Stratovarius ja johdannaiset

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
Toxic Enema
Posts: 434
Joined: Wed May 18, 2005 4:58 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Toxic Enema »

Näin psykologiaa opiskelleena tämä Tolkin kiusaaminen on varsin mielenkiintoinen ilmiö. Mies oikeastihan on tehnyt Suomi-metallille enemmän hyvää kuin tälläkin foorumilla hänelle huudelleet yhteensä. Sitä korttia ilmeisesti ei voi heilutella, että hän myös on lahjakkaampi kuin yksikään huutelijoista. Hän alkoi kyllä tahallaan provosoimaan porukkaa joskus 2000-luvun alussa esim. esiinnyttyään Gimmelin levyllä, mutta mitään Dave Mustaine-tyylistä huutelua yksittäisille henkilöille yleisön joukossa en ole hänen koskaan nähnyt harrastavan. Paljonko ilmiössä on kyse sitten suomalaisesta kateudesta? Muistan, että jo 90-luvulla hänen ulkonäköään kommentoitiin rumaksi ja lihavaksi, vaikka eihän kyllä huomiota herättävästi ollut kumpaakaan.

Ansioiden lisäksi on myös ehkä syytä muistaa, että Stratovariuksen alkuaikoina hän otti huomattavia taloudellisia riskejä tiellä kohti epätodennäköistä rock-tähteyttä. Asia, mitä huutelijat eivät välttämättä olisi ottaneet. Homma pyöri Forth Dimensioniin asti pitkälti velkarahan varassa. Voi vain arvailla, kuinka paljon julkinen kiusaaminen on vaikuttanut miehen sairastumiseen. Esimerkiksi Tuomas Holopainen sai vuodan 2005 tienoila taatusti enemmän paskaa niskaan valtakunan sovinistina erotettuaan koko kansan (naisten lehtien) lemmikin, mutta hän selvisi läpi helvetin selväjärkisenä. Tuomas on eheästi perheestä, kun taas Tolkki itsemurha-perheestä. Lapsuuden kokemuksilla lienee suurta merkitystä julkisista traumoista toipumiselle.
Munamankeli
Posts: 1165
Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
Location: Turku, Helsinki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Munamankeli »

^ Periaatteessa samaa mieltä, mutta henkilöiden terveyteen, läheisiin, persoonaan tai muihin piileviin ominaisuuksiin kohdistuvaa arviointia kannattaa välttää, koska emme tiedä niistä vaan spekuloimme. Jos taas tiedämme asioiden taustoista, on vielä enemmän syytä pitää tieto luottamuksellisena, ellei henkilö itse halua avata niitä julkisuudessa.

Kateus ei muuten ole mitenkään erityisen suomalainen luonteenpiirre, minkä jokainen psykologiaa lukenut tietää. Kateutta on tavattu aina ja kaikkialla, kulttuurista tai maanosasta riippumatta.
Toxic Enema
Posts: 434
Joined: Wed May 18, 2005 4:58 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Toxic Enema »

En analysoinut mitään, mitä Tolkki ei olisi itse tuonut julki mm. Father kappaleessa. Onhan hän myös avoimesti puhunut, kuinka kaksisuuntainen mielialahäiriö puhkesi avioeron aikaan. Se taisi olla raskas paikka, vaikka samaan aikaan bändi alkoi kunnolla menestyä.

Katselin videota vuoden 2004 Espanjan festivaalilta. Mielenkiintoista, että Tolkki ilmoittaa jo ennen keikkaa selvänä vetävänsä kaameat lärvit. Esiintyiköhän bändi sitten alihintaan, koska sekoilu (myös Jens heilui lavalla mulkku paljaana) kuului osana käsikirjoitettua näytelmää, mikä oli suunniteltu julkisuustemppu. Vai olikohan järjestäjälle aivan sama, sillä Stratovarius veti teltan täyteen muutenkin. Kotipeltohan on edelleen ollut haastatteluissa toisinaan sitä mieltä, ettei kuulunut bändiin yhdessä vaiheessa.
JSM
Posts: 694
Joined: Mon Aug 11, 2003 10:58 am
Location: Mundane abode

