Päivän uutinen

Valikoidut off-topic-aiheet
Vastaa Viestiin
Ice
Viestit: 2753
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

23 Maalis 2020, 09:26

Tuohon Jukkikseen linkkaamaan juttuun, toki kaikki skenaariot on mahdollsia niin Koronan kuin kaiken muunkin suhteen. Jos kaikki paskat skenaariot toteutuu putkeen, onnettomuus/kohtalo on väistämätön. Tämähän todettiin nissä lento-onnettomuuksissakin, joissa se korkeusmittaristo ei toiminut oikein ja onnettomuus vaati usean asian menemistä täysiin pieleen, täysin oikeassa järjestyksessä. En siis vertaa näitä keskenään mutta kulku on samanlainen. Yksittäinen juttu ei oleisi aiheuttanut mitään, kaksi peräkkäistääänn eivät olisi aiheuttaneet, jos kolmas ei olisi toteutunut, eikä asia olisi tapahtunut, jos joku välivaihekin olisi jäänyt välistä. Well, u got the point. Mutta tuon saman tarinan voisi kirjoittaa (ja on jo kirjoitettu aiemmin) HIV:stä, Ebolasta jne jne jne.

Itse päätin jo nine-elevenin aikaan, etten ala tätä lyhyttä aikaa pallolla elämään pelossa ja miettimällä koko ajan, mikä voi mennä pieleen ja mihin todennäiköisemmin kuolen. Tämä ei tarkoita mitään JOLO elämäntyyliä tmv., vaan sitä että eletään elämää niin täysillä kuin osataan. Vaikka tulisi mitkä rajoituksen, voi elämää silti elää täysillä ja nauttia hetkistä (olkoon ajatus nyt vaikka kuinka vammasiat hippiroskaa sitten).

Kyllä IMO ihmisten baari-intoilu ja Ikeassa käynti kumpuaa siitä, ettei rajoitustoimille ole annettu mitään kestäviä perusteita. Esim. pidetään huolta vanhuksista ja muista heikossa asemissa olevista = ei tämä hallitusta kiinnostanut pätkääkään 3 kk sitten tai vuosi sitten tai no oikeammin sanottuna koskaan. Toinen perussyy; pidetään huolta, että terveydenhuollon resurssit riittää = silti viime vuosina ja kuukausina terveydenhoidon edellytyksiä on jatkuvasti heikennetty (vähennetty synnytyssairaaloita, vähennetty tehohoitapaikkoja ja -paikkakuntia jne.) En näe median antamaa syytä, ettei Marin ole vakuuttava, syynä ihmisten käyttäytymiselle vaan IMO sen, ettei ole annettu pitävää vastausta kysymykseen miksi.


Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

23 Maalis 2020, 12:38

Ristiriitaista on hallituksen linjauksetkin - sote-puolella halutaan pitää virastot auki, kuitenkin opetuspuolella kehotetaan jäämään lasten kanssa kotiin.
Hellbilly
Viestit: 112
Liittynyt: 25 Elo 2002, 15:48
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

23 Maalis 2020, 13:03

Sabbathman kirjoitti:
23 Maalis 2020, 12:38
Ristiriitaista on hallituksen linjauksetkin - sote-puolella halutaan pitää virastot auki, kuitenkin opetuspuolella kehotetaan jäämään lasten kanssa kotiin.
Ei kai tuossa mitään ristiriitaa ole? Meille ainakin on tullut äärimmäisen yksiselitteistä ja selkeää viestiä: 1-3 -luokkalaiset saavat mennä kouluun jos on pakko, mutta suotavaa on että ovat kotona.

Kunnallisella puolella ainakin meillä päin on siirrytty etätöihin jos vain mahdollista. Tällöin suositus on että lapset pysyvät kotona.

Kaikilla ei toki tätä mahdollisuutta ole, jolloin 1-3 -luokkalaiset saavat mennä kouluun.
Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

23 Maalis 2020, 13:45

Hellbilly kirjoitti:
23 Maalis 2020, 13:03
Sabbathman kirjoitti:
23 Maalis 2020, 12:38
Ristiriitaista on hallituksen linjauksetkin - sote-puolella halutaan pitää virastot auki, kuitenkin opetuspuolella kehotetaan jäämään lasten kanssa kotiin.
Ei kai tuossa mitään ristiriitaa ole? Meille ainakin on tullut äärimmäisen yksiselitteistä ja selkeää viestiä: 1-3 -luokkalaiset saavat mennä kouluun jos on pakko, mutta suotavaa on että ovat kotona.

