpäi. http://www.yrityshelsinki.fi/ <- tuolta kantsii tsekkailla ja varailla aikaa. Mikä parasta, noitten palvelut ei maksa sulle mitään! Auttavat sun starttirahahakemuksen vireille ja neuvoo mikä on sun tilanteessa järkevintä. Suosittelen!
TheKraken

Post by TheKraken »

Kuten nyt jo mielestäni aloitusviestissä selvitin, niin tosiaan tässä yrittäjiä ollaan jo ja kuviot on siinä mielessä tutut, mutta siis tahtoisin nimenomaan bänditoiminnan vinkkelistä käytännön kokemuksia. Netti on pullollaan oppaita yrityksen perustamiseen, jos jotakuta semmonen info kiinnostaa ja tosiaan keskuksia ja laitoksia on suomenmaa pullollaan jossa alkuun neuvotaan. Siitä nyt ei ole kyse kuitenkaan tässä.

Kukaan ei ole tässä ko. tapauksessa siis täysipäiväiseksi yrittäjäksi heittäytymässä (tähän torppaa starttiraha tod.näk.), vaan tarkoitus olisi yksinkertaisesti hoitaa bändin rahaliikenne (oheiskrääsän myynti, keikkaliksat jne) "virallisia" reittejä pitkin ja hoitaa homma niin, että mikäli alkaa rahaa pyöriä enemmänkin, niin ei olla samantein kusessa.

Tälläkin hetkellä sitä rahaa pyörii (lähinnä minun tilien kautta) kuitenkin aikamoisia summia ja pelko on perseessä, että joku päivä se verottaja innostuu niitä ihmettelemään ja sen jälkeen maksankin tuloverot jokaisesta roposta jonka olemme bändin kanssa tienanneet, vaikkakin joka pennonen on kyllä mennyt bänditoimintaan, mikä on tullutkin. Mutta ei se siltä paperilla näytä, eikä verottajaa paljon nappaile, kun tosiaan ei mitään virallisia tositteita kaikesta ole esittää, emmekä voi sellaisia myöskään kirjoittaa, jos jotain myymme.

Vai onko niin, että nämä asiat pidetään visusti vain omassa tiedossa? ;)
Typhon
Posts: 43
Joined: Thu Oct 04, 2007 9:30 pm
Location: Tampere

Post by Typhon »

Mitä tätä itse hetkisen pohdin, niin päällimmäisenä ajatuksena olisi osakeyhtiön perustaminen järkevimpänä vaihtoehtona, mikäli yhtäkkiä iskisi aivan älytön menestys = suunnaton rahaliikenne päälle. Toisaalta esimerkiksi lakiasioiltaan hieman vapaampi avoin yhtiö voisi myös tulla kysymykseen ja olla ehkä jopa järkevämpi vaihtoehto. Ottakaa asiantuntijoilta selvää, kumpi olisi parempi. Säästyy yllätyksiltä, lainsäädäntö kun voi olla joiltakin osin hyvinkin monimutkaista.
Janimal

Post by Janimal »

Äkkiseltään tuli mieleen, että osuuskunta voisi puutteistaan huolimatta taipua hyviknin bänditoiminnan tarpeisiin.
Decrepit

Post by Decrepit »

Moni on tainnut päätyä perustamaan rekisteröidyn yhdistyksen. Omaa kokemusta ei ole, mutta joskus olen näitä itsekin pohdiskellut. Toistaiseksi rahaliikenne on ollut omien bändien kohdalla sen verran pientä ettei ole tarvinnut asiaa tosissaan pohtia.
TheKraken

Post by TheKraken »

Osuuskunta voisi hyvinkin olla se helpoin ratkaisu, sitä miettinyt itsekin. Rekisteröity yhdistys taas ei oikein sovi kuvaan, koska silloin toiminnan tulisi olla voittoa tavoittelematonta ja vaikkakin tällä hetkellä tilanne on sellainen, niin tulevaisuudesta ei tiedä mitään.

Myöskin avoin yhtiö vaikuttaa suhteellisen harkittavalta ratkaisulta.

Edelleen silti olisi kiva niitä ihan oikeita käytännön esimerkkejä kuulla :)
Khansen
Imperiumi Assistant
Posts: 200
Joined: Fri Aug 23, 2002 1:06 pm
Location: Milloin missäkin
Contact:

Post by Khansen »

TheKraken wrote:Osuuskunta voisi hyvinkin olla se helpoin ratkaisu, sitä miettinyt itsekin. Rekisteröity yhdistys taas ei oikein sovi kuvaan, koska silloin toiminnan tulisi olla voittoa tavoittelematonta ja vaikkakin tällä hetkellä tilanne on sellainen, niin tulevaisuudesta ei tiedä mitään.

