AC/DC

Raskaamman musiikin keskustelut
Vastaa Viestiin
ovassa-8
Viestit: 212
Liittynyt: 06 Tammi 2003, 21:42
Paikkakunta: Hyvinkää Rock City

23 Heinä 2015, 13:09

Järjestelyt tosiaan pelasivat todella hyvin, olutta ei tarvinnut kauaa odotella, palvelu oli ystävällistä ja varsinkin runsaasta ja erittäin maukkaasta safkapuolesta lisäpisteitä. AC/DC oli aivan helvetin hyvä, Anguksen kitara suorastaan sivalsi ja yleissaundi oli erinomaisen tyrni, noin vedetään rockia. Täytyy vaan ihailla Anguksen 100-prosenttista asennetta, mies soittaa kuin joka keikka olisi viimeisensä, ja mistä miehellä on tuollainen kunto, huh, huh. Brian veti myös mallikkaasti, Sin Cityn ekaa kertsiä ei nyt jaksanut laulaa, mutta muuten lähes kaikki oli entisellään, kuten Eiskalla pitääkin. Show oli tietysti parasta mahdollista, jo heti alusta pitäen hienoa pyroa ja paukuttelu tietysti sitten sai kliimaksinsa For Thosen huipennuksessa. Lämppärit vetivät settinsä myös huikeasti, Santa Cruz pesee kaikki suomalaiset kilpailijansa tuolla paketilla, soittotaito, show-meininki ja asenne niin hallittua. Vintage Trouble oli käsittämätön, laulaja suorastaan villitsi yleisön hurmokseen, ja sukelsi yleisön sekaan sitä lisäämään, mahtava kaveri, kuin rockin Sammy Davis Jr. ehkäpä rockin tulevaisuuden suuri nimi koko yhtye. Ensi kesänä varmaan nähdään Maiden Hämeenlinnassa, ja hyvä niin, aloitus oli enemmän kuin lupaava paikalle.


Archtur
Viestit: 93
Liittynyt: 24 Elo 2002, 13:17
Paikkakunta: Hell On Earth
Viesti:

23 Heinä 2015, 13:27

Maxim kirjoitti: Ihan hyvä että joku Archturin lemon party ei mestoilla ollut tunnelmaa pilaamassa. ;)
Aah olen otettu, että Maxim on ajattelut minua keikan ajan, varsinkin You Shook Me aikana, vai ;) ? Sitten poika Jaloon pidetään Lemon Party Cradle Of Filthin aikana
Maxim
Imperiumi Crew
Viestit: 1863
Liittynyt: 25 Elo 2002, 13:05

23 Heinä 2015, 13:36

Archtur kirjoitti:
Maxim kirjoitti: Ihan hyvä että joku Archturin lemon party ei mestoilla ollut tunnelmaa pilaamassa. ;)
Aah olen otettu, että Maxim on ajattelut minua keikan ajan, varsinkin You Shook Me aikana, vai ;) ?
Saat tuollaista toki toivoa.

Vakavasti puhuen tuolla ei juuri ajateltu vaan oltiin rock 'n' roll -fiiliksessä vahvasti mukana. Tuo Maiden kelpais kyllä Kantolaan enemmän kuin hyvin, on meinaan meikäläisellä sekin vielä näkemättä. 8)
Malevolent
Viestit: 619
Liittynyt: 21 Joulu 2005, 11:10
Paikkakunta: ChurchMoor

23 Heinä 2015, 14:06

Viides ja todennäköisesti viimeinen AC/DC-keikka takana. Jotenkin haikea olo tänään, kun tuo fakta alkanut upota, mutta ainakin viimeinen keikka oli tyyilkäs. Angus on aina Angus, mutta Brianin ääni alkaa valitettavasti olla varsinkin Bonin aikaisissa biiseissä todella lopussa. Uudemmat vetää kyllä hyvin, kun ne on kirjoitettu paremmin hänelle sopiviksi. Komeat lavasteet ja pyrot. 2001 stadikka jäänyt mieleen settilistan puolesta ja Turun jäähallin keikka vuonna 2000 (?) siitä, että oltiin niin lähellä edessä, että Anguksen hiki meikein roiskui päälle FTATR:n pitkän soolon aikana :)