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by JSM »

Vähän yleistä jaarittelua tähän väliin, ettei pelkästään Tolkin ympärillä pyöri keskustelu.
Stratovariushan elää renessanssiaan nyt. Paljolti varmaan kiitos lineupin, joka on yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Tolkki ei näytä olevan pitkien kiertueiden kunnossa, joten kiertäminen olisi hänen kanssaan hankalaa (jos olisi vielä bändissä). Straton voi karkeasti jakaa kolmeen kauteen. Alkuajat, kultakausi ja aika Tolkin jälkeen, mikä on nyt muotoutunut renessanssiksi (kiitos hyvien levyjen).

Ei nykyporukalla ole juuri mitään yhteyttä Straton alkuaikoihin, mutta kultakauteen on ja sen ajan saundiin. Huonot levyt olisivat ehkä pudottaneet bändin kartalta, mutta hyvät levyt ovat pitäneet bändin siellä ja antavat painoarvoa nykykokoonpanolle. Tolkin Avalon ja Symfonia kuulostaa paljon Stratolta, mutta ehkä vähän nostalgialta myös. Nyky-Straton vahvuus lienee tutuissa elementeissä ja uusissa viboissa mitä siinä saundissa myös on.
northride
Posts: 49
Joined: Sun Dec 28, 2008 7:52 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by northride »

Uskon, että yhtälailla Kotipellosta tai Matiaksesta kirjoitettaisiin samalla lailla, jos lavakunto olisi samaa tasoa kuin Tolkilla nykyään, tai sekoilisi muuten. En nyt näe tota Tolkin kiusaamista niin pahana, veikkaan että moni kritisoi kuitenkin rakkaudella ja arvostaa miehen tuotoksia.
Animal
Posts: 77
Joined: Thu Oct 02, 2014 6:17 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Animal »

northride wrote:Uskon, että yhtälailla Kotipellosta tai Matiaksesta kirjoitettaisiin samalla lailla, jos lavakunto olisi samaa tasoa kuin Tolkilla nykyään, tai sekoilisi muuten. En nyt näe tota Tolkin kiusaamista niin pahana, veikkaan että moni kritisoi kuitenkin rakkaudella ja arvostaa miehen tuotoksia.
Epäilemättä Kotipelto ja Kupiainen saisi saman ryöpytyksen, jos olisivat toimineet samalla tapaa kuin Tolkki. Tolkkihan on itse käynyt täällä ja Stratojen foorumilla milloin omalla nimellä ja milloin ties kuinka monella feikkinickillä hämmentämässä soppaa täysin tarkoituksella. Epäilemättä Tolkilla ongelmia tuottaa kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta yhtä hyvin voidaan sanoa, että käytännössä kaikessa epämääräisessä toiminnassa Tolkki on aina lopulta "piiloutunut" tämän taakse. Olivat ongelmat musiikkiin, bisneksiin, henkilösuhteisiin tai yksityiselämään liittyviä. Siksi laitoin sanan piiloutua sitaatteihin, koska itse en omaa kompetenssia tulkita mikä osa Tolkin touhuista on tätä bipolaarista sekoilua, mikä huomionhakua ja mikä miehen välillä hyvinkin hauskaa ja kieroutunutta huumorintajua.

Jos katsotaan Tolkin nykyistä lavakuntoa, niin eipä tässä kovin moni kyllä ole naureskellut tai kiusannut, sillä nyt näkee selvästi että kaveri ei ole kunnossa. Tai sitten on paranemaan päin, mutta on ollut todella heikossa hapessa ennen tätä kiertuetta. Ne ovat silminnähtäviä ja korvin kuultavia faktoja, että fyysinen olemus on retuperällä, fyysinen kunto ei kestä ainakaan toistaiseksi keikkailua (kuinka monen rockbändin "kitarasankarin" olette nähneet istuvan rumpuständillä, jos kännisekoilut jätetään pois?) ja soolotkin menevät vähän sinne päin eli hetkeen ei ole sitä kautta ollut metallin ja rokin soitto päälimmäisenä asialistalla.