Kunnallisella puolella ainakin meillä päin on siirrytty etätöihin jos vain mahdollista. Tällöin suositus on että lapset pysyvät kotona.

Kaikilla ei toki tätä mahdollisuutta ole, jolloin 1-3 -luokkalaiset saavat mennä kouluun.
Joo ohjeet sinänsä on selkeät tähän asti. Mutta toinen taho vaatii toista, toinen taho suosittaa toista. Vielä on sentään vaihtoehtoja.

Vielä ollaan töissä, puoliso lasten kanssa kotona, pitää yrittää sopia etätöistä jos tulee pakkorako ja puoliso joutuu töihin vähän miehityksen takia...ikävä vaan siinä kohtaa viedä lapsia kouluun jos molemmat joudutaan olla töissä, riskeerata heidät. Etätöiden mahdollisuudetkin kun on mitä on, tai siis niitä ei ole mietitty eikä laittein mahdollistettu vielä.

Sitten menee virastojen aukiolovaatimus nurin jos koulut laitetaan kiinni, ehkä ne etäratkaisut löytyvät kaikille vasta sitten.

Kun nyt pysyttäisiin terveenä.
Napero
Viestit: 232
Liittynyt: 30 Huhti 2009, 00:23
Paikkakunta: Espoo

25 Maalis 2020, 12:54

Kyllä tästä koronasta tulee lopulta paljon isompi hämminki kuin mitä vielä ymmärretäänkään. Kuolleita tulee Suomessakin runsaasti, vaikka tähän mennessä kasassa on ilmeisesti vasta kolme vainajaa. Henkilökohtainen veikkaukseni on, vaikken kenellekään mitään pahaa yleensä haluakaan ennustaa, että Martti Ahtisaaresta tulee ihan lähipäivinä korona-tragedian kansalliset kasvot, ja viikon päästä ollaan jo aikamoisella kehityskaarella kohti sataa kuollutta.

Toinen asia on talous. Jos alkaneelle vuosineljännekselle ennustellaan jo nyt parhaimmillaan 30% pudotusta kansantuotteeseen, ja vahinkoa kärsiviä vuosineljänneksiä saattaa tulla useampiakin, niin veronkorotukset ensi vuonna eivät jää pariin prosenttiin. Nyt mennään alamäkeen niin että rytisee, ja monet alat, etenkin ravintola- ja matkailusektorit, kärsivät pahasti vielä ensi vuonnakin.

Mutta totuus on se, että taloutta ei pyöritetä sairaalasta tai vammautuneena vuoteesta, saati sitten haudasta. Jos mitään ei tehtäisi, jäisi taloudestamme jäljelle vielä vähemmän. Puolen vuoden romahdus on pieni hinta maksettavaksi verrattuna siihen että kuolleita alkaisi olla kymmeniä tuhansia, niin kuin kävisi ilman eristäytymisiä. Huonona vertauksena voisi sanoa, että mätä hammas kannattaa vetää nyt heti, ja toivoa että toimenpide auttaa; jälkikäteenhän toimenpiteiden vaikutuksia ei voi arvioida muuten kuin vertaamalla muiden maiden toimenpiteiden vaikutuksiin, ja Ruotsin linja onkin ainakin toistaiseksi ollut paljon löysäotteisempi kuin Suomen. Taudin itsensä näkökulmasta Italia ei ole niin erilainen että meillä tai ruotsalaisilla mitään selkeää etua olisi, ja siellä rytisee ihan kunnolla, joten epäilen että Ruotsin tilanne menee paljon Suomen nykyistä vaikeammaksi parissa viikossa.

Baarit ja yökerhot kiinni ja heti, lopuille toimistotyöntekijöille joille se suinkin on mahdollista heti käsky täydelliseen etätyöhön, ja niin edelleen. Se, että keppanabaariin voi edelleen mennä kuolaamaan yhteisen karaokemikin päälle ja juomaan vahingossa kaverin tuopista on niin typerää, että jos se jatkuu, alkaa olla aika vaikeaa perustella vapaaehtoisen eristäytymisen tarvetta kenellekään. Koronan voittamiseen tarvittaisiin käytännössä koko kansan kuukauden eristys, ja joka ainoa baari-ilta nollaa sen kellon aina uudestaan.