Järjestelyistä: itselläni ainakin Soneran verkko oli alueella täysin jumissa, ja kavereille lähetetyt viestit tulivat perille vasta alueelta poistumisen jälkeeen. Lisäksi liikenteenohjaus näytti pettävän pahasti alueen ympäristössä, kun 55 000 ihmistä poistuu yhtä aikaa. Osa tietenkin lähti kävelemään keskustan suuntaan, mutta kun käppäilimme P-aluetta kohti, Turku-Lahti-maantien pätkä oli totaalisen jumissa kilometrien matkalta. Näytti, että P-alueelle menevät bussit eivät päässeet kunnolla liikkumaan kun jalankulkijat tukkivat kaikki tiet. Liikenteenohjaajia oli liian vähän kriittisissä risteyksissä. Bussijono oli niin pitkä, että kävelimme suosiolla autolle, kun epäilytti että busiiin saa jonottaa tunnin. Jos jollakulla on tarkempaa havaintoa tästä, niin mielellään kuulisi.

Mutta itse alueella ei tarvinnut jonottaa ruokaa pitkään ja poistuminenkin kävi väkimäärä huomioiden sujuvasti. Kuten joku netissä sanoi, tapahtumapuisto-nimitys on Kantolalle kuitenkin liioiteltu, kun eihän tuolla taida olla mitään sellaista pysyvää konsertteihin sopivaa rakennelmaa jonka voisi nopeasti ottaa käyttöön.
Sabaton+maastohousut
Viestit: 62
Liittynyt: 14 Joulu 2014, 01:49
Paikkakunta: land of snow and sauna

25 Heinä 2015, 02:33

Olipas vaisun näköinen meno, kun juutubesta pari videota keikalta kattelin. Jengi tuijottaa suolapatsaina lavalle liikahtamattakaan eikä joku Highway to Hellin kertsikään kuulu tai näytä herättävän minkäänlaista intoa. Mahtaisi vituttaa maksaa 70e jostain keikasta jos muu yleisö sitten päättäisikin leikkiä kuollutta.
Sir Juzzi
Viestit: 1089
Liittynyt: 22 Tammi 2004, 14:36

25 Heinä 2015, 11:00

Vai että oikein katselit youtubesta. Ei ainakaan mulla ollut paikan päällä mitään ongelmaa muun yleisön kanssa, ja kyllä siellä kaikki näytti kovastikin nauttivan olostaan.
Maxim
Imperiumi Crew
Viestit: 1863
Liittynyt: 25 Elo 2002, 13:05

25 Heinä 2015, 11:52

Sir Juzzi kirjoitti:Vai että oikein katselit youtubesta. Ei ainakaan mulla ollut paikan päällä mitään ongelmaa muun yleisön kanssa, ja kyllä siellä kaikki näytti kovastikin nauttivan olostaan.
Samaa kyllä ihmettelen, hyvä meininki siellä oli.
heraklos
Viestit: 1790
Liittynyt: 22 Maalis 2004, 19:37
Paikkakunta: Tampere, Hervanta

25 Heinä 2015, 17:16

Täytyy kyllä sanoa, että nautin todella paljon koko keikasta. Hienoa oli. Kohokohtia itselleni oli Brian Johnsonin laulu, Angus Youngin kitarointi ja Chris Sladen tarkka rumpalointi. En jaksa edes alkaa settilistasta valittaa, kun ylivoimaisesti suurin osa oli niitä hyviä biisejä.
Koskenkorvasieni
Viestit: 1104
Liittynyt: 23 Elo 2002, 07:56
Paikkakunta: Pohjois-Espoo

08 Maalis 2016, 08:31

AC/DC Forced To Postpone Ten Shows Or Risk 'Total Hearing Loss' For Singer BRIAN JOHNSON.
AC/DC has been forced to reschedule the ten remaining dates on the U.S. leg of its "Rock Or Bust" world tour. According to a press release, AC/DC lead singer Brian Johnson has been advised by doctors to stop touring immediately or risk total hearing loss.

Tomorrow's (March 8th) show in Atlanta through the April 4th concert Madison Square Garden in New York City will be made up later in the year, likely with a guest vocalist.
Ensin Mal sairastui dementiaan, sitten Phil retkahti kamaan ja nyt Brian on vaarassa kuuroutua. Eiköhän tämän bändin taru ollut tässä. :( Vuosikymmenten musiikillinen perintö jää elämään ja ainakaan rahan takia jätkien ei olisi enää vuosiin tarvinnut soittaa keikkaakaan. Brianilla ei ole mitään todistettavaa kenellekään, nauttikoon eläkepäivistä nyt, kun kuulosta on edes jotain vielä jäljellä. Kiitos näistä vuosista. I salute you! :rawk:
Sir Juzzi
Viestit: 1089
Liittynyt: 22 Tammi 2004, 14:36

08 Maalis 2016, 09:31

Häh, onko Brian niin kovapäinen rokkari ettei viitsi huolehtia kuulonsuojauksesta edes vanhemmalla iällä, vai miten tuo on muuten mahdollista? Ymmärtäisin jos äijältä olisi ääni menossa lopullisesti, kun se laulu on sellaista raakkumista, mutta kuulon menetys ei pitäisi olla muuta kuin omaa välinpitämättömyyttä.
Balm
Viestit: 1200
Liittynyt: 22 Elo 2002, 22:33
Paikkakunta: Helsinki/Kajaani
Viesti:

08 Maalis 2016, 10:37

Sir Juzzi kirjoitti:Häh, onko Brian niin kovapäinen rokkari ettei viitsi huolehtia kuulonsuojauksesta edes vanhemmalla iällä, vai miten tuo on muuten mahdollista?
Kyllä minä olen nähnyt sen korvamonitoreita käyttävän. Niissähän laulaja voi itse säätää äänenvoimakkuuden sopivaksi. Noissa desibelihommissahan se menee niin, että korvat kestävät tietyn aikaa tietyllä voimakkuudella tulevaa melua. Sitä en tiedä miten se iän myötä muuttuu. Olikos Brian n. 70-vuotias? Tässä tilanteessa uskon, että lääkäri on määrännyt "saikkua", jotta korvat saa levätä.
Viimeksi muokannut Balm, 08 Maalis 2016, 11:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Munamankeli
Viestit: 1165
Liittynyt: 22 Huhti 2003, 12:10
Paikkakunta: Turku, Helsinki

08 Maalis 2016, 10:40

Sir Juzzi kirjoitti:Häh, onko Brian niin kovapäinen rokkari ettei viitsi huolehtia kuulonsuojauksesta edes vanhemmalla iällä, vai miten tuo on muuten mahdollista? Ymmärtäisin jos äijältä olisi ääni menossa lopullisesti, kun se laulu on sellaista raakkumista, mutta kuulon menetys ei pitäisi olla muuta kuin omaa välinpitämättömyyttä.
Ei välttämättä auta enää, mikäli vaurio on alkanut tai tapahtunut jo nuoruudessa. Samoja ongelmia on Pete Townsendilla, Phil Collinsilla ja monella muulla. Jokainen lisäminuutti kovaäänisessä ympäristössä vain pahentaa asiaa. Esim. Pete Townsend ei voi enää käyttää edes studion korvakuulokkeita ilman pitkiä taukoja. Luultavasti sama pätee korvamonitoreihin. Asiaa ei tietenkään auta Johnsonin autoharrastus. Kovin kuulemani meteli on F1 kisoissa. Aivan järjetön vaikka olisi tulpat korvissa. Tuskin nuo muut rassit ovat oleellisesti hiljaisempia.

Kuva
Sir Juzzi
Viestit: 1089
Liittynyt: 22 Tammi 2004, 14:36

08 Maalis 2016, 16:11

Hyviä pointteja. Vielä jos miettii yhteisvaikutusta, että välillä niitä autokilpailuja ja sitten keikalla ruuvataan korvamonitorista volat vähän kovemmalle kun kuulo on jo hiukan kärsinyt, niin hommahan alkaa olla aika selvä.
Munamankeli
Viestit: 1165
Liittynyt: 22 Huhti 2003, 12:10
Paikkakunta: Turku, Helsinki

08 Maalis 2016, 17:37

Sir Juzzi kirjoitti:Hyviä pointteja. Vielä jos miettii yhteisvaikutusta, että välillä niitä autokilpailuja ja sitten keikalla ruuvataan korvamonitorista volat vähän kovemmalle kun kuulo on jo hiukan kärsinyt, niin hommahan alkaa olla aika selvä.
Townshendin arvio pani miettimään omiakin kuuntelutottumuksia.
"It may only be studio earphones that cause bad damage," Townshend said on the Steve Hoffman Music Forums. "I only have long experience of the studio side of things (though I've listened to music for pleasure on earphones for years, long before the Walkman was introduced). But my intuition tells me there is terrible trouble [for audiophiles] ahead."

Muistan nuoruuden treenikämpiltä, että eniten kuuroutti rumpalin lyönti symbaaliin. Siitä jäi moneksi minuutiksi sihisevä ja kihisevä tunne korvaan. Onneksi en itse soittanut vaan lähinnä kävin kämpillä hakemassa kavereita muihin rientoihin. En uskalla kuvitellakaan, mitä tuo on ollut lavalla ennen korvamonitorien aikaa. The Who sen paremmin kuin AC/DC ei soita mitään visipiläjatsia.
heraklos
Viestit: 1790
Liittynyt: 22 Maalis 2004, 19:37
Paikkakunta: Tampere, Hervanta

08 Maalis 2016, 18:20

Hyvä korvaava vokalisti olisi Marc Storace lopuille keikoille. Voisi mies tällä kertaa jopa suostua. :D
Sabbathman
Viestit: 5582
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

11 Maalis 2016, 02:45

On kyllä ikävä uutinen. Enpä ollut tietoinen tämmöisistä kuulo-ongelmista - uutispommihan tuo on, ainakin minulle.

Minulle AC/DC on merkittävä sekä Bon Scottin että Brian Johnsonin aikakausina. Bonin ajalta löytyy enemmän minullekin tärkeitä ydinklassikoita, mutta kuitenkin bändi ja biisit tulivat tutuksi Brianin ollessa laulumiehenä. Joskus muinoin ennen tarkempaa tutustumista olin siinä luulossa että AC/DC:ssä on aina ollut tämä "lakkipää" laulajana.

Olen kiitollinen että pääsin näkemään AC/DC:n valtavat keikat Helsingissä 2009 ja Tampereella 2010 kun vanha kunnon ydinryhmä oli vielä kasassa ja olihan bändi juuri julkaissut yhden uransa parhaista levyistä. Voin sanoa että nuo showt ovat keikkahistoriani kirkkaimpien helmien joukossa ja ne reissut eivät unohdu koskaan.

Malcolm Youngin sairastuminen ja poisjäänti toissa vuonna tuntui melkoiselta shokilta - olihan kyseessä bändin perustaja, johtohahmo, biisintekijä ja vankka rytmittäjä. Ikävintä Malcolmin tapauksessa on se itse sairaus, joka vie muistin ja muistotkin. Silti jotenkin pystyin vielä hyväksymään bändin jatkamisen ilman häntä. Uuden levyn biisit tehtiin veljesten kirjoitussessioiden pohjalta joten Malcolmin kädenjälki elää niissä ja hänen tilalleen saatiin kuitenkin erittäin osaava veljenpoika joka on ollut rivissä ennenkin.