Myöskin avoin yhtiö vaikuttaa suhteellisen harkittavalta ratkaisulta.

Edelleen silti olisi kiva niitä ihan oikeita käytännön esimerkkejä kuulla :)
Avoimessa yhtiössä pitää olla melkoinen luottamus, koska jokainen on vastuussa omalla henk. koht. omaisuudellaan tuossa tilanteessa, myös siitä mitä joku toinen yhtiön nimissä on saattanut tehdä.
TheKraken

Post by TheKraken »

Khansen wrote:Avoimessa yhtiössä pitää olla melkoinen luottamus, koska jokainen on vastuussa omalla henk. koht. omaisuudellaan tuossa tilanteessa, myös siitä mitä joku toinen yhtiön nimissä on saattanut tehdä.
Tämä on toki totta. Samoja naamoja tässä nyt kuitenkin kohta vuosikymmen tuijoteltu ilman edes mitään merkittäviä erimielisyyksiä, joten ei sinänsä ihan hirveästi tuo mahdollisuus pelota. Ainahan sitä joku voi kadota Karibialle käteiskassan kera, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä.

Varsinkin jos tehdään pelisäännöt selviksi ja pidetään huoli siitä, että raha ei pääse liikkumaan "epävirallisia" väyliä, vaikka joku niin tahtoisikin.

On nää kyllä hankalia asioita. Miksei vaan vois olla jotain semmosta "Avoin yhtye"-muotoa, joka olisi kuin tehty tätä varten ;)

On nimittäin tässä nyt jo kuukausia tullut kahlattua kaikenmaailman opuksia läpi ja ei vaan semmosta oikeasti just nappiin osuvaa tapaa ole vain kohdalle osunut.

Helpointahan tietty olisi ulkoistaa kaikki mahdollinen rahaliikenne levy-yhtiölle, ulkoistaa paitamyynti jollekin taholle ja hoitaa rahat tännepäin palkkana jonkun keikkamyyntitahon kautta, mutta jotenkin ei vaan näin pienelle orkesterille tuokaan vaihtoehto järin hyvältä tunnu, kun tosiaan jokainen välikäsi siinä välissä meinaa aikamoista tulonmenetystä.
Khansen
Imperiumi Assistant
Posts: 200
Joined: Fri Aug 23, 2002 1:06 pm
Location: Milloin missäkin
Contact:

Post by Khansen »

TheKraken wrote:
Khansen wrote:Avoimessa yhtiössä pitää olla melkoinen luottamus, koska jokainen on vastuussa omalla henk. koht. omaisuudellaan tuossa tilanteessa, myös siitä mitä joku toinen yhtiön nimissä on saattanut tehdä.
Tämä on toki totta. Samoja naamoja tässä nyt kuitenkin kohta vuosikymmen tuijoteltu ilman edes mitään merkittäviä erimielisyyksiä, joten ei sinänsä ihan hirveästi tuo mahdollisuus pelota. Ainahan sitä joku voi kadota Karibialle käteiskassan kera, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä.

Varsinkin jos tehdään pelisäännöt selviksi ja pidetään huoli siitä, että raha ei pääse liikkumaan "epävirallisia" väyliä, vaikka joku niin tahtoisikin.

Helpointahan tietty olisi ulkoistaa kaikki mahdollinen rahaliikenne levy-yhtiölle, ulkoistaa paitamyynti jollekin taholle ja hoitaa rahat tännepäin palkkana jonkun keikkamyyntitahon kautta, mutta jotenkin ei vaan näin pienelle orkesterille tuokaan vaihtoehto järin hyvältä tunnu, kun tosiaan jokainen välikäsi siinä välissä meinaa aikamoista tulonmenetystä.
Jeps, kyllähän varmasti luottamusta on, mutta jostain ihmeellisestä syystä ihmisten käytös saattaa hyvinkin muuttua kun raha tulee mukaan kuvioihin vähän isommassa määrässä. Valitettavan usein on tällaisen kuvion itsekin nähnyt, mukava kyllä, poikkeuksiakin on...

Tuo ohjelmatoimiston käyttäminen on kaksipiippuinen juttu siinä mielessä, että tietysti he ottavat välistä osuuden, mutta toisaalta he saattavat saada paljon enemmän keikkaa myydyksi parempaan hintaan.