Mitäs mieltä olette, olisiko hyvä idea laittaa pystyyn jonkinlainen koronaeristys-topicci? Lauta on nykyisin kovin hiljainen, ja minä ainakin kaipaisin ajanvietettä. Kolmatta viikkoa kotona alkaa käydä jo tylsäksi, ja olisi hauska tietää miten muut aikaansa tappavat.
Ice
Viestit: 2753
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

25 Maalis 2020, 15:36

Kun kaikki on asiansuhteen nyt veikkailua, on hienoa että Ruotsi toimii eri lailla ja saadaan todisteita oliko muiden maiden keinot liian rankkoja suhteessa virukseen vai ei.

Ruutu+ alkaa rajastamaan koronalla ja tarjoamaan keikkoja, tulossa Monroe/Jaffa sekä Nastyn keikkaa ja Kelaa ekana, jos joku niistä haluaa maksaa. Itse voi katsoa youtubesta mieluummin keikkoja, jossa yleisöäkin kun noita, mutta voi Monroeta vilaista jos avautuu joskus ilmaiseksi tallenteena.

Itse siirryin etätäiohin toimistolta eilen, kun siihen saakka meillä oli ohje, että tarvittaessa tilanteen mukaan voi olla etänä. No viikon alussa kanta johdossa muuttui ja nyt ollaan enimmäkseen etänä, toki kirjeposti pitää toimistolla käydä katsomassa.

Koronaviihetopicin voit itse perustella; itse viihdyn kuten aina ennenkin eli videopelit, musiikki, ulkoilu ja leffat sekä sarjat niin ei oma vapaa-aika eroa kun sillä ettei pääse uimaan.
Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

25 Maalis 2020, 17:54

^ Voidaan jatkaa koronaan liittyen täälläkin.

16.3. kävin viimeksi avantosaunalla, sen sulkeminen on riipinyt itseäni eniten (normisti käyn 3-4 kertaa viikossa, "mens sana in corpore sano"), mutta mennään siinäkin turvallisuus edellä. Kotona on sentään sähkösauna ja terassi.

18.3. lähtien pojat on harjoitelleet kotikoulun arkea. Hyvinhän tämä on sujunut, vähän vuorotellen oltu tässä kotona lasten kanssa. Koulutehtävät tulevat aina päivittäisenä listana nettiin, mukaan tulee tarkistusvideo linkkinä - kyllä tämä tästä! Opettaminen ja läksyjen kyttääminen sujuu luonnostaan ja mielellään, pojatkin ovat jaksaneet uutta meininkiä todella hyvin.

Viihteinä on ollut vinyyleihin tutustumista, Demons & Wizards CD:ltä, Manowar best of 1982-2012, mielenkiintoisen tv-sarjatarjonnan ollessa lähes nollassa huvituksena on kuitenkin toiminut Fast & Loud ja Counting Cars. Omaan autoon en tehnyt nyt kuin talven roskien imuroinnin ja nesteiden täydennystä.

Ihmeellistä miten lapset viihtyvätkin hyvin, vaikkei juuri mihinkään voi mennä. Legot, rakentelut, lastenohjelmat, eläimet, Minecraft, piirtelyt, kirjat...välillä käydään pihalla tuulettumassa. Päivät menee iltaan kyllä.

Kylillä on hiljaista kuin 80-luvulla. Kaupasta on turha vetää määräänsä enempää mitään, kaapeissa on muutenkin ainakin muutaman päivän ruuat koko ajan joten ei siihen mitään hamstrausta tarvita. Eikä kaikilla todellakaan ole varaavia takkoja, isoja puuvarastoja, tilavia ruokakomeroita ja asekaappeja. Näilläpä mennään.

Huomenna taas töihin, en tiedä onko nyt parissa päivässä muuttunut mikään. Asiakastyötä tehdään pienen etäisyyden päästä, puhelintyötä tehdään mikä ehditään. Kotietätyöstä en tiedä vielä, ei ole laitteita eikä näkymää siirrytäänkö siihen ja koska.

Reservin kutsuista varmaan tiedämme lähipäivinä että tuleeko niitä vai ei (jopa PV on hukassa omien viestintöjensä kanssa). Kun nyt ei tarvitsisi lähteä mihinkään torjuntatehtäviin Uudenmaan rajalle tjm.

No onneksi mennään nyt vain tämä päivä ensin. Huomista voi vähän suunnitella.
Jussi
Viestit: 10308
Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Paikkakunta: Oulu (Rollo)

25 Maalis 2020, 23:08

Napero kirjoitti:
25 Maalis 2020, 12:54
Puolen vuoden romahdus on pieni hinta maksettavaksi verrattuna siihen että kuolleita alkaisi olla kymmeniä tuhansia, niin kuin kävisi ilman eristäytymisiä.
Olen Issen linjoilla tuosta, miten jälkiviisaus tai -polvet näyttäköön, oliko tämä kuinka ylimitoitettua vai ei, mutten usko tuohon kymmeniintuhansiin kuolleisiin meillä kovin helposti ennen kuin edes maailmalla ylitetään tämän listan top-3:
Hesari su kirjoitti:Maailman pahimmat pöpöt, arkiset tappajat, jäävät usein huomiotta
Käännetään katse hetkeksi vanhoihin mutta tuhoisiin seuralaisiimme – mikrobeihin, jotka ovat kylväneet kuolemaa niin kauan, että olemme turtuneet.