Olen seurannut Stratojen saagaa hienot ja unohtumattomat viimeiset 20-vuotta ja olen tullut siihen tulokseen, että entisistä ja nykyisistä jäsenistä Tolkki on ainoa jäsen, jota voidaan pitää taiteilijana sen sanan positiivisessa ja negatiivisessa merkityksessä. Muut jäsenet ovat joko rock -jätkiä tai muusikoita ja siitä pohjimmiltaan ne isoimmat ristiriidatkin ovat syntyneet, joiden voidaan nähdä alkaneen eskaloitumaan 2000 -luvun alussa Infiniten jälkeen, jolloin Tolkki alkoi peilaamaan enemmän henkilökohtaista elämäänsä ja ennenkaikkea henkilökohtaisia näkemyksiään bändin musiikkiin.
Animal
Posts: 77
Joined: Thu Oct 02, 2014 6:17 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Animal »

JSM wrote:Vähän yleistä jaarittelua tähän väliin, ettei pelkästään Tolkin ympärillä pyöri keskustelu.
Stratovariushan elää renessanssiaan nyt. Paljolti varmaan kiitos lineupin, joka on yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Tolkki ei näytä olevan pitkien kiertueiden kunnossa, joten kiertäminen olisi hänen kanssaan hankalaa (jos olisi vielä bändissä). Straton voi karkeasti jakaa kolmeen kauteen. Alkuajat, kultakausi ja aika Tolkin jälkeen, mikä on nyt muotoutunut renessanssiksi (kiitos hyvien levyjen).

Ei nykyporukalla ole juuri mitään yhteyttä Straton alkuaikoihin, mutta kultakauteen on ja sen ajan saundiin. Huonot levyt olisivat ehkä pudottaneet bändin kartalta, mutta hyvät levyt ovat pitäneet bändin siellä ja antavat painoarvoa nykykokoonpanolle. Tolkin Avalon ja Symfonia kuulostaa paljon Stratolta, mutta ehkä vähän nostalgialta myös. Nyky-Straton vahvuus lienee tutuissa elementeissä ja uusissa viboissa mitä siinä saundissa myös on.
Oon tästä kyllä samaa mieltä ja toi on aika hyvä jaksottelu. Vaikka äijät olisivatkin saaneet aikanaan sen mainostetun "Revolution Renaissance" -albumin pihalle, niin kovin pitkään en näe että bändi olisi pystynyt jatkamaan samoilla laduilla niin, että Tolkki säveltää ja sanoittaa albumin, mennään studioon ja sitten kierretään. Vaikka RR -albumilla oli vielä muutamia todella hyviä kappaleita, niin ikävä kyllä ne olivat aika pitkälti vanhan kierrätystä kultavuosilta 1996 - 2003. Olisi tullut väistämättä hyvinkin pian eteen joko kokoonpanomuutokset tai sitten työtapojen tai vastuiden muutokset biisien ja levyntekoprosessissa. Ja etenkin jälkimmäiseen en usko, että Tolkki olisi suostunut. Jossitteluna heitän, että varsin mielenkiintoista olisi ollut kuulla jos ns. klassinen kokoonpano olisi tehnyt levyn niin, että puolet biiseistä on muiden kynästä ja Tolkki toimii tuottajana. Tätä taustaa vasten katson, että se 2006-2008 kaaos ja Tolkin poistuminen bändistä oli vain osa bändin evoluutiota ja luonnollisen kehityksen tulos siinä missä Jörgin siirtyminen syrjään rumpupallilta.

Nythän bändi tekee oikein freesiä, mutta omat perinteensä tuntevaa power metalia modernilla otteella ja asiat on juuri sillä tolalla missä niiden pitääkin olla.
Animal
Posts: 77
Joined: Thu Oct 02, 2014 6:17 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Animal »