Ja oikeassa olet, nää on vaikeita asioita :/
hakkinti

Post by hakkinti »

Valitettavan vähän voin kokemuksesta mitään kertoa esim. soveltuvimmasta yritysmuodosta, mutta samaa asiaa on tullut pohdittua jo vuosia. Muutamia kommentteja jo tulleisiin vastauksiin/ajatuksiin/kysymyksiin.
  • Toiminimi on kaikkein kevyin pyörittää. Osakeyhtiö vaatii paljon enemmän säätöä.
  • Toiminimessä kaikki voi kaatua omaan niskaan (kuten jo todettua), osakeyhtiössä menee vain sijoitus (esim. 2500 € osakepääoma / viidellä jäsenellä = 500 € per naama). Tärkeää on kuitenkin muistaa tuo yritystoiminnan keveys/raskaus ja pitää mielessä myös se, että tuskin olette tekemässä miljoonalla levyä ja kämpät on takaamassa lainoja? Kuinka pahasti hommat sitten voi mennä pieleen toiminimelläkään, jos kyse on esim. merkkarimyynnistä ja keikkaliksoista? Tuskin olette keikkabussia tai studiota heti hommaamassa?
  • Vaikka yhtiömuodot ja yritystoiminta on tuttua, niin ehkäpä juuri joku yritysneuvoja osaisi vastata yritysmuotokysymyksiin kuitenkin parhaiten?
  • Keikkamyyjät ottavat luonnollisesti omansa välistä ja pienelle bändille se tuntuu isolta jutulta. Toinen yrittää saada palkkaa myymällä keikkoja, mutta artistille ei välttämättä jää vieläkään mitään käteen, vaikka liksat saattavat hyvinkin tuplaantua kertaheitolla (samalla kun nimi ja liksat kasvaa, on todennäköisempää että aletaan henkilöauton ja kitaroiden sijasta kulkemaan vuokrapakulla ja omalla backlinellä, ääni- ja valomies voivat olla myös hyviä "sijoituskohteita" ja yllättäen tuplaantunut liksa onkin hävinnyt muiden pussiin). Tässä kohtaa on kuitenkin erittäin tärkeä muistaa pari pointtia: samalla kun keikkamyyjä vie osansa teidän rahoista, hän hoitaa myös osan teidän työstä. Se taas tarkoittaa enemmän aikaa SINULLE muihin hommiin ja vähemmän stressiä. Lisäksi keikkamyyjillä, jotka ovat jo toimineet alalla on paljon paremmat kontaktit, ammattitaito, laskutus pyörii, hoitaa käytännön järjestelyt keikkapaikkojen kanssa jne jne. Maksaa teille jotain (15-30 %), mutta vähentää teidän työtaakkaa.
  • Paitamyynnissä ihan sama. Joku muu vastaa painofirmojen etsinnästä/kilpailutuksesta/reklamaatioista, mahdollisesti/todennäköisesti myös painatuskustannuksista, rahdeista, ennakkomaksuista jne. ja tilittää sitten vain teille provikat myynneistä. Sen sijaan, että bändikassa vedetään aina tyhjille kun tilataan paitoja ja huppareita, joita myydään puolisen vuotta, vaihtoehtona voi olla, että valikoima laajenee ilman että menee senttiäkään omaa rahaa, joku pyörittää verkkokauppaa (verkkopankkimaksut, luottokortit, hoitaa postitukset ja reklamaatiot) ja teille tulee rahaa ilman riskiä.
Eikä millään sormea heiluttavalla äänensävyllä, kunhan ulostin ajatuksia, joita sattui ruoanlaiton ohessa tulemaan mieleen. Jokusenkin vuoden olen erinäisissä bänditoiminnoissa nimittäin vastannut aika monestakin asiasta ja pohtinut juuri samoja kysymyksiä.
Janimal

Post by Janimal »

Tässä tiivistettyä tietoa osuuskunnasta

Osuustoimintahan on idealtaan sitä, että jokainen tuo oman aktiivisen panoksesta osuuskunnan toimintaan. Bändin pyöritykeen tämä todellakin voisi soveltua hyvin. Osuuskunnan liittymismaksua ei ole ennalta säädetty, se voi olla myös apporttiomaisuutta (esim. sittokamat). Taloudellinen vastuu rajoittuu osuuskunnan omaan omistukseen, ei kenenkään henilökohtaiseen vastuuseen.
TheKraken