Jussi Konttinen


KORONAVIRUS sars-cov-2 on tappanut maailmassa lyhyessä ajassa yli 10 000 ihmistä. Kyseessä on uusi virus, joka leviää nopeasti ja josta tiedetään vähän. Uhreja tulee varmasti lisää. Siksi se pelottaa.

Käännetään katse kuitenkin hetkeksi vanhoihin mutta tuhoisiin seuralaisiimme – mikrobeihin, jotka ovat kylväneet kuolemaa niin kauan, että olemme turtuneet. Nekin ansaitsevat huomiomme.

KAS tässä aikamme tappavimmat taudinaiheuttajat:

Tuberkuloosi, 1,3 miljoonaa kuolonuhria vuodessa. Bakteerin aiheuttama tuttu ja vaarallinen keuhkotauti surmaa yhä Suomessakin kymmeniä. Antibiooteille resistentti muoto jyllää naapurimaassamme Venäjällä. Maailman terveysjärjestö haluaa eroon tuberkuloosista. Siihen se tarvitsisi kolme miljardia euroa rahaa.

Hiv, 770 000 uhria vuodessa. Ei juuri esittelyjä kaipaa. Lääkityksen ansiosta hi-virus ei kehity aidsiksi eikä johda kuolemaan. Silti 38 prosenttia maailman hiv-positiivisista ei saa lääkkeitä.

Influenssa, jopa 650 000 uhria vuodessa. Ilmeisesti jo tuhansia vuosia seuranamme ollut epidemia, jonka uusin muunnos saapuu joka talvi ja surmaa ilman suurempaa hälyä Suomessakin satoja ihmisiä. Rokote vähentää riskiä.

Pneumokokki, 500 000 uhria vuodessa. Tavallisin keuhkokuumetta aiheuttava bakteeri. Tappaa Suomessakin satoja, etupäässä vanhuksia. Hoitoa antibiooteilla ja hengityskoneella. Kehitysmaissa aliravittujen lasten surma.

Malaria, 405 000 uhria vuodessa. Trooppisen hyttysen levittämä loinen surmaa etenkin pikkulapsia Afrikassa. Kuolleisuus on vähentynyt toimilla, joihin maailman toiseksi rikkain ihminen Bill Gates on käyttänyt 1,4 miljardia euroa.

Rota- ja norovirukset sekä shigellabakteeri, noin 200 000 uhria kukin. Tarttuvat ulosteista ja tappavat lapsia ripuliin. Rotavirusta vastaan on olemassa rokote, mutta toisin kuin Suomessa, monessa maassa se ei kuulu rokotusohjelmaan.

Rs-virus, 200 000 uhria vuodessa. Maailman tavallisimpia viruksia, mutta esiintyy julkisuudessa ani harvoin. Flunssan aiheuttaja voi lapsella tai vanhuksella johtaa keuhkokuumeeseen. Suomessa tehohoito pelastaa, muttei aina. Rokote kehitteillä.

JOS pääsit lukemisessa tänne asti, pidetään yhdessä hiljainen hetki näiden arkisten tappajien miljoonien uhrien muistoksi.
Enkä tarkoita vähätellä, mutta suhteellisuudentajua peräänkuulutan. Toki tässä on nyt se, ettei siitä tiedetä vielä kaikkea, mutta on tuo silti minusta aika hurjaa miten 1,3M per vuosi tappava tuberkuloosi ei ole esim. meillä kiinnostanut koskaan kenelläkään, vaikkei jyllää venäjää kauempana :idea:
Napero
Viestit: 232
Liittynyt: 30 Huhti 2009, 00:23
Paikkakunta: Espoo