Toxic Enema wrote:Näin psykologiaa opiskelleena tämä Tolkin kiusaaminen on varsin mielenkiintoinen ilmiö. Mies oikeastihan on tehnyt Suomi-metallille enemmän hyvää kuin tälläkin foorumilla hänelle huudelleet yhteensä. Sitä korttia ilmeisesti ei voi heilutella, että hän myös on lahjakkaampi kuin yksikään huutelijoista.
Vaikea sanoa kuka on tehnyt eniten, mutta kaukana ei olla etteikö Tolkki olisi top3:ssa. Määrätietoisen oman bändin kehittämisen, ulkomaille viemisen ja vision seuraamisen lisäksi mies oli alkuvaiheessa Mikko Karmilan veroinen äänittäjä ja miksaaja Etelä-Suomen metalliskenessa. Oliko mm. Amorphis jonka ensimmäiset demot Tolkki äänitti ja miksasi. Ainakin Edguylla ja muutamalla muulla Tolkki taisi olla alkuaikojen levyissä tuottajana. Karmila, Tolkki, Mika Jussila ja Finnvox ovat varmaan eniten vaikuttaneet soundillisesti siihen miltä Suomi -metalli kuulosti 90 -luvulla ja miltä sen ennenkaikkea haluttiin kuulostavan. Siitä tietty soundit ovat kehittyneet ja varioituneet, mutta noita äänimaailmoja on meillä ja muualla yritetty apinoida enemmän ja vähemmän onnistuneesti.
Paljonko ilmiössä on kyse sitten suomalaisesta kateudesta? Muistan, että jo 90-luvulla hänen ulkonäköään kommentoitiin rumaksi ja lihavaksi, vaikka eihän kyllä huomiota herättävästi ollut kumpaakaan.
Kyllä tässä saattoi olla sitäkin, kun Suomesta tulee kv-tason kitarasankari joka paskat nakkaa muiden mielipiteistä. Tietty herran omilla kommenteillakin saattoi olla osuutta asiaan, kun laukoi vähätteleviä kuitteja, kuten "Helloweenin pitäisi olla meidän lämppäri" ja kutsui Yngvie Malmsteenia narkkariksi ja juopoksi julkisuudessa. Ei nuo sitä kateutta ja piikittelyn halua ainakaan vähennä.
Munamankeli
Posts: 1165
Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
Location: Turku, Helsinki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Munamankeli »

Animal wrote:
Kyllä tässä saattoi olla sitäkin, kun Suomesta tulee kv-tason kitarasankari joka paskat nakkaa muiden mielipiteistä.
Olihan meillä jo entuudestaan Andy McCoy, jota puoli Suomea inhosi, mutta harva muusikko tai musiikista pitävä halveksui. Ehkä Tolkin tapauksessa edesauttoi tavallisen pulliaisen habitus? Muistan, miten ihmettelimme keikkapaikan aulassa Strato-verskoissa ja college-paidassa häärivää, hieman pönäkkää hemmoa, kunnes tajusimme, että Timo Tolkkihan se siinä. Vuosi oli 1998 ja paikka Turun Kåren, jossa Stratovarius esiintyi Destiny-kiertueen merkeissä.

Tuli vain mieleen seuratessani eilen Antti Muurista alkuverryttelyissä ja kentän laidalla. Todella pätevä valkku, mutta toppatakissaan tepastelevana liian tavanomainen tiukkaan pukuun sonnustautuvien kollegoiden rinnalla. Mursua haukutaan siellä ja täällä, mutta silti äijällä on kotimaisesta valmentajista eniten esitettävää niin maa- kuin seurajoukkueiden saavutuslistalla.
jytte
Posts: 79
Joined: Fri Apr 04, 2008 10:41 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by jytte »

Jartsa tuuraa Lauria Tavalla ja Nivalassa, saas nähdä tuleeko settiin mitään suurempia muutoksia.

https://www.facebook.com/stratovarius/p ... =3&theater
Jukkis
Posts: 300
Joined: Thu Apr 14, 2005 7:47 pm
Location: Above you

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Jukkis »

Settihän oli kova.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Stratovarius - ENIGMA: Intermission II 28.9.2018