Brianin jäätyä nyt pitkälle ja ehkä pysyvälle työkyvyttömyyslomalle oma ajatus AC/DC:stä on että kiertueet on nyt tehty, ellei sitten tuo kuukauden (tai muutaman) paussi tee ihmeitä korvien turnauskestävyydelle. En voi ajatellakaan ketään laulajaa hänen tilalleen, en tuuraajaksi enkä varsinkaan pidemmälle ajalle, aivan sama kuinka hyvä laulaja onkaan kyseessä. En, ei.

Toivon että Brianin kuulopuoli tervehtyy että hän pääsee takaisin rundaamaan vielä tämän kiertueen loppuun. Pääasia kuitenkin on että hänen kuulonsa yli päätään säilyisi, että saa vanha rokkarisetä kuunnella rakastamaansa musiikkia vielä eläkepäivilläänkin.
Sabbathman
Viestit: 5582
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

15 Maalis 2016, 20:34

Has BRIAN JOHNSON Been 'Kicked To The Curb' By AC/DC?

March 15, 2016

http://www.blabbermouth.net/news/has-br ... b-by-acdc/

Comedian Jim Breuer, a friend of AC/DC singer Brian Johnson, claims the vocalist has been "kicked to the curb" by the band's guitarist Angus Young after fronting AC/DC for 36 years.

During an episode of his "The Metal In Me" podcast, which you can stream below, Breuer — in comments that were first reported by the Canton Repository — spoke about spending time with Johnson following the comedian's March 11 show at Sarasota Florida's McCurdy's Comedy Theatre.
AC/DC's Johnson 'kicked to the curb'

Comedian Jim Breuer talks visit with heartbroken frontman, AC/DC dilemma on 'The Metal In Me' podcast

http://www.cantonrep.com/article/201603 ... /160319658

By BJ Lisko
CantonRep.com entertainment writer
Posted Mar. 15, 2016 at 2:00 AM
Updated at 2:05 AM

AC/DC singer Brian Johnson was “kicked to the curb” according to Johnson’s friend and comedian Jim Breuer, after the 67-year-old frontman informed band co-founder Angus Young of his hearing condition.

Breuer informed listeners of AC/DC’s situation via his podcast, “The Metal In Me,” after recently spending time with Johnson following his March 11 show at Sarasota Florida’s McCurdy’s Comedy Theatre.
If Johnson can't go, it's time for AC/DC to call it quits

Rock 'n' Roll Hall of Famers should exit on top

http://www.cantonrep.com/entertainment/ ... s/?Start=2

By BJ Lisko
CantonRep.com entertainment writer
Posted Mar. 9, 2016 at 6:00 PM
Updated Mar 9, 2016 at 6:38 PM

It’s become something of a running joke among my friends and coworkers to bring to my attention any news surrounding rock icons AC/DC. I’m an admitted AC/DC obsessive. I own all the albums. I’ve seen them numerous times in concert. I’ve got two AC/DC tattoos. I know more about AC/DC than I think members of AC/DC know about themselves.

So, as you can imagine, my phone has been buzzing almost non-stop this week.

On Monday, the band announced it was canceling the 10 remaining dates on its current “Rock or Bust” tour, which included a March 26 stop at Quicken Loans Arena in Cleveland. Singer Brian Johnson, who has fronted the band for 36 years, was ordered by doctors to stop touring immediately or face total hearing loss. According to a statement on the band’s website, the Australian rockers will attempt to reschedule the shows later in the year with an as-yet-unknown guest vocalist. European shows through June 12, however, are still listed online.

The internet has been rife with conversation about what the band should or shouldn’t do and who might potentially replace the 68-year-old Johnson.

At this point in the band’s career, he’s irreplaceable.
Ismo
Imperiumi Assistant
Viestit: 752
Liittynyt: 21 Kesä 2007, 15:46
Paikkakunta: Helsinki

16 Maalis 2016, 11:44

No eipä ihme. Eka ajatus oli kun tuo "uutinen" tuli julki, että pakkohan sen on pitää paikkaansa kun se internetissä lukee. Jengi taitaa nykyään ottaa todesta ihan mitä paskaa hyvänsä ja huhut alkavat elää omaa elämäänsä :(
Koskenkorvasieni
Viestit: 1104
Liittynyt: 23 Elo 2002, 07:56
Paikkakunta: Pohjois-Espoo

24 Maalis 2016, 09:17

No nyt on melkoinen pommi tulossa: Axl Rose liittynyt AC/DC:n vokalistiksi?

I call bullshit. Nehän ehtii saatana soittaa koko setin ennenku Akseli jaksaa vaivautua lavalle. :D
clairvoyant
Viestit: 997
Liittynyt: 20 Maalis 2003, 15:16
Paikkakunta: Kuusamo
Viesti:

24 Maalis 2016, 09:31

Tuo Axulin mukaan ottaminen olis kyllä jämäkkää meininkiä :D. Toivottavasti tekisivät jonkun sortin tallenteen vielä.
Jukkis
Viestit: 300
Liittynyt: 14 Huhti 2005, 22:47
Paikkakunta: Above you

24 Maalis 2016, 10:44

Koskenkorvasieni kirjoitti:No nyt on melkoinen pommi tulossa: Axl Rose liittynyt AC/DC:n vokalistiksi?

I call bullshit. Nehän ehtii saatana soittaa koko setin ennenku Akseli jaksaa vaivautua lavalle. :D
No huh, itsekin pyörittelin silmiäni kun näin otsikon. Eikäpä taitaisi muutenkaan olla kovinkaan toimiva yhtälö - Axlista kun tuskin koskaan on minkään muun bändin laulajaksi. En usko että Angus katsoisi miehen oikkuiluja hetkeäkään. Marc Storace ehkä pienillä varauksilla, mutta...järkevin tapa olisi lopettaa nyt huipulla. Kyllähän miehillä eläkkeeseen varaa olisi. Itseni on todella vaikeaa kuvitella ketään Brianin tilalle, mies kun on käytännössä laulanut bändissä liki koko sen ajan kun olen musiikkia kuunnellut, "For those about..."in ollessa yksi ensimmäisiä kasettejani.
heraklos
Viestit: 1790
Liittynyt: 22 Maalis 2004, 19:37
Paikkakunta: Tampere, Hervanta

24 Maalis 2016, 12:32

Marc Storace olisi sikälikin hyvä mies hommaan, että miehen ääni muistuttaa Bon Scottin ääntä.
Westend
Viestit: 326
Liittynyt: 20 Huhti 2004, 14:10

26 Maalis 2016, 10:25

Kyllähän se siltä vaikuttaa, että herra Rose on vaihtovirta/tasavirta-soitin- ja lauluyhtyeen uusi jäsen. Aikamoista. Youngin veljeksistä joku tiedon vuotanut, ja Stinsoniltakin jotain tietoa. Linkkejä en tähän hätään löydä.
Jussi
Viestit: 10315
Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Paikkakunta: Oulu (Rollo)

26 Maalis 2016, 13:51

Westend kirjoitti:Kyllähän se siltä vaikuttaa, että herra Rose on vaihtovirta/tasavirta-soitin- ja lauluyhtyeen uusi jäsen.
Höpöhöpö, sen ~10 keikkaa korkeintaan tuuraa mitkä jäivät kesken, JOS on totta. Ihmettelen kyllä mikäli näin, kun luulisi että kiirettä pitää harjoitella sitä Gn'R:n kevät/kesärundia varten, eikä kovin huojuvatasoista ääntä kurittaa raakkumalla näitä kovin kuluttavia useamman biisin verran. Tämä muuten tuli Neil Youngin Don't Let It Bring You Downin lisäksi myös 2012 puolen keikoilla tuolla, kun ite näin:
[youtube]5Esw3POoAeA[/youtube]
Vastaa Viestiin