26 Maalis 2020, 00:50

Tuo artikkeli oli mielestäni tässä tilanteessa hiukan mauton ja tarpeeton veto. Oikeassa se toki on, mutta kun huomioidaan se, että nyt on liikenteessä ihan kaikkiin noista vanhoista tutuista verrattuna todella hurjan tarttuva uusi pöpö, jota ei kunnolla tunneta, ja jonka tappavuuskin on ollut ja on edelleen melkoista arvauspeliä, niin artikkeli jossa muistutetaan koronaan verrattuna melko hankalasti hankittavan tuberkuloosin kuolleisuuslukuja uuteen tautiin kuulostaa suoraan sanoen kaljalla käyvän harvahampaisen ammatti-besserwisserin lähiöpubihöpinältä. Minun mielestäni noilla perusteilla on turha lähteä edes kiertokautta vähättelemään koronaa. Ääliöille on turha antaa ammuksia juuri nyt, sille on aikaa myöhemmin, jos käy ilmi että korona onkin vain uusi nuhakuume. Mitä se siis ei varmasti ole.

Sen lisäksi, vaikka liberaali puunhalaaja ja empaattinen ihminen olenkin, tässä tilanteessa minun mielestäni kotimaan asiat menevät aika heittämällä esimerkiksi malarian ohi vähintäänkin väliaikaisesti. Laittaa asiat mihin tahansa perspektiiviin, niin melko tappavan kotimaassa riehuvan taudin minkäänlainen vähättely on minulle melkoinen punainen vaate. Ne joiden mielestä tuo artikkeli on hyödyllinen voivat sitten koronan muututtua vähemmän ajankohtaiseksi laittaa vaikka tilisiirtoa Gatesin säätiölle. Muuten tuo on vain näsäviisastelun ja perseilyn välimaastosta.

Niin, ja siis jos kuolleisuus on vaikka prosentin luokkaa, niin ilman mitään toimenpiteitä vaikkapa puolen Suomen sairastuminen tarkoittaisi 2,5 miljoonaa sairastumista ja niiden talousvaikutuksia, tuo kun rosvoaa helposti yli kuukauden työaikaa toipumisineen. Vapaaehtoinen eristäytyminen on jo iso toimenpide, ja jokin jenkkimallinen business-as-usual levittäisi tautia aivan hullua vauhtia. 2,5 miljoonan sairastuessa prosentin kuolleisuudella kuolleita tulisi rouheat 25 000. Kannattaa toki muistaa että nuo isommat kuolleisuusluvut ovat tulleet paikoissa joissa tehohoitoa ei ole riittävästi suhteessa sairastuneisiin, ja parin miljoonan sairastuneen tapauksessa se on nimenomaan se tilanne johon välittömästi päädyttäisiin. Eli kymmenien tuhansien vainajien luku ei ole mikään hiharavistus. Onneksi ei oltu ensimmäisiä joihin tämä Euroopassa iski, ja onneksi suomalaiset ymmärtävät asiat riittävän hyvin ja eristäytyminen näyttää olevan laajasti hyväksytty tosiasia.

Itse vietän aikaa pelkästään esikoinen luonani tämän viikon ajan. Pari muuta palaa exän luota kilometrin päästä maanantaina. Projektina on katsoa koko Avengers: Endgameen loppuva Marvel Cinematic Universen 21 leffan sarja tahdissa leffa/ilta. Iron Man III oli tänään vuorossa. Hulk oli kamala, enkä oikein ole jaksanut innostua noista Guardians of the Galaxyistä pätkääkään, mutta kun on leikkiin ryhdytty niin tällä mennään. Samalla ajattelin siivota todella perusteellisesti koko kämpän, ja jos tämä jatkuu pitkään ja säätilat ovat sille suotuisia, niin voisin rakennella kilpikonnalle uuden isomman terraarion kierrätyskamasta. Mökkihöperöksi siis tuskin päädyn.

Etätyö muuten maistuu aika mainiosti. Maanantaina alkoi firman pilottiryhmän muutto Triplaan, siellä on kaksi kerrosta valmiina. Kävin tiistaina varovasti katsomassa, ja paikalla oli kokonaista 11 henkeä. Tripla oli muutenkin lähes tyhjä. Pitäydyn kotikonttorilla, mitään syytä toimistolle hiippailuun ei ole, ja olen oikeasti saanut aika mainiosti duuniakin tehtyä. Etätyökalut ovat meillä loistavat, ainakin minun hommiini, joten en turhaan lähde tartuntaa hakemaan kun ei kerran tarvitse.