Post by Jussi »

https://youtu.be/WYph9C5lTqQ

Uusi kappale syyskuun lopussa ilmestyvältä Intermission 2:lta; aika rauhallinen mutta varmaan Kupiainen/Kotipellon tekemä, kun edellinen julkaistu raita, Best Of:in täky Until The End Of Days oli jälleen kerran mainio poppis Lauri Porralta. Toivottavasti siis Enigma tai Burn Me Down on myös, tai sitten Liimataisen melodiantajun sävyttämä!
Stratovarius, the top name in the melodic power metal scene, are back with a new album – with some fresh and some very rare material! “ENIGMA: Intermission 2” features three brand new songs as well as, for the first time in the band’s history, four beautifully arranged orchestral versions of popular Stratovarius songs. The album is similar in concept to “Intermission”, released 17 years ago between “Infinite” and “Elements” the sense that these seven tracks made in 2018 are completed by nine very rare, very hard to find power metal gems. With over 30 minutes of brand new material and 50 minutes of previously rare metal, “ENIGMA: Intermission 2” is definitely more killer than filler! Take “Enigma” and “Oblivion” for example, fresh from the studio in 2018 and most definitely two killer songs. Both combine an epic melody with a bombastic chorus and heavy riffs for Stratovarius’ trademark sound and remind of “Unbreakable” from their 2013 album “Nemesis”, the most streamed song in the band’s history. Or “Kill it with Fire” and “Castaway”, two epic and full blown power metal tracks that were previously only heard by Japanese fans. The sweeping melodic power metal grandeur of Stratovarius, together with Timo Kotipelto's powerful yet emotional voice, is very much present on all of the 80 minutes of this release. This spirit truly makes “ENIGMA: Intermission 2” closer to a full new studio album than to a mere compilation. The album is going to be released on September 28th, 2018 as CD Digipak and Digital on earMUSIC.

TRACK LIST

1. Enigma (BRAND NEW STUDIO SONG - recorded 2018)
2. Hunter†
3. Hallowed††
4. Burn Me Down (BRAND NEW STUDIO SONG - recorded 2018)
5. Last Shore††
6. Kill It With Fire*
7. Oblivion (BRAND NEW STUDIO SONG - recorded 2018)
8. Second Sight*
9. Fireborn†
10. Giants*
11. Castaway*
12. Old Man And The Sea††


BRAND NEW ORCHESTRAL VERSIONS (all recorded 2018)
13. Fantasy
14. Shine in the Dark
15. Unbreakable
16. Winter Skies


*previously unreleased in Europe †rare bonus track †† rare bonus track – for the first time on CD

This autumn, Stratovarius will be touring all over Europe together with Tarja on “A Nordic Symphony ‘18”. 01.10.2018 - Frankfurt – Batschkapp (GER) 02.10.2018 - Kiel – Max (GER) 03.10.2018 - Hannover – Capitol (GER) 05.10.2018 - Karlsruhe – Substage (GER) 07.10.2018 - Utrecht – TivoliVredenburg (NL) 09.10.2018 - Bochum – Matrix (GER) 10.10.2018 - Cologne – Essigfabrik (GER) 11.10.2018 - Saarbrücken – Garage (GER) 13.10.2018 - Solothurn – Kofmehl (CH) 14.10.2018 - Grenoble - La Belle Electrique (CH) 16.10.2018 - Rome – Orion (IT) 17.10.2018 - Milan – Alcatraz (IT) 18.10.2018 - Munich – Backstage (GER) 20.10.2018 - Innsbruck - Music Hall (AT) 21.10.2018 - Prague - Forum Karlín (CR) 22.10.2018 - Berlin - Festsaal Kreuzberg (GER) 24.10.2018 - Gdansk - B90 (PL) 25.10.2018 - Krakow – Studio (PL) 26.10.2018 - Dresden – Reithalle (GER) 28.10.2018 - Budapest – Barba Negra (HUN) 29.10.2018 - Sofia - Universiada Sports Hall (BUL)

www.stratovarius.com
www.ear-music.net
edit: Ei saamari, olispa hienoa ottaa settiin valintoja tältä julkaisulta ja jos jollekin keikalle sattuisi talven mittaan, että tulisi FIREBORN :shock:
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Timo Tolkki's Avalon - Return To Eden

Post by Jussi »

^ noilla uusilla biiseillä ei pitkälle pötkitty, mutta ei silti haittaisi jos jokin (Oblivion?) olisi nyt pe setissä tuomassa vaihtelua, kun ovat Kenpeleellä mm. Turisaksen ja Beast In Blackin kanssa keikalla.