Post by TheKraken »

hakkinti wrote:
  • Paitamyynnissä ihan sama. Joku muu vastaa painofirmojen etsinnästä/kilpailutuksesta/reklamaatioista, mahdollisesti/todennäköisesti myös painatuskustannuksista, rahdeista, ennakkomaksuista jne. ja tilittää sitten vain teille provikat myynneistä. Sen sijaan, että bändikassa vedetään aina tyhjille kun tilataan paitoja ja huppareita, joita myydään puolisen vuotta, vaihtoehtona voi olla, että valikoima laajenee ilman että menee senttiäkään omaa rahaa, joku pyörittää verkkokauppaa (verkkopankkimaksut, luottokortit, hoitaa postitukset ja reklamaatiot) ja teille tulee rahaa ilman riskiä.
Hyvä pointti, mutta kun tosiaan ollaan niin pientä bändiä, niin semmonen paitamyyjätahon saaminen ylipäätään kiinnostumaan, ja ottamaan sitä riskiä että painaa paitoja jotka ei käy kaupaksi, on kohtuullisen hankalaa ;)
Jere Sumell
Posts: 8
Joined: Sat Jan 16, 2021 4:13 pm
Location: Turku
Contact:

Re: Bänditoiminta = Yritystoiminta

Post by Jere Sumell »

Vanha ketju, mutta vastataan nyt.

Tuossa avoimessa yhtiössä on se ongelma, kun siinä vaaditaan ns. hijlainen yhtiömies, ja sillä ei käytännössä ole mitään sanavaltaa. Vaikka olisi kuinka luottamus yhtiökumppaneihin, voi olla vaikeaa saada ketään hiljaiseksi yhtiömieheksi, tai jossain vaiheessa voi tulla riitaa jostain asiasta, niin avoin yhtiö aika huono yhtiömuoto.

Itsellänikin oli aktiivisena noin 1,5 vuotta luovan alan toiminimi, profiloiduin "Turkulainen luovan alan monitoimi-osaaja" -teeman alle, mutta jos on useampia jäseniä esim. bändissä niin osakeyhtiö on selvin ja järkevin yhtiömuotovalinta, tosin se on kalliimpi, ja juridisesti monimutkaisempi mitä toiminimi, mutta jos on tosissaan liikenteessä, se on paras. Hallintokulut ja ylläpitokulut osakeyhtiössä on suuremmat, kun esimerkiksi kirjanpitäjä veloittaa erikseen tilipäätöksen tekemisestä, joka on pakollinen osakeyhtiössä kaksinkertaisen kirjanpidon lisäksi, kun taas toiminimessä riittää yksinkertainen kirjanpito. Vaikka siitä olisi itsekin jonkin verran perillä, niin tavallisesti kannattaa ulkoistaa kirjanpito.

Osakeyhtiössä kun jaetaan ne osuudet sen mukaan, mitä kukin sijoittaa alkupää omaa yrityksen perustamisvaiheessa, niin se määrittelee sen, montako ääntä on käytettävissä yhtiökokouksessa. Yleensä bändin keulahahmo/perustaja omaa vähintään 51% yrityksestä, ja loput osuudet jakautuu ehkä bändin muitten jäsenten kesken, tai voi olla vielä rahoittajia, yms. muista sidosryhmistä ottamassa siivusta.

Osingonmaksulait on muuttuneet, mutta jossain vaiheessa oli kannattavaa tehdä niin, että ei maksa palkkaa, jos on pieni osakeyhtiö, vaan maksaa kerran tilikauden aikana osingot osakkaille, verotuksellisista syistä.

Osakeyhtiön perustamiseen ei enää vaadita alkupääomaa, paitsi se 350 euroa vai mitä se on, kun sen ilmoituksen tekee netissä, mutta jos on alkupääomaa sijoittamassa yritykseen, sitten netissä ei voi perustaa. Joskus markkaaikana hinta oli 50 000 markkaa, sitten 8000 euroa, 2500 euroa, ja nyt se on nykyään 0 euroa.

On osakeyhtiössä se etu, että soittimet on tuotannontekovälineitä, jotka voi kirjanpidossa merkitä poistoihin vaikka viideksi vuodeksi, ja treenikämpän vuokrat on bändin toimitilasta aiheutuvia kustannuksia, niin nekin on verovähennyskelpoisia menoeriä, niin jos musiikkibisnekseen lähtee, niin en näe järkeä ihan 0 euron alkupääomalla lähteä liikenteeseen.
Post Reply