Päivän paskempi uutinen oli se, että broidilla taitaa olla korona. Mutta velipoika on meikäläisen vastakohta, nuori ja hyväkuntoinen siis, eli selvinnee siitä ihan mukavasti. Itsestäni en olisi ihan niin varma.
Ice
Viestit: 2753
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

26 Maalis 2020, 10:08

^Vaikka Suomessa sairastuisi 2,5 mil. niin suurin osa olisi oireettomia ja töissä, kuten nytkin ollaan ennen tätä oltu normaalisti töissä flunssassa, pikku kuumeessa ja influenssassa. Perus-influenssa on myös oireeton /vähä-oireinen ja siksi kiertää niin hyvin, kun valta-osa kenellä se ei tajua sitä tartuttavansa. Oma veikkaus on, että vuoden-kahden päästä tämä on tuolla pneumokokin tasolla "vaarallisuudessa" ja tästä ajasta suurin oppi on, etät miten toimitaan jos oikeasti tulee kulkutauti joka tappaa joka kolmannen.

HS:n juttu on siinä mielssä paikkansa puolustava IMO että antaa perpektiiviä tähän asiaan. kuten se joku aiempi juttu, että 28 000 lasta kuoleen nälkään joka vuosi. Koronan suurin ongelmahan on, että se tappaa rikkaita vanhoja länsimaalaisia, jotka ovat myös maailman vallankahvoissa kiinni ja siksi tästä on saatu globaalitapaus onnistuneesti. Tuberkuloosi voidaan aina ohittaa, kun "sehän on vain Venäjällä", oletus siis lauseessa monilla on, että venäläinen on vähempi arvoinen kuin ihminen, enkä siis tarkoita omaa näkemystäni vaan sitä miten näihin tauteihin suhtaudutaan, jos ne eivät koske hyväosaista länsimaalaista. Samahan nähtiin jo terrori-iskuissa, yhtäkkiä ne oli niin kauheita kun ne tapahtui omalla etupihalla, mutta ei ne yhtään niin kamalia olleet silloin kun ne tapahtuivat siellä "jossain Jemenissä".

Summasummarum, länkkrihallituksia kiinnostaa vain länkkärien hyvinvointi, yksittäistä länkkäriä kiinnostaa vaan oma hyvinvointi, ei paskapaperin väliä naapurin tau tuntemattoman länkkärin hyvinvoinnille. Ja en ole itse tässä yhtään parempi.
Napero
Viestit: 232
Liittynyt: 30 Huhti 2009, 00:23
Paikkakunta: Espoo

26 Maalis 2020, 12:35

Hesarin artikkeli osoittaa kuinka huteralla arvauspohjalla koko koronan käsittely päättäjien tasolla edelleen on: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006452783.html

Skenaariot vaihtelevat lähteiden välillä hurjasti. Minun mielestäni on parempi mennä näin epävarmoina aikoina vielä varman päälle, ja jos oletukset osoittautuvat vääriksi, niin toimenpiteitä voi aina korjata ja keventää. Uudenmaan eristäminen muusta maasta on tosin aika turhanpäiväinen toimenpide, koska tauti on jo käytännössä kytemässä oikeastaan kaikkialla. Viikon tai kahden sisään nähdään eristyksen purku, veikkaan, kun se osoittautuu turhaksi. Lisäksi siinä on vahva aluepolitiikan maku: suojellaan maakuntia ja niiden sairaanhoitokapasiteettia Helsingin seudun tautipesältä, ja korostetaan että Uudenmaan sairastuneita ei voida viedä muualle hoitoon; jos ja kun tilanne kääntyy toisin päin, niin kuin lähes väistämättä käy, maaseudun sairastuneita aivan varmasti kuskataan karavaaneina Meilahteen.

Tuo ajatus että venäläisen henki ei olisi saman arvoinen kuin länsimaisen ihmisen on karu, mutta varmasti iso osa totuutta suhteessamme tuberkuloosiin. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjä pitää itseään suurvaltana, ja että muut merkittävää valtaa maailmassa käyttävät tahot ovat saaneet tuberkuloosin suurelta osin hallintaan ja lähes hävitettyäkin. Ei ole täysin kohtuuton toivomus että kyseinen suurvalta käyttäisi sen verran rahaa ja aikaa että hoitaisi oman ongelmansa ihan itse ja omalla panoksellaan. Niin pitkään kun rahaa riittää tolkuttomaan asevarusteluun ja toisten valtioiden häiriköintiin ei mielestäni ole erityisemmin syytä ryhtyä rajan tältä puolelta rahoittamaan Venäjän tuberkuloosiongelman ratkaisemista. Toki on huomattava että itärajan takaa tulee lääkkeille jatkuvasti resistentimpiä kantoja tällekin puolelle rajaa, ja että se on meille jatkossa samanlainen ongelma kuin idästä tuotu kurkkumätä ja hinkuyskäkin, joten pientä panostusta asiaan kannattaisi tehdä, ainakin asiantuntijatyuön kautta. Mutta lopulta kyse näissä asioissa on rahasta, ja sitä Venäjällä pitäisi tällaiseen ongelmaan löytyä, jos itseä asia lainkaan kiinnostaisi.

Sen verran on vielä kommentoitava noita muita tauteja, että ihan kaikissa ei ole kyse saamattomuudesta tai välinpitämättömyydestä: pneumokokit ja malaria ovat aivan hillittömän vaikeita tuhottavia suuressa mittakaavassa, ja niiden hävittäminen kokonaan ei taida onnistua ikinä. Sama pätee influenssaan, se uusii joka vuosi ja tekee tuhoaan, ja noroviruksiin joita ei yksinkertaisesti saada kaikkia siivottua pois. Nuo taudit ovat siksi aikamoisia ympäristötekijöitä. Ero koronaan on siksi selkeä, eikä kyse ole pelkästään länsimaisesta näkökannasta: koronalle voi olla tehtävissä jotain ratkaisevaa vuoden tai parin aikajänteellä. Samaan listaan olisi muutenkin voinut laittaa vaikkapa polion: se ei ole ollut vuosikymmeniin länsimaissa mitenkään merkittävä ongelma, ennen rokotevastaisten idioottien hihhulointia siis, ja olisi jo hävitetty kokonaan jos nimenomaan kehitysmaissa ei olisi uskontojen, politiikan tai silkan rahanahneuden takia jarrutettu länsimaisia rokotusohjelmia. Jos se länsimaista riippuisi, polio olisi hävitetty kokonaan jo 90-luvulla, vaikkei se täällä juurikaan ole rokotusten ansiosta näkynyt. Ihan pelkän länsimaisen piittaamattomuuden piikkiin en siis kaikkea tuota laittaisi.
Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

26 Maalis 2020, 14:28

Nyt vaikuttaa että edetään vaiheittain näiden rajoitusten kanssa ja koko ajan seurataan tilannetta ja kiristetään asteittain tarpeen mukaan. Hyvä kun on alettu edes reagoimaan, kun kerran ennakoivat toimet myöhästyivät muutamalla viikolla ja tauti on päässyt Suomeenkin.

No, entäs tilanne missä monella ihmisellä loppuu rahat palkanmaksun päätyttyä ja mahdollisten säästöjenkin tultua syödyksi, tilanteessa jossa etuuspäätökset ovat pitkien jonojen takana? Käsittämättömän kovia lukuja on nyt ennustettu työttömyysturvan hakijoiksi kun työt loppuvat lomautuksiin ja muutenkin eri alojen rysähtäessä pohjaan.

Päällimmäisenä mielessä on ettei sairaus tulisi itselle eikä perheelle, ystäville. Ja että asuinalueet pysyisivät rauhallisina ettei ala tuhopoltot ja ryöstelyt...
Viiksi-Vallu
Viestit: 179
Liittynyt: 16 Tammi 2004, 22:05
Paikkakunta: Oulu

27 Maalis 2020, 08:16

Kausi-influenssaan verrattuna tämä kuormittaa terveydenhuoltoa ihan eri tavalla. Kausi-influenssaan on rokote, joka suojaa varsin hyvin riskiryhmiä ja ne eivät kuormita tehohoitopaikkoja samalla tavalla kuin tämä korona. Jos tähän olisi olemassa rokote, niin silloin varmaankin tätä voisi verrata kausi-influenssaan paremmin. Täytyy muistaa, että jos tämä hallitsemattomasti päästettäisiin valloilleen, niin piikki olisi hurja mutta lyhyempi ja kuolleisuus paljon suurempi. Ei pelkästään koronan takia vaan kaikki muut siihen vielä päälle. Siinä olisi kovasti ihmettelemistä, jos oma puoliso tai lapsi jäisi vaikka auton alle ja sairaalaan ei pääsisi, kun paikka on kattoa myöten täynnä. Lisäksi paljon enemmän terveydenhoitohenkilökuntaa sairastuisi kerralla myös ja tämä vähentäisi myös kapasiteettia entisestään. Tässä on paljon erilaisia puolia mitä ottaa huomioon. Vähän niinkuin vakuutuksissa, onhan se suurimmaksi ajaksi turhaa maksaa niitä maksuja, mutta kun jotain sattuu, niin se on hyvä olla olemassa.

Ollaan tässä vaiheessa vielä vähättelemättä tätä tautia ollenkaan ja katsotaan miten asia etenee. Tehdään kaikkemme sen suhteen, ettemme antaisi mitään mahdollisuutta tälle taudille levitä enempää. Samalla annetaan terveydenhoitohenkilöstölle parhaat keinot työssä jaksamiseen, jotta turhia ihmishenkiä ei menetetä yhtään enempää.
Ice
Viestit: 2753
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

27 Maalis 2020, 09:01

^Tuohon pieni fakta tarkistus, että influenssarokote tehoaa aina muutamaan eri virustyyppiin ja sitä kehitetään joka vuosi, se ei kuitenkaan ole 100 % suoja edes siihen liitettyjen tyyppien suhteen, eikä tietenkään niihin, joita ei ole ehditty lisäämään. Itse olen sen kerran ottanut ja 3 viikkoa korkeassa kuumesssa ja perään sydänlihaksen tulehdus, johon lääkäri totesi, että meikäläisen ei kannata nykyistä influenssa rokotetta koskaan ottaa. Eli n. 5 - 10 % ihmisistä reagoi niihin noin, koska itse virustahan siinäkin lyödään sisään.
Viiksi-Vallu
Viestit: 179
Liittynyt: 16 Tammi 2004, 22:05
Paikkakunta: Oulu

27 Maalis 2020, 13:18

Niin no oletin että nuo on itsestään selviä juttuja. Ei tietenkään kata kaikkia tyyppejä ja tottakai pitää uudistaa joka kausi. Faktaa on, että tuosta rokotteesta on kuitenkin paljon apua riskiryhmille. Ei kaikille, mutta selvästi suurimmalle osalle. Jos samanlainen kattavuus saataisiin koronalle, niin ei meillä olisi sen kummempaa ongelmaa. Mutta nyt on ja se on hirvittävän iso.
Lane
Viestit: 285
Liittynyt: 09 Syys 2002, 16:40
Paikkakunta: Where the slime lives
Viesti:

05 Huhti 2020, 11:01

Monen levyn upeista kansitaiteista tunnettu Jean-Pascal "JP" Fournier on syytettynä isänsä murhasta.

https://www.blabbermouth.net/news/accla ... ld-father/
Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

08 Huhti 2020, 20:06

Kun keikat taas joskus alkavat: Helsinkiin arvioiden mukaan 1000–2000 henkilöä vetävä uusi klubi

Jukka Hätinen 8.4.2020 11:02

https://www.rumba.fi/uutiset/kun-keikat ... usi-klubi/

Koronatilanteen vuoksi perutuille keikoille on julkistettu uusia päivämääriä syksyyn. The Circus lopettaa kesällä, joten sinne buukatut keikat ovat joutuneet etsimään uutta osoitetta Helsingistä. Esimerkiksi Machine Headin, Mokoman ja Skid Row’n Circukseen kaavailtujen keikkojen uudeksi osoitteeksi on ilmoitettu Tapahtumakeskus Telakka.

Tapahtumakeskus Telakka on Hernesaaren rannassa, osoitteessa Henry Fordin katu 6, sijaitseva teollisuuskiinteistö. Sen suurin tila on 1300 neliömetrin telakkahalli, jonka kapasiteetti on pitkälti toista tuhatta, ehkäpä parikin. Lisäksi sieltä löytyy kaksi yli sataneliöistä salia.

Royal Ravintolat otti tilan haltuunsa vuoden 2018 alussa. Siitä lähtien Telakka on toiminut tapahtumapaikkana yritystapahtumille, kuten gaalatilaisuuksille, tv-tuotannoille, seminaareille, messuille ja autolanseerauksille.

Nyt konseptiin otetaan mukaan elävä musiikki ja klubikeikat. Uudistunutta konseptia vetämään on löytynyt kannuksensa keikkatoiminnan parissa ansainnut henkilö: Circuksen toimitusjohtaja Niko Hallamäki.

”Kyllä, aloitan Telakan vetäjänä syksyllä. Hyvällä fiiliksellä odottelen sitä!”, Hallamäki vahvistaa tiedon Rumballe puhelimitse.

Jäämme odottelemaan koronatilanteen selviytymistä ja toivotamme uuden keikkapaikan tervetulleeksi kaupunkiin!
heraklos
Viestit: 1790
Liittynyt: 22 Maalis 2004, 19:37
Paikkakunta: Tampere, Hervanta

09 Huhti 2020, 15:49

Hyviä uutisia! Sitten kippistellään uudessa paikassa joskus tulevaisuudessa. 8)
Sabbathman
Viestit: 5578
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

11 Touko 2020, 23:52

IRON MIKE IS BACK!!!

Vastaa Viestiin