Lordi - Babez For Breakfast

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Jussi »

Jack the Jester wrote:Enpä olisi ikipäivänä uskonut tätä sanovani, mutta tämä Lordin uutukainen on herranjumala sentään vuoden TOP-5 levy! Tässä ollaan hyvin, hyvin lähellä tilannetta että bändi löi aivan puun takaa tiskiin uransa parhaan levyn. Aivan samalle viivalle menee kahden ensimmäisen levyn kanssa. Etenkin kun huomioidaan, että kaksi viimeisintä levyä taas olivat jo aivan väsyneen kuuntelukelvottomia, joten itse en ole vielä oikein mainion Deadachen jälkeen pieraissutkaan Lordin suuntaan (surullisen kuuluisa euroviisulevyhän siinä välissä oli kokonaisuutena hyvin heikko tekele). Sampleja kuunnellessa jo tuntui että nyt bändi on iskenyt kultasuoneen, ja tottahan se sitten oli: ainoastaan Monster Is My Name on ainoa selkeästi huono kappale, muutoin taso on tasaisesti hyvinkin korkea. Kirsikkana kakussa Hell Sent In the Clowns saattaa olla ehkä jopa bändin historian paras kappale, eikä esimerkiksi Cadaver Lover sille paljoakaan häviä..

Erittäin mukava yllätys tähän vuoteen. Lordi on selvästi lopettanut ylimääräisen pelleilyn ja keskittyy asiaan, ja nyt se kuuluu
Olihan noilla kahdella edelliselläkin se vähintään 1/4 ellei jopa kolmannes kivoja biisejä. Oikeastaan omaan (parhaiten tarttuvaan) makuuni oikeastaan samanverran kuin Deadachella. Sen paras kappalehan on helposti Monsters Keep Me Company, ennen nimibiisiä.

Mutta joo, voisipa tämän uuden hakea täydellä Äxän leimakortilla uusimman Allen/Landen kera tänään, muiden albumiensa seuraksi.
azagthoth
Posts: 146
Joined: Tue Apr 08, 2003 1:30 pm
Location: Lahti
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by azagthoth »

Sabbathman wrote:Scarchives -dokumenttisettiä ei ole muistaakseni pahemmin näkynyt kaupoissa? Edit: Jaa oli siitä pieni erä Rokkikaupassa, no höh sinne meni.
Juu, eipä sitä tainnut olla myynnissä juuri missään muualla kuin Rokkikaupassa. Tarkoitus oli ilmeisesti alunperin tulla isompikin boksi, mutta kahden levyn digipackiksi kutistunut Vol 1 on silti melkoista herkkua: vuoden 1997 hyllytetty ensilevytys ja ihkaensimmäinen keikka nosturissa 2002.

Ja kyllä, ennakkotilasin julkaisun Rokkikaupasta pari vuotta sitten, muuten olisin taatusti jäänyt ilman. :)
Heinrich von Totschlag
Posts: 736
Joined: Sun Jul 27, 2003 8:13 pm
Location: Hauptstadt Höllesinki

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Heinrich von Totschlag »

Jos joku ei ole huomannut, niin Monsterimies-dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä tänään ja huomenna. Tämä oli siis dokkari, jonka tekijä riitautui Putaansuun kanssa ja se julkaistiin lopulta "epävirallisena" ja floppasi elokuvateattereissa täysin.

Vaikka bändi ei ole koskaan tunteita hirveästi herättänyt, niin dokkari oli jonkin verran ajatuksia herättävä. On kuitenkin ainutlaatuista, että maassa jossa metalliyleisö on verrattain uskollista, suosio on kadonnut näin totaalisesti. Oliko Kuorosota liikaa?

Jos en ihan muista, niin leffan virallinen epäsuosioon joutumisen syys oli Awan kasvojen näyttäminen. Toki myös mietityttää, että onko Putaansuusta annettu hieman mammanpoikamaisella kuvalla osuutta asiaan.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Sabbathman »

Oli ihan jämerä dokkari, eilen katsoin, oli hauska nähdä kaikki ne piirrokset, naamarit, nuket jne. kauhumatskut ja kasarirokkihommat millä Lordi on ympäröinyt itsensä pienestä pitäen ja sitten oli hieno seurata bändin vaiheita lähes tähän päivään. Kova polku kaiken kaikkiaan, rumpaliongelmat ml. yhden heistä kuolemakin, lisäksi velkaakin ehti tulla roimasti ja raukka toimitusjohtaja joutui vaivoin myöntämään potkunsakin (tuota se on lievimmillään, nieleskellään asiaa kaverinkin ääressä). Mielestäni Lordi on omalaatuinen artisti joka on todella nähnyt vaivaa ja kuluttanut erilaisia resursseja tuon vision realisoimiseen. Eikä ole luovuttanut vaikka paskaa sataa niskaan koko ajan ja leijonanosa fanikunnasta katosi aivan käsittämättömän nopeasti vaikka ensin hehkutettiin kaikkialla. Parempaa musiikkia ja hienommat (ja vaativammat) vetimet kuin Kissillä ja Gwarilla, ainakin minun mielestäni. Ja on kyllä hieman eri käydä vetäisemässä keikka farkuissa ja hihattomassa kuin taistella noiden asujen kanssa. Kiva kun Lordilla on hyvät taustavoimat ja kotoisat olot kaukana pohjoisessa kaukana kaikesta, saa sinne aina palata kaiken säädön ja paskakuorman jälkeen. Kateus666 kun näin sen piilomökin, siellä sen uudessa "leluhuoneessa" olisi kiva joskus käydä, kauhu- ja musiikkimakumme kun ovat lähes identtiset.
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Ice »

Ihan hauska dokkari oli kun itekki katselin, harmi ettei enempää sitä keikkahommaa ja muuta näytettyä vaikka materiaalia olisi ollut. Mutta hyvä että dokkari keskittyi Puttikseen, koska äijä on Lordi ja ilman ei olisi Lordia. Pistin sitten perään uusimmansa soimaa, hyviä kohtia kuten Mapen kehumassa She's A Demonissa, jossa mahtavat verset, mutta kertosäe kyykkää aika pahasti. Muutamassa muussakin rallissa hyviä hetkiä, mutta ei kokonaisuutena yhtään hyvää rallia, joten sellainen perus 6/10 tekele itselleni.
Peuranpuolikas
Posts: 83
Joined: Thu May 25, 2006 12:21 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Peuranpuolikas »

Kuvittelinko vain, vai oliko osasta alun Kauppatori-klipeistä phoshopattu alkuperäinen rumpali Kita pois? Ainakin yhteiskumarruksessa oli keskellä erikoinen tyhjä kohta ja ei Kitaa ollenkaan.

Muutoin ihan kelpo dokkari. Sinänsä ymmärrän Mr. Lordin ärtymystä siitä, että Awan maskittomat kasvot näytettiin, mutta sillä oli selvä draamallinen pointti ja muutenkin hyvä tehokeino.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Sabbathman »

Heinrich von Totschlag wrote:Jos joku ei ole huomannut, niin Monsterimies-dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä tänään ja huomenna. Tämä oli siis dokkari, jonka tekijä riitautui Putaansuun kanssa ja se julkaistiin lopulta "epävirallisena" ja floppasi elokuvateattereissa täysin.
Peuranpuolikas wrote:Kuvittelinko vain, vai oliko osasta alun Kauppatori-klipeistä phoshopattu alkuperäinen rumpali Kita pois? Ainakin yhteiskumarruksessa oli keskellä erikoinen tyhjä kohta ja ei Kitaa ollenkaan.

Muutoin ihan kelpo dokkari. Sinänsä ymmärrän Mr. Lordin ärtymystä siitä, että Awan maskittomat kasvot näytettiin, mutta sillä oli selvä draamallinen pointti ja muutenkin hyvä tehokeino.
Mutta onhan se kumma kun tätä dokkaria ei saatu tehtyä täysin yhteisymmärryksessä artistin kanssa. Artistin kotioloissakin kuvailtiin eli miksi ei voi mennä kädenlämpöisissä tunnelmissa loppuun asti? No ehkä alunperin homma menikin putkeen, onko sitten kuvauksien jälkeen tehty koplauksia jotka riitaannuttivat Lordin ja tekijän. Oli miten oli, en kyllä haluaisi mitään "virallista" versiota tämän jälkeen - kansalle julkaistiin tämmöinen jossa homma käytiin jo läpi, tämä on kuitenkin aivan eri juttu kuin se kirjashow jossa ensin julkaistiin epävirallinen härpäke ja sitten vasta Lordin oma ja kattavampi näkemys.

Lordi on kyllä ollut kummallisen fanituksen kohde - imetään kuiviin se mitä saadaan tiettynä hetkenä kun menee lujaa ja sitten hylätään. Euroviisut selvät, moro. Kuorosota selvä, moro. Dokkari selvä, moro. Aina hetken hypetys ja sitten et olekaan mitään. Ei voi kuin nostaa hattua Lordille että jaksaa tehdä tätä vankkumattomasti edelleen.

Omalta osaltani Lordista ei ole kuin hyvää sanottavaa: hyviä levyjä hyllyssä ja paikoin niissä on loistaviakin biisejä, Lordi itse tavattu (Nummirock 2004) ja nähty 2 kokonaista nappikeikkaa (Rytmi 2006 ja Miljoonarock 2006), hyvät live-DVD:t ja leffa hallussa, samoin kirja.
Restoni
Posts: 150
Joined: Wed Mar 30, 2011 12:28 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Restoni »

Sapattimiehen kanssa hyvin samoilla linjoilla. Suurimpana syynä fanien häviämiseen lienee keikkojen puute. Mistä niiden puute sitten johtuu? Ei minkäänlaista hajua mille tasolle Lordi itsensä hinnoittelee, mutta luulisi edes vähän olevan kysyntää. Hyvinhän se toimi klubikiertueellakin aikoinaan, kun Lutakossa olin bändiä todistamassa. Vaikka tietenkin isommilla lavoilla show on paremmin kotonaan. Sitten ne vetää Santaparkissa jossain ryssien privabileissä... ei herranjestas!
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Ice »

Restoni wrote:Sapattimiehen kanssa hyvin samoilla linjoilla. Suurimpana syynä fanien häviämiseen lienee keikkojen puute. Mistä niiden puute sitten johtuu? Ei minkäänlaista hajua mille tasolle Lordi itsensä hinnoittelee, mutta luulisi edes vähän olevan kysyntää. Hyvinhän se toimi klubikiertueellakin aikoinaan, kun Lutakossa olin bändiä todistamassa. Vaikka tietenkin isommilla lavoilla show on paremmin kotonaan. Sitten ne vetää Santaparkissa jossain ryssien privabileissä... ei herranjestas!
Eikös tuossa dokkarissa just Lordi jutellut levy-yhtiön jampalle, että tämä kuorosota hype on saatava realisoitumaan keikkoina, eikä "me" ollaan niin kalliitakaan. Mutta liekkö sitten managementti / levy-yhtiö ryssinyt koko homman, ja myi vain ryssille yksityiskeikan :D
Restoni
Posts: 150
Joined: Wed Mar 30, 2011 12:28 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Restoni »

Ice wrote:
Restoni wrote:Sapattimiehen kanssa hyvin samoilla linjoilla. Suurimpana syynä fanien häviämiseen lienee keikkojen puute. Mistä niiden puute sitten johtuu? Ei minkäänlaista hajua mille tasolle Lordi itsensä hinnoittelee, mutta luulisi edes vähän olevan kysyntää. Hyvinhän se toimi klubikiertueellakin aikoinaan, kun Lutakossa olin bändiä todistamassa. Vaikka tietenkin isommilla lavoilla show on paremmin kotonaan. Sitten ne vetää Santaparkissa jossain ryssien privabileissä... ei herranjestas!
Eikös tuossa dokkarissa just Lordi jutellut levy-yhtiön jampalle, että tämä kuorosota hype on saatava realisoitumaan keikkoina, eikä "me" ollaan niin kalliitakaan. Mutta liekkö sitten managementti / levy-yhtiö ryssinyt koko homman, ja myi vain ryssille yksityiskeikan :D

Nimenomaan. Tuo kohta se jäi minulle pahiten raksuttamaan tuosta dokkarista. Missä ne keikat sitten olivat??? Luulis nyt ainakin johonkin festareille pääsevän soittamaan. Ja mikäs se sitten olikaan se oikea liksataso. Jotain hämäräähän tuossa nyt pakostikin on. Minä ainakin haluaisin nähdä Lordin pitkästä aikaan kunnon keikalla.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Sabbathman »

Restoni wrote:
Ice wrote:
Restoni wrote:Sapattimiehen kanssa hyvin samoilla linjoilla. Suurimpana syynä fanien häviämiseen lienee keikkojen puute. Mistä niiden puute sitten johtuu? Ei minkäänlaista hajua mille tasolle Lordi itsensä hinnoittelee, mutta luulisi edes vähän olevan kysyntää. Hyvinhän se toimi klubikiertueellakin aikoinaan, kun Lutakossa olin bändiä todistamassa. Vaikka tietenkin isommilla lavoilla show on paremmin kotonaan. Sitten ne vetää Santaparkissa jossain ryssien privabileissä... ei herranjestas!
Eikös tuossa dokkarissa just Lordi jutellut levy-yhtiön jampalle, että tämä kuorosota hype on saatava realisoitumaan keikkoina, eikä "me" ollaan niin kalliitakaan. Mutta liekkö sitten managementti / levy-yhtiö ryssinyt koko homman, ja myi vain ryssille yksityiskeikan :D

Nimenomaan. Tuo kohta se jäi minulle pahiten raksuttamaan tuosta dokkarista. Missä ne keikat sitten olivat??? Luulis nyt ainakin johonkin festareille pääsevän soittamaan. Ja mikäs se sitten olikaan se oikea liksataso. Jotain hämäräähän tuossa nyt pakostikin on. Minä ainakin haluaisin nähdä Lordin pitkästä aikaan kunnon keikalla.
En tiedä liksavaatimuksista (toki onhan tuossa roudattavaa ja laiteltavaa), mutta aika keikkanälkäiseltä ja epätoivoiseltakin Lordi vaikutti (velkataakkoineen jotka onneksi sai To Beast... tuotoilla maksettua!) että keikkaa pitää saada ja soitetaan sitten vaikka ruskien privabileissä (eli ei mitään uskottavuusepäröintiä, keikka on keikka, raha on rahaa). Kun ei järjestäjiä kiinnosta niin ei kiinnosta - ihmettelen kyllä eikö muka fanien suunnalta ole tullut keikkatoiveita? Lordi oli suuressa huudossa silloin 2006-2007 mutta muistini mukaan Lordi ei ollut silti "joka paikassa" tai Lordia ei ollut missään "liikaa" eli tuskin kukaan mitään Lordi-ähkyä sai. Oli vain reilummin keikkoja ja paljon lössiä paikalla, toki lehdissä ja kirjoissa naamarit näkyi mutta sehän oli vain hienoa.

Deadache, niin hyvä kun se onkin, on tunnelmaltaan paljon synkempi kuin edeltäjänsä ja levyllä ei ole samaa rock-juhlan tuntua kuin aiemmin. Toki levy tehtiin synkemmissä ja väsyneemmissä olosuhteissa kuin nousukauden levyt. Jos ensimmäiset kolme levyä ovat kasarirock/kauhu-utopiaa, Deadache on jonkinlaista kauhu-dystopiaa. En silti usko että tästä levystä johtui keikkakysynnän ja muun suosion romahtaminen. Eipä ollut keikkoja eikä näkyvyyttä enää tuolloin. Asia ei muuttunut mainion ja pirtsakamman Babez... levyn myötäkään joten ei tämä musiikista ollut kiinni.

Se kyllä sapettaa että Rocktaurant-reissu jäi tekemättä. Ehkä Lordi joskus järjestää jonkin näyttelyn jossain.

Simerock 2012 - tuleeko DVD:tä? Siinäpä heti sellainen jonka ostaisin. Sitä odotellessa pitääpä hommata nyt ensin tämä uusin Scare Force One, kun sitä kerran jo nyt näin lyhyen olemassaolonsa jälkeen jopa hälyyttävänkin halvalla saa...
ts
Imperiumi Assistant
Posts: 1686
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:12 pm
Location: VANTAA!
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by ts »

Lordin musiikki ei ole ikinä oikein omaan makuun kolahtanut, mutta näin toissakesänä bändin Ranskassa ja olihan se ihan saakelin viihdyttävä keikka mistä pisteet. Eli voisin kuvitella näkeväni itseni Lordin keikalla ihan Suomessakin.
korrosive
Posts: 131
Joined: Wed Mar 23, 2005 7:34 am
Location: Kotka

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by korrosive »

Itselle jäi tuosta dokkarista vähän sellainen kuva, että Lordin kaltaiselle bändille ei vaan yksinkertaisesti ole kotimaassa kysyntää. Ehkä se on se ähky ja bändin esilläolo silloin Euroviisujen aikaan ja leimautuminen tavalliselle kaduntallaajalle ns. yhden hitin ihmeeksi. Tuo dokkari tuli eilen uusintana ja katseltiin sitä jonkin aikaa töissä kahvihuoneessa. Porukka ihmetteli, että vieläkö nämä ovat pystyssä ja miten tuon ikäiset ihmiset jaksavat soittaa naamarit päässä. Tämä siis ihmisiltä, jotka eivät tasan tarkkaan Lordin kohderyhmää ole millään tavalla. Toisaalta dokkarista jäi sellainen fiilis, että Lordi odotteli suosion jatkuvan samana, kuin Euroviisujen jälkeen, jolloin edellä mainitut ihmiset aina mummosta vaariin tiesivät bändin ja tykkäsivät. Onhan se nyt selvää, että Lordin tapainen marginaalibändi ei vaan hirveästi ihmisiä keikoille vedä. Ainakaan tyyliin pitkä kotimaan kiertue per vuosi. Ulkomailla näkyy sitten toimivan ja kiinnostusta bändin oikeasti ihan mainiolle heavy metelille tuntuu löytyvän. Itse en ole mikään fani, mutta kyllä voisin käydä bändin katsastamassa jos vastaan tulisi. Nostan myös hattua mr. Lordin asenteelle hommaa kohtaan. Aika moni olisi varmasti heittänyt maskit nurkkaan ja lopettanut.
Astmase
Posts: 74
Joined: Sat Jul 25, 2009 4:56 pm
Location: Rovaniemi
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Astmase »

Minusta Lordin suosion ongelma pohjautuu siihen että yhtye ei ehtinyt Euroviisujen jälkeen esiintymään Suomessa käytännössä lainkaan. Joitain festarivetoja oli, mutta sitten bändi hävisi kotimaasta kokonaan. Ymmärrettävää, sillä ulkomaille pitää mennä ja takoa kun rauta on kuumaa. Katselin huvikseni keikkalistaa eikä siellä 2006 jälkeen kauheasti kotimaan vetoja ole ollut. Kotikaupungissakin piti olla jokin jäähallikeikka muistaakseni joulukuussa 2007, mutta se ensimmäisellä kerralla siirrettiin ja toista kertaa ei sitten ikinä tullutkaan. Suomessa unohtuu miltein kaikki, paitsi mm95.
Tailgunner
Posts: 381
Joined: Sun Jun 21, 2009 10:52 am

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Tailgunner »

Lordille oli myyty paljon keikkaa Suomeen kesällä 2006 mutta yllättävän Euroviisuvoiton huumassa perui yksitellen kaikki Suomeen myydyt keikat ja lähti ulkomaille esiintymään parempien rahojen vuoksi. Tästä syystä moni Suomalainen järjestäjä vittuuntui eikä ottanut Lordia myöhemmin esiintymään kun olisi tullut uran jo lähtiessä laskusuuntaan. Vauhtisokeus iski voiton ja näkyvyyden myötä. No Lordin suosio jäikin sitten siihen kuuluisaan 15 minuuttiin.
anselmo
Posts: 654
Joined: Thu Jul 13, 2006 12:43 pm
Location: Tampere
Contact:

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by anselmo »

Muistaisin lueskelleeni jostakin haastattelusta noin tokan levyn julkaisun aikoihin, että
keikkailevat Suomessa harvakseltaan siksi että täällä on hyvin rajallinen määrä keikkapaikkoja joihin
Lordin lavashow pyroineen yms. mahtuu kokonaisuudessaan, eivätkä halua kiertää karsitun lavashown kera. Olisko tuo osin syynä kotimaan keikkojen vähyyteen?
Mitä noita mestoja nyt sitten jää, joissa voi vähän pyrojakin jysäytellä; Pakkis, Nosturi, mitä muita?
Onko Oulussa tätä nykyä joku Teatriaa vastaava mesta?

Edit: ao. Restonin vastaus; itselleni uutta tietoa, olisiko Lordi-leirissäkin havaittu hyvin äkkiä että
täydellä showlla ei juuri 2-3 keikkaa pitempää kotimaan rundia tehdä.
Last edited by anselmo on Mon Feb 02, 2015 9:44 am, edited 1 time in total.
Restoni
Posts: 150
Joined: Wed Mar 30, 2011 12:28 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Restoni »

anselmo wrote:Muistaisin lueskelleeni jostakin haastattelusta noin tokan levyn julkaisun aikoihin, että
keikkailevat Suomessa harvakseltaan siksi että täällä on hyvin rajallinen määrä keikkapaikkoja joihin
Lordin lavashow pyroineen yms. mahtuu kokonaisuudessaan, eivätkä halua kiertää karsitun lavashown kera. Olisko tuo osin syynä kotimaan keikkojen vähyyteen?
Mitä noita mestoja nyt sitten jää, joissa voi vähän pyrojakin jysäytellä; Pakkis, Nosturi, mitä muita?
Onko Oulussa tätä nykyä joku Teatriaa vastaava mesta?
Tuon jälkeenhän ne kyllä tekivät "karsitun" shown klubikiertueen 2006, miltei jokaisessa kuviteltavissa olevassa kaupungissa.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Jussi »

Tailgunner wrote:Lordille oli myyty paljon keikkaa Suomeen kesällä 2006 mutta yllättävän Euroviisuvoiton huumassa perui yksitellen kaikki Suomeen myydyt keikat ja lähti ulkomaille esiintymään parempien rahojen vuoksi. Tästä syystä moni Suomalainen järjestäjä vittuuntui eikä ottanut Lordia myöhemmin esiintymään kun olisi tullut uran jo lähtiessä laskusuuntaan. Vauhtisokeus iski voiton ja näkyvyyden myötä.
Olikohan näitä muita kuin Treella se Saunan keissi? Ja viitattiinkohan siihen Mie Oon Lordi-kirjassakin jo, miten 'keikkarahat pitää hakea nyt kun niitä on vielä tarjollla', varsin itsetietoisesti. En ainakaan muista enempää tapauksia.
anselmo wrote:Onko Oulussa tätä nykyä joku Teatriaa vastaava mesta?
SuperPark kai sitten, tosin Lordi taitaa olla liian undergroundia sen ohjelmistoon jo nykyisellään :lol:
Pagan Fears
Posts: 1448
Joined: Thu Nov 03, 2005 3:33 pm
Location: Lahti

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Pagan Fears »

Sinänsä miksi Lordilla edes pitäis olla Suomessa kansansuosio? Toki suurempi keikkamäärä kotimaassakin olisi suotavaa ja varsinkin festareille tuo sopisi hyvin. Mutta jos Euroopassa suosiota riittää pitkille kiertueille ja isoille festareille hyvillä sloteilla, niin luulisi niillä sen verran hyvin tienaavan, että saa leivän pöytään. Markkina on Suomessa kovin rajallinen, on vain muutama heavy-bändi joka pystyy täällä heittämään vuosittain pitkän kotimaan kiertueen + useampi festariveto. Ja tuli sekin mieleen, että miksi levyttää Sonylle? Luulisi, että olisi järkevämpää olla jollain metalliin keskittyneellä lafkalla kuten esim. Nuclear Blastilla.

Päävire oli kyllä tuossa dokkarissa kovin alakuloinen. Vähän rupesi jo miettimään, että miten Tomin mielenterveys kestää, mutta toivotaan että se siitä.
Paka
Posts: 295
Joined: Tue May 22, 2007 2:23 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Paka »

Suomi on vaan liian pieni maa tämmöselle show-meiningille. Kiss, Gwar ja Slipknot olisi vaiettu kuoliaaks jo toisen albumin jälkeen jos olisivat sattuneet tänne syntymään...
Oon aina ihmetelly miten Mr. Lordin ääni voi olla niin helvetin järkyttävä ja tosta dokkaristahan se kävi ilmi aika hyvin, ei tee ketjupolttaminen gutaa.
Hypocrite
Posts: 189
Joined: Sat Aug 24, 2002 8:52 am

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Hypocrite »

Aiheeseen liittyen:

Lordi pääsi kaikkien aikojen parhaiden viisukappaleiden konserttiin – BBC televisioi konsertin koko Eurooppaan

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1423020803297

Onhan tuo ihan hieno saavutus.
Eichhörnchen
Posts: 135
Joined: Mon Apr 09, 2012 3:04 pm

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Eichhörnchen »

Hyvä dokumenttihan tuo oli, mielenkiinnolla katsoin. Olisko Lordin vittuuntuneisuudessa tekelettä kohtaan jotain tekemistä sillä, että ei tuo nyt kauhean hyvin bändin mainokseksi käy. Hyvä niin, jaksoi kiinnostaa tämmöistä satunnaista kuuntelijaa.

Se jäi kyllä ihmetyttämään, mistä ne useaan otteeseen jeesustellut satojen tuhansien eurojen velat tulivat.
jannezki
Posts: 1868
Joined: Thu Jul 07, 2011 4:44 pm
Location: Savo

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by jannezki »

Eichhörnchen wrote:Se jäi kyllä ihmetyttämään, mistä ne useaan otteeseen jeesustellut satojen tuhansien eurojen velat tulivat.
Huhu kertoo, että suurinosa tuli Ozzfestistä silloin kun meni ns. lujaa. Sitten kai lähtee velat helposti kertautumaan. Mutta Puttis tais joskus mainita, että ei voi julkisesti kertoa kun tulis oikeusjuttuja ym. niskaan.

Ja itsekin katsoin ihan mielenkiinnolla dokumentin, vaikka ei musana Lordi kiinnosta. Huvitti vain jotkut kohdat, esim. koskentinsoittajan eroilmoitus, kun Lordi seisoskelee siinä kaikki vermeet niskassa ja selittää :)
Nicholas
Posts: 439
Joined: Tue Feb 24, 2004 4:51 pm
Location: Tku

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Nicholas »

Saattaa olla, että täällä on ollut jo aikaisemminkin puhetta, mutta eikö joulumarkkinoille pitänyt ilmestyä dvd, jossa tuo dokumentti olisi juuri Putansuun haluamalla tavalla.

Lordin levyt on vähän kuin tavan vuoksi tullut ostettua, mutta nyt päätin kuunnella tuoreeltaan ostoksen jälkeen Scare Force Onen ja ei ihan suoriltaan ässäksi osoittautunut. Parhaat biisit oli jätetty levyn viimeisiksi. Saa nähdä mihin ajan myötä kehittyy.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Lordi - Babez For Breakfast

Post by Sabbathman »

Otsikon voisi muokata tähän päivään - tulossa jo kolmas levy Babezin jälkeen ja The Arockalypse -show...
LORDI To Enter Studio In December

September 25, 2015

http://www.blabbermouth.net/news/lordi- ... -december/

Finnish heavy metal monsters LORDI will enter the studio in December to begin recording the follow-up to 2014's "Scare Force One" album for a 2016 release. Speaking to Australia's The Rockpit, LORDI mainman Mr. Lordi stated about the relatively short gap since the arrival of the
band's last CD: "The thing is, why wait? Because if you look back at the '70s, bands like KISS did, like, two albums a year. I don't know how the hell they did — maybe the world was a little bit smaller back then. But between the last two previous albums, they were pretty fast and we decided: why do we have to wait? We come up with new songs all the time, we have new material all the time, and we have the positive problem of having anything from 40 to 60 songs that are demoed fully, to choose the 10 to 13 songs that are going to make it to the album.
It's nevertheless a problem, even though it's a positive problem, that we write all the time, and there's a lot of material, so why should we be waiting? So it's better to get them out of your system and keep working because that's what we want to do."
“Ei siinä ehtinyt kotiin pariin vuoteen” – Lordin maineikas The Arockalypse täyttää kymmenen vuotta

Timo Isoaho
10:56 - 01.03.2016

http://www.soundi.fi/jutut/ei-siina-eht ... en-vuotta/

Tiedätkö mitä tapahtui 1. maaliskuuta 2006? Aivan, silloin tapahtui montakin asiaa, mutta Soundin muistelmissa yksi asia nousee helposti ylitse muiden: tuolloin, siis tasan kymmenen vuotta sitten, ilmestyi Lordin klassinen kolmas studioalbumi The Arockalypse.

...

Kesällä on luvassa The Arockalypse -juhlakeikka – ja vieläpä Tuska Open Air -festivaalilla.

– Tosiaan, teemme vain yhden tällaisen spesiaalikonsertin ja onhan se parasta, että se tapahtuu juuri Tuskassa, keskellä Helsinkiä! Tuleviin juhlallisuuksiin liittyy myös Lordi-näyttely, joka on koko kesän ajan nähtävillä Helsingissä Jätkäsaaressa. Näytteille tulee esimerkiksi parikymmentä vanhaa pukua, maalauksia, propseja, soittimia, lavasteita ja vaikka mitä. Osa näistä kamoista muuten kiikutetaan Tuskan estradille livekäyttöönkin!
Post Reply