Saas nähdä miten Avalon #3 onnistuu, kun tokan pettymys on vieläkin tuoreena mielessä ja ei tuo laulajakaarti liikoja lupaa..
Timo Tolkki's AVALON To Release New Album

Frontiers Music Srl announces the return of Timo Tolkki's AVALON with the video trailer below. The band's new album, "Return To Eden", is expected to be released on June 14th.

Although AVALON has been described by the media as a Metal Opera, it really is a vehicle for Timo Tolkki to express his music in various formats using high quality musicians. AVALON is formatized in the sense that for example in a live situation, anyone of the vocalists could sing in the live show. It doesn’t have a permanent line up except Tolkki.

Guests on the new album include Todd Michael Hall, Mariangela Demurtas, Zachary Stevens, Anneke Van Giersbergen and Eduard Hovinga.

"Return To Eden" tracklisting:

01. "Enlighten"
02. "Promises" (feat. Todd Michael Hall)
03. "Return To Eden" (feat. Mariangela Demurtas, Zachary Stevens, & Todd Michael Hall)
04. "Hear My Call" (feat. Anneke Van Giersbergen)
05. "Now And Forever" (feat. Todd Michael Hall)
06. "Miles Away" (feat. Zachary Stevens)
07. "Limits" (feat. Eduard Hovinga)
08. "We Are The Ones" (feat. Anneke Van Giersbergen)
09. "Godsend" (feat. Mariangela Demurtas)
10. "Give Me Hope" (feat. Eduard Hovinga)
11. "Wasted Dreams" (feat. Zachary Stevens)
12. "Guiding Star" (feat. Mariangela Demurtas)

https://www.youtube.com/watch?v=tOmwP6vV9qU
Pike Bishop
Posts: 210
Joined: Wed Dec 07, 2011 8:22 am

Re: Timo Tolkki's Avalon - Return To Eden

Post by Pike Bishop »

Jussi wrote: Tue Apr 09, 2019 9:09 pm Saas nähdä miten Avalon #3 onnistuu, kun tokan pettymys on vieläkin tuoreena mielessä ja ei tuo laulajakaarti liikoja lupaa..
No omaan makuun vaikuttaa ihan hyvältä tuo kattaus, tuo Demurtas on kyllä itselle aivan tuntematon. Ja eipä tuota ainakaan Faabiolla ole pilattu tällä kertaa. Eipä se kakkososa nyt muutenkaan ollut loistavan ekan tasolla, mutta kyllä se on suurimmaksi osaksi herra Lionen suoritusten ansiota, että itsellä on jäänyt tuo levy todella vähälle kuuntelulle.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Timo Tolkki's Avalon - Return To Eden

Post by Jussi »

Pike Bishop wrote: Wed Apr 10, 2019 5:31 am
Jussi wrote: Tue Apr 09, 2019 9:09 pm Saas nähdä miten Avalon #3 onnistuu, kun tokan pettymys on vieläkin tuoreena mielessä ja ei tuo laulajakaarti liikoja lupaa..
No omaan makuun vaikuttaa ihan hyvältä tuo kattaus, tuo Demurtas on kyllä itselle aivan tuntematon. Ja eipä tuota ainakaan Faabiolla ole pilattu tällä kertaa. Eipä se kakkososa nyt muutenkaan ollut loistavan ekan tasolla, mutta kyllä se on suurimmaksi osaksi herra Lionen suoritusten ansiota, että itsellä on jäänyt tuo levy todella vähälle kuuntelulle.
Samaa mieltä Fabiosta ja kyllähän miekin olet Riot-fani, kaikki levyt hyllyssä uusinta myöten, mutta TMH vaikuttaa hieman ylikäytetyltä tällä kolmosella. Zak Stevens oli taas viimeksikin mukana ja aivan turha spotti, kun vertaa esim. Rob Rockin dominanssiin tai Sir Russell Alleniin ekalla.

Mariangela Demurtas on näemmä Tristanian laulaja.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Sabbathman »

Juuri kun tuli mietittyä että mitäs kuuluu Tolkille, niin levynteossahan sitä on oltu! Tottakai mielenkiintoiselta vaikuttaa tämä uutukainen, ostolistalle ilman muuta...
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Sabbathman »

2019 keväällä "kutsu" Stratovariuksen musiikin äärelle kävi kolmea kautta: ensin kaverini, jonka kautta kuulin Stratoa ensi kerran loppukesästä 1995, kuoli ennenaikaisesti syöpään kuukausi sitten...no nyt tuli tämä Timo Tolkin albumin julkaisu tietoon kuin tilauksesta ja sitten tietenkin lähestyvä kotipaikkakunnan keikka 26.04. on yhtenä tekijänä. Tottakai tämän bändi/artistikokonaisuuden kohdalla on pakko ja samalla ilo käydä tuotantoa läpi ihan alusta saakka tähän päivään, onhan tässä matkan varrella paljon mahtavaa musiikkia jonka äärelle on aina hienoa palata.

Stratovarius on yksi tärkeimmistä bändeistä elämässäni, välillä voi mennä pitkiäkin aikoja kuunteluiden välissä, mutta aina on kuin tulisi kotiin kun aloittaa uudelleen. 1989 aloin kiinnostumaan heavystä toden teolla ja samana vuonna julkaistiin tämä laajalti aliarvostettu mestariteos johon kertakaikkiaan en voi väsyä milloinkaan, tämä levyhän on vain parantanut vetovoimaansa vuosien mittaan!

https://www.youtube.com/watch?v=Z9kQgu6pfCs
ChosenTwo
Posts: 142
Joined: Wed Oct 09, 2013 5:20 pm
Location: Vaasa
Contact:

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by ChosenTwo »

Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Timo Tolkki's Avalon - Return To Eden

Post by Jussi »

Mainio biisi ja videokin :o positiivinen yllätys! Kakkososan pilannut tuotantokin kuulostaa nyt olevan kunnossa, hieno juttu. Hall myös suoriutuu niin hyvin, etten tällä istumalla panekaan enää pahakseni että vetää noin monta biisiä albumilla. Kesällä sitten toki kuulee vasta, miten kokonaisuus onnistuu.
Animal
Posts: 77
Joined: Thu Oct 02, 2014 6:17 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Animal »

Ihan hyvältä kuulostaa ja sävellys lienee Tolkin kynästä, mutta voisi melkein lyödä vetoa että mies ei itse tiluta kitaralla tuossa. Komppiosuudet ja yksinkertaisemmat melodiat saattavat olla Tolkin käsialaa, mutta monimutkaisemmat eivät. Miehen soittokunto vuosi sitten nähdyillä videoilla, miehen ikä ja pitkäaikaiset terveysmurheet eivät yksinkertaisesti tue sitä ajatusta, että soitto olisi samalla tasolla kuin 10-15 vuotta sitten tai jopa aktiivisen treenaamisen myötä parantunut siitä.

Toinen silmiinpistävä seikka on se, että nyt mukana olevat soittajat ovat ns. kakkos- tai kolmoskorin melometallisteja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jos verrataan ykkös ja kakkos Avaloneihin. Pahat kielet kertovat, että edellisen Angels of The Apocalypsen tuotantoon ja artistipalkkioihin varatut rahat olisi menneet johonkin muualle kuin mihin ne oli tarkoitettu ja tässä olisi yksi syy miehen vetäytymiselle pitemmäksi aikaa julkisuudesta. Ainakin tuotanto oli AoTA:lla poikkeuksellisen paska niin sävellysten kuin äänimaailman puolesta Tolkin normaaliin tasoon verrattuna. Ovatko sitten mainitut pahemmat terveyshuolet olleet syy vai seuraus niin se on sitten asia mille tuskin koskaan saadaan vastausta.

Viimeisin toki puhdasta spekulaatiota ja toivon todella, että mies saa pakkansa kestävällä tasolla kasaan. Paljon olisi miehellä vielä annettavaa etenkin säveltäjänä ja tuottajana
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Timo Tolkki's Avalon - Return To Eden

Post by Jussi »

Animal wrote: Tue Apr 30, 2019 5:21 amToinen silmiinpistävä seikka on se, että nyt mukana olevat soittajat ovat ns. kakkos- tai kolmoskorin melometallisteja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jos verrataan ykkös ja kakkos Avaloneihin.

Pahat kielet kertovat, että edellisen Angels of The Apocalypsen tuotantoon ja artistipalkkioihin varatut rahat olisi menneet johonkin muualle kuin mihin ne oli tarkoitettu ja tässä olisi yksi syy miehen vetäytymiselle pitemmäksi aikaa julkisuudesta. Ainakin tuotanto oli AoTA:lla poikkeuksellisen paska niin sävellysten kuin äänimaailman puolesta Tolkin normaaliin tasoon verrattuna. Ovatko sitten mainitut pahemmat terveyshuolet olleet syy vai seuraus niin se on sitten asia mille tuskin koskaan saadaan vastausta.
Olivat kai ne Lassila ja Ikonen soittajina Angels Of The Apocalypsella myös askel "alaspäin" tuossa mielessä, ekan Avalonin kollegoista jos pelkästään tämänhetkisessä statusmielessä katsotaan, ilman yhteistä (soitto)historiaa.

Secret Spherestä on vissiin valtaosa porukasta nyt, mutta miksipä niitä soittajista ei välillä vaihtaisi nuorempiin; esimerkiksi itelle kun RR:n Trinity on ollut jo kuluneen vuosikymmenen ajan se suosikkialbumi Tolkin koko uralta ja siinäkin uusi veri toimi hienosti.

Tuohon tuotantojen laatuasiaan on hyvä muistaa, miten puoli vuotta myöhemmin Avalon #2:sta, syksyllä 2014 ilmestyi loistava Allen/Landen The Great Divide! Ja seuraavana vuonna 2015 Chaos Magic, jonka tuotannosta ei ole valittamista, biisinkirjoituksesta kylläkin.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Sabbathman »

Onpas hyvä biisi, kiva kun kuulisi livenäkin jossain joskus. Tuo aiempi Promises ja tämä ketovat että Timolla on biisikynässä hyvä terä!

https://www.youtube.com/watch?v=Lxn_OO0cWEQ
Acemaster
Posts: 550
Joined: Mon Jan 07, 2008 7:07 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Acemaster »

Promises on hyvä, odotusarvoihin nähden jopa todella hyvä! Riotin nykyinen, loistava laulaja! 8)

Anneke-biisiä vaivaa poppisuus ja tylsyys niin kuin Tolkki-keskitempoja sitten... Why Are We Heren? :D

Enpä nähnyt tässä topicissa mainintaa, mutta Tolkkihan on nyt Facebookissa aktivoitunut suorastaan floodaukseen asti. Kyselee esimerkiksi, että kiinnostaisiko enemmän Symfonian uusi levy vai Visions Pt. 2. Tällaisenkin kahden tunnin haastiksen on antanut Rat Salad Review'lle.
Jussi
Posts: 10657
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Jussi »

Acemaster wrote: Thu May 23, 2019 7:18 amAnneke-biisiä vaivaa poppisuus ja tylsyys niin kuin Tolkki-keskitempoja sitten... Why Are We Heren?
Why Are We Here on Johanssonin biisi :!: Ja mie pidän sitä kyllä suht nopeana :? Anneke-biisi on enemmän slovari minusta, mutta muutenkin nuo oikeasti _keskitempoiset_ ovat olleet sittemminkin aika kultaa, kuten I Did It My Way, ihana helmi ja moderni klassikko ja useat Allen/Lande #4:lla!
JSM
Posts: 694
Joined: Mon Aug 11, 2003 10:58 am
Location: Mundane abode

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by JSM »

Redditissä tuli ketju vastaan, jossa mainittiin kuvan kera, että Timo Tolkki olisi kertonut säveltävänsä musiikkia Straton tulevalle levylle. Jens ja Matias olisivat pyytäneet. Lieneekö tekaistu uutinen.

Linkki.
Post